Multigrain knäckebröd

Kakkoskierros

2012-01-24T12:46:00.002+02:00

Äänestäkääpä Haavistoa. Haavisto on hieno mies.

Tässä kaikki.

Perinneruoat

2012-01-19T19:08:00.003+02:00

<@Zet> lortto on semmonen sana, että alkaa aina
       naurattaa kontekstista riippumatta
<@A> tulee mieleen joku itäsuomalainen ruoka
<@A> ehkä lörtsyn takia
<@B> römpsä kuulostaa kanssa joltain
     perinneruualta
<@Zet> minu äet' se ol' kyläm parraeta
       römpsänviäntäjiä
<@C> :D
<@C> <3
<@Zet> äetim muikkurömpsee kävi kirkolta asti
       väkeä maestamassa
<@Zet> siinä mäni heleposti koko laovvantae kun
       äet' sen römpsän iäressä rupes hiäreemään
<@B> :DD
<@Zet> reseptijä en muesta kokoonnaan, mutta sen
       tiijän jotta voeta laetto reelusti
<@C> :'D

Mitä eroa on Big Brotherilla ja Linnan juhlilla?

2011-12-06T18:07:00.001+02:00

<@Zet> mitä eroa on big brotherilla ja linnanjuhlilla?
<@A> aiheellinen kysymys
<@Zet> nähdäkseni ihan sama formaatti. iso lössi 
       julkisuudenkipeitä tyyppejä laitetaan isoon 
       taloon, juotetaan niille viinaa ja sit kamera 
       kuvaa
<@B> tarja, rikot sääntöjä, lopeta välittömästi.
<@A> :D
<@Zet> 20:43. Paavo Lipponen pitelee Anna Abreun 
       hiuksia vessassa.
 * A hirnuu
<@C> Zet: ne ei sentään sovi siellä avioeroistaan 
     kaiken kansan nähden tosin kuin yksi 
     pariskunta nyt nähtävästi jakaa rahojaan dr 
     philin showssa
<@B> paavo, mene nukkumaan
<@A> kiitos 20:43
<@C> seuraavan päivän lööpit huutaa että mitä 
     tapahtui vessasession jälkeen
<@C> on anna pieniin päin
<@C> onko paavo isä
<@Zet> Saatte päivätehtävän. Tarja: sinulla on 90 
       minuuttia aikaa kätellä kaikki talon asukkaat. 
       Jos onnistutte päivätehtävässä, Big Brother 
       järjestää teille juhlat.
<@C> vedonlyöntiprosenttina eu:n seuraavan 10 vuoden
     budjetti

NRJ

2011-12-01T15:53:00.000+02:00

Olen ihmetellyt 90-luvulta asti, miksi radiokanava NRJ:n nimi on niin kummallinen. Kanava itse ääntää nimensä suunnilleen [ˈɛnərʤi], mikä viittaa englannin sanaan energy. Mutta kirjainsarja NRJ ääntyisi englanniksi ['ɛnərʤei].

Tänään opin, että NRJ onkin ranskalainen radiokanava! Niinpä nimi ääntyykin [enɛʁʒi].

Miesliikkeestä toisaalla

2011-11-15T13:13:00.000+02:00

Tämä on juuri se teksti, jota olen ollut kirjoittamaisillani jo pari vuotta, mutten ole saanut aikaiseksi. Tuo tyyppi onnistuikin paljon paremmin, kuin minä olisin osannut.

Jälkijättöistä jupinaa: Mikä "miesliikkeessä" on vikana?

Tehkää joku genretutkimus peliarvosteluista

2011-11-12T16:10:00.000+02:00

Miksi kaikki peliarvostelut ovat näin kummallisia? Ja mikä niissä on niin omalaatuisen kummallista ja saa tekstin haiskahtamaan kahdeksasluokkalaisen pojan äidinkielenaineilta?

K&R

2011-10-24T21:37:00.000+03:00

To honour the memory of Dennis Ritchie, I bought myself a real copy of Kernighan & Ritchie's The C Programming Language (Second Edition). It came in the mail today, and I am pleased.

Chiac

2011-10-10T11:22:00.000+03:00

Tänään opin, että Kanadassa New Brunswickin alueella puhutaan hyvin hauskan kuuloista kontaktikieltä. Chiac on ymmärtääkseni lähinnä Quebecin ranskan tyyppistä kieltä, jossa on paljon leksikaalisia lainoja englannista. Lainat taipuvat kuitenkin ihan luontevasti ranskan kieliopin mukaan.

Yeah mes parents freak-ont right out après moi souvent.
Worry pas!
C'est fermé down.

Tässä kielinäyte videolla. En tajunnut juuri mitään, vaikka osaan englantia hyvin ja ranskaa jonkin verran.

Seuraava pätkä vahvistaa myös hypoteesini, jonka mukaan sellaista kieltä ei olekaan, jolla ei ole olemassa räppiä.

Anonyymi kannanotto

2011-10-05T17:04:00.002+03:00

Genetz oli oikeesti parempi kuin Setälä!

Lähde: Päärakennuksen kolmannen kerroksen miestenvessa.

I have been spending too much time with this game

2011-09-26T13:14:00.000+03:00

Pall-bearing

2011-09-19T23:46:00.003+03:00

I was just reading this on Reddit, and the comment thread rekindled my thoughts on being a pall-bearer. Specifically being a pall-bearer who does not identify as a straight cis male.

For the record, a pall-bearer is one of usually six people (men) who carry the casket at a funeral.

I have been pall-bearer four times, at four out of six funerals I have attended in my adult life. It is a very demanding task, emotionally, socially as well as physically. It always gives me enormous performance anxiety. You are required to carry out a fairly precisely coordinated and delicate ritual in front of your entire family. And it is one of those things which you cannot really decline doing if asked.

Funerals are one of the very few occasions in which I have worn a men's suit in the past eightish years. This alone puts me squarely outside my comfort zone.

Another thing is that I am not a large person. Carrying a casket – even though there are six people sharing a load – is a formidable exercise. Let's say a person weighs 80 kg and the casket maybe at least 60, you are looking at a ballpark figure of 25 kg of load per pall-bearer, although it is never evenly distributed. (I think I may be underestimating the weight of a casket, but whatever.) Further complications: you are wearing the worst fitting shoes you have ever owned, the carrying method with that line over the shoulder is incredible awkward, and all chapel doorways ever built are too damn narrow.

Being asked to be pall-bearer fucks with me a lot. I feel like it protracts my mourning period because I stress so much over the task beforehand (and after sometimes). It is a cold, hard reminder of my perceived maleness and how it completely seems to override every other facet of my being; it does not matter that I am small and frail – as long as I am male to everyone, I'm good to go. But I don't want to turn down the request either, because it feels good to be held in high regard by someone, to be asked to do it. It would be an arrogant and disrespectful thing to do to turn it down.

I think there should be a feminist discussion about the institution of pall-bearers. It has been treated as an exclusively-male responsibility for who knows how long, and as touchy a subject as funerals are, I believe it is a subject worth talking about. Just don't bring it up only at or during the planning of a funeral. I have had the "gender of pall-bearers" discussion twice; once with my father and once with a feminist-identified friend. Both had essentially the exact same response: "It's just a male job, end of story."

My gender dysphoria adds another layer to funerals. The way mourning people dress is often very beautiful to me. I will never forget the dress, hat and gloves my grandmother wore to her husband's funeral (where I was pall-bearer for the first time). Whenever there is a funeral, I think about all the black, tasteful, beautiful, delicate dresses, heels, hats and accessories I would like to wear. But as of late, I have usually been on pall-bearer duty, and doing that in heels, a veil and a feminine hat just would not be very practical, at least not with my motor skills. Funerals are also occasions where you do not want to be experimenting, flaunting or just generally going against the grain of everything a big bunch of old people stand for.

So, in my opinion being a non-male pall-bearer boils down to a few things: convince the (other) next of kin of the viability of the concept per se; make sure you are able to handle the physical aspect of actually picking up a dead old fat relative in a heavy wooden box, hauling them from the chapel to the gravesite and very god damn solemnly lowering them down to the grave; and manage to wear something practical enough to accomplish the former but traditional enough to not incur the wrath of half your extended family (while of course taking into account your personal ideas of what you wish to wear [which, incidentally, is something cis males have exactly zero say over... god damn black tie uniform...]).

English language, you so silly

2011-09-14T20:24:00.002+03:00

Sometimes up and down mean the same!

Ulkoasu uusiksi

2011-07-17T18:39:00.002+03:00

Säädin ulkoasua. Jee. Nyt on harmaata.

Seuraavaksi valitan

2011-07-13T23:21:00.000+03:00

Kyllästyttää kaikki, ei vähiten työ. Motivaatio vähän kaiken suhteen heittelehtii aallokossa.

Pelottaa muuttuminen. Tai ei oikeastaan. Jännittää korkeintaan. Aion varmaan alkusyksystä mennä hakemaan lähetettä lääkäriltä. Se mikä pelottaa on muut ihmiset. Tulin lukeneeksi tämmösiä juttuja tässä tänään ja nyt melkein itkettää.

En ole vielä koskaan silleen oikeasti yrittänyt läpimenoa. Kaikki hame- ja meikkitouhu on tähän mennessä ollut vain semmoista puolivillaista koristautumista. Ja jossain vaiheessa pitäisi alkaa elää läpimenonyrittämistä joka päivä. Ja haluankin, mutta ajatus on tosi stressaava. En oikein mielelläni edes meikkaa tai tee mitään karvanpoistojuttua, ellen ole yksin kotona. En kestä yhtään mitään kommenttia pukeutumis- tai muista säätöoperaatioistani, tai hajoan. Olen myös opetellut ääneni muuntamista yksin kotona, mutten koskaan ole puhunut kenellekään sillä äänellä, jota olen harjoitellut. Enää en oikeastaan pelkää näyttäytymistä, mutta tekemisen ja prosessien ja omaan olemiseen vaikuttamisen avaaminen jonkun toisen nähtäväksi on ihan saatanan ahdistavaa, enkä edes ihan tajua että miksi.

Eikä ole oikein rahaakaan. Pitäisi ostaa rintaliivejä ja toppausta ja jotain. Vittu.

Huomenna olen varmaan menossa tupareihin. Olen stressannut koko päivän, miten pukeudun ja meikkaan sinne. Mulla on yksi meikkivoide, joka on nyt rusketuttuani mulle liian vaalea, joten ehkä en laita sitä ollenkaan. Mutta siinä tapauksessa leuka ja posket ovat illalla harmaat, jos ajan parran aamulla; ajanko parran vasta iltapäivällä? Sitten tosin vituttaa töissä koko päivän naama sänkisenä, jos en aja aamulla. Kahta kertaa en kyllä aja saman päivän aikana, ainakaan nyt kun mulla on vain noita halpoja teriä. Ehkä en mene ollenkaan, kun näyttää niin vaikealta paikalta löytääkään tuonne... :(

Tässä angstissa on kai hyvin yksinkertaiset pohjat. Pelottaa, että kun siirtyminen alkaa, niin naiset ei huoli naiseksi ja hylkää, miehet vetää pimeällä kadulla turpaan ja lapset osoittaa sormella ja nauraa. Kaikki parhaat pelot on alkuvoimaisen irrationaalisia.

Maanantai-illan Internet-viha

2011-06-13T22:45:00.002+03:00

<@Zet> mä oon aika pettynyt koko 
       helsingin yliopiston, 
       ainejärjestöjen ja HYYn 
       ilmapiiriin. hirveesti on  
       kaikenlaista ohutta 
       perinteestä puhumista ja  
       liturgista hurskastelua, mut 
       se mitä käytännössä tapahtuu 
       on et myydään laittomasti 
       kaljaa paskaisissa 
       kivitaloissa koko suomen 
       kalleimmilla tonteilla.
<@Zet> sit käydään kerran viikossa 
       luennolla ja ollaan 
       kateellisia kaikille jotka on  
       vähänkin tehokkaampia

Somalin kurssilla on kivaa

2011-06-07T23:24:00.005+03:00

Eilen alkoi Helsingin kesäyliopiston somalin kielen kurssi. Kävin tänään siis toista kertaa istumassa siellä aurinkoista kesäiltaa. Eikä kyllä haittaa yhtään, koska sen verran monta vuotta olen yrittänyt somalin kurssia havitella!

Tähän mennessä olen tosi tyytyväinen. Opettajan nimi on Liibaan (geneerisesti "länsimaaksi" translitteroituna Liban – tästä myöhemmin), ja hän käyttää kielitieteellistä terminologiaa tottuneesti. Esimerkiksi moniin Kielikeskuksen kursseihin verrattuna opetus on paljon vähemmän lingvistiä turhauttavaa! Liban on opiskellut ainakin suomea ja venäjää ja puhuu suomea erinomaisesti. Luentoja on neljästi viikossa ja ne kestävät kolme tuntia, mikä on mukavaa, koska harvakseltaan luennoitavilla kielikursseilla pääsee yleensä kokoontumisten välissä unohtamaan paljon asioita. Libanin karismaattista esiintymistä ei myöskään kyllästy seuraamaan. Kertakaan ei ole ajatus harhaillut, vaan olen seurannut koko ajan. Huumoria ei puuttunut eilenkään, kun harjoiteltiin vokatiivin oikeanlaista sävelkorkoa ja äänenkäyttöä (metapäämääränä tietysti myös opiskelijoiden suullinen aktivoiminen ja toisiinsa totuttaminen).

– Faadumo : Faadumáy.
– FAADUMÁY, niin että Faadumo kuulee sinne Itäkeskukseen asti, että häntä kutsutaan.

Itse somalin kieli on tosi jännä, eniten fonologisesti ja syntaktisesti. On pitkiä vokaaleja ja konsonantteja, mutta kaksoiskonsonanttien esiintymät ovat varsin rajatut (mm. gg sallittu, kk ei). Ja sitten on tietysti koko liuta erilaisia kurkkuäänteitä, mm. soinniton ja soinnillinen faryngaalifrikatiivi, glottaaliklusiili ja soinniton uvulaariklusiili.

Suomalaiselle vaikeiden konsonanttien lisäksi on vielä suprasegmentaali-ilmiö, jota oppikirja sanoo sävelkoroksi. Sen kuvaaminen on selvästi perustutkimuksessa vähän kesken, koska kuulemma eri kieliopeissa sitä merkitään eri tavalla ja kutsutaan erilaisilla termeillä, eikä minulle ole vielä ihan selvinnyt, mitä kaikkea siihen liittyy. Jonkin verran se on sama asia kuin sanapaino esim. venäjässä, mutta ei ihan. Sävelkorko on yhdelle vokaalille (myös esim. pitkän vokaalin tai diftongin etu- tai jälkiosalle) kohdistuva ilmiö, joka nostaa vokaalin sävelkorkeutta aavistuksen ja ainakin yleensä kai myös pidentää sitä vähän. Joka tapauksessa vaikea tuottaa ja kuulla. Sävelkorkoja voi myös olla useita yhdessä sanassa (búuggií 'the book'). Se voi olla täysin mielivaltaisella tavulla ja siten ainakin minulle vaikeasti äännettävissä kohdissa (wanaagsán 'hyvä', waryáa 'hei, moi'). Se myös välillä erottaa merkityksiä (ínan 'poika' vs. inán 'tyttö'; éy 'koira' vs. eý 'koirat'). Ja kuten tällaisille korko- ja painosensitiivisille kielille tuntuu olevan tyypillistä, normaalissa kirjoituksessa sävelkorkoa ei merkitä. Oppikirjassakaan niitä ei lukuteksteissä ole, vaan ainoastaan sanastoissa.

Syntaksissa erikoista on, että lausetyyppejä/tapaluokkia merkitään pakollisilla morfeemeilla, jotka yleensä taipuvat persoonassa, luvussa ja suvussa. Esim. indikatiivilauseissa on tapaluokkamerkitsin (taikka "verbaalinen subjektipronomini") waa ja interrogatiivilauseissa ma. Näin persoonataivutus (ja 3. persooassa suku) tulee lauseessa kahteen paikkaan, sekä "verbaaliseen subjektipronominiin" että itse verbiin (glossaus jotain vähän sinnepäin):

Waan     akhríyayaa.
W-aan    akhrí-yayaa.
IND-1SG  lukea-1SG.PRES.PROG
'Minä luen.'

En ole pitkään aikaan näin innostunut uudesta kielestä! Teen läksyt heti luennolta tultuani, tutkin kirjasta seuraavan luennon aiheet etukäteen, teen paljon kysymyksiä ja kuuntelen herkeämättä. Olen oppinut ihan hurjasti jo kahdessa päivässä!

Ai niin, nimien translitteroinnista piti sanoa jotain, mutta teksti on jo niin pitkä, että jääköön ensi kertaa...

Fuck you, shoes

2011-06-04T22:38:00.002+03:00

Handelsläroverkets kvinnor, dom verkligen översätter mitt huvud

2011-06-03T22:13:00.000+03:00

Tänään olin töissä, kävelin paljon, join teetä, söin jäätelöä ja mietin johtimia.

-telO

jäätelö
hyytelö
suutelo
...?

-(i)sO

nuoriso
...?

Otin myös pari valokuvaa.

df -h

2011-05-25T15:05:00.000+03:00

<@A> onko df nyt joku muu kuin se joka kertoo onko levy täysi?
<@B> dwarf fortress
<@B> one game to rules them all
<@A> aijaa
<@C> Siinä pitäisi olla -h -vipu! :D

Cheap reappropriations of my subculture are a surefire way to entice me

2011-05-23T23:46:00.001+03:00

This would be orders of magnitude sexier if the lyrics made any sense at all and there weren't so many gratuitous sparks flying out of keyboards.

Vittu nii

2011-05-19T22:59:00.002+03:00

minua ärsyttää runokirjat


               helvetisti kuluu paperia
    monta sanaa enemmän mahtuis sivulle
    mutta ei minun tarvitse





                sillä MINÄ olen RUNOILIJA

Quad Damage

2011-05-19T22:46:00.000+03:00

(Teuvo Hakkaraisesta)

< A> tuo on hauska mies
< A> "kaks homoa saa lapsen, niin siitä tulee tuplahomo"
< Zet> mitäs sit ku kaks tuplahomoa saa lapsen
< B> !
< C> quad damage

Vain tytöille

2011-05-19T13:40:00.001+03:00

< X> hahhaaaa
< X> soitin toissapäivänä yhestä kämpästä, tyyppi
     sanoi että löytyi jo asukas
< X> eilen se on pistäny uuden ilmotuksen, lisätyllä
     tekstillä "HUOM! Vain tytöille."
< X> jos olisin tyttö, asuisin jo nyt keskustassa
     halvalla ja eläisin sweettiä lifeä nii

12 Days Without Facebook

2011-05-15T19:32:00.003+03:00

I joined Facebook some time in the latter half of 2007. Today marks day 12 since I deleted my account, and I thought I would write down some of my thoughts on social networking. Another point of this post is to give an in-depth answer to the baffled "why aren't you on Facebook anymore!?" questions I have received.

What is wrong with web 2.0 social networking?

A number of things seem unattractive to me in the Internet social networking we have today. While social networks as a sociological concept are relatively old, established and useful as such, it somehow makes me sad to see them revealed and made explicit the way Facebook does. My friendships and acquaintances are dear to me on a very deep level, and it disturbs me to see Facebook lay my connections out for me. While there are no outright node graphs on Facebook such as the ones on the Wikipedia page I linked to (although I'm sure there's a clumsy app that does that for you, complete with bad grammar and lots of typos), seeing my "mutual friends" with everybody all the time just seemed a bit superfluous. I am not disputing that social networks are a useful way to model human behaviour in sociology, but I don't need to be reminded of what my life looks like laid out flat like that, because it makes the experience very hollow and depressing.

A related problem is that using Facebook I never felt particularly connected or present to anyone. Facebook created an illusion of being connected to everybody at once, even though I was still alone, reading about other people's crap and posting about my own. Passively watching a nondescript mass of people's lives chaotically unfold before your eyes is just weird. There is no interaction, and more importantly, no context. I don't want to read about my mother's knee operation, an old classmate's bowel movements and news of a death in someone's family, all within the same 5 minutes.

When they introduced the chat feature, Facebook became a whole lot more meaningful, but only marginally. The chat improves on the interactivity and one-on-one communication, as well as makes the overall experience more human.

But chat has been done before, and much better. Chatting on the Internet has been around for decades, and people are accustomed to it. The concept is simple: you talk to another person, or to a number of persons, and usually you can see which other people can see what you are saying. With Facebook posts, things are way more complicated. Privacy settings are quite convoluted, and there are entire websites devoted to people making fools of themselves on Facebook, about 40% of the time precisely because they have trouble perceiving social context and keeping track of who sees what they are posting.

It used to be that email was one to one (or atleast to the people explicitly listed as recipients), chat was one to one or many to many who you can see constantly listed, and websites were one to the whole world. In Facebook, posts are visible to a very complicated set of people, defined by all kinds of groups, pages, friend lists, privacy settings and even per-post visibility settings. To me, this gets confusing very quickly, or at the very least frustrating, to keep going through the thought process of who might or might not see what you are posting. And what if you forgot to add someone to your "co-workers" friend list which you have otherwise blocked from seeing your wall, for instance?

What Facebook is about

The users are not Facebook's customers. They are the product. Facebook sells user profiles and social network data to advertisers so that they may better target their ads to very specific demographics. The advertisers are Facebook's customers, and what they are buying is roughly everything you post on Facebook (not really the things you post, but all kinds of statistical meta data automatically syndicated from it). You are working for them for free.

This is perhaps what bothers me the most. Social networking as of today is in the hands of very few private companies, and the whole phenomenon is very heavily commercialized. It used to be that the Internet was far less centralized (infrastructurally, politically and commercially). Basic communications infrastructure, such as email, IRC and Usenet servers, was offered by ISP's as part of the service you subscribe to. People publishing websites either self-hosted or put their sites on their university's or ISP's server, or they purchased web-hosting individually for their own needs. Facebook is a huge, single corporate entity that really does not have any competition. It is essentially a black box with regards to what you put in there, and I think it would be wise to take some heed in things the likes of Julian Assange are saying about it.

What Facebook is good for

I have noticed that circulating "funny office emails" have practically disappeared, which is a very good thing. Idle chatter, pictures of cats and GIF animations of athletes suffering impacts to the groin are now being posted on Facebook, which seems like a much better environment for that kind of thing. Facebook is great for spreading information among people you know. The event function is great for organizing parties and things. If you have a light-hearted link you want to share with one person or a group of people, it is generally bad form to mass-email it to everyone, but you might paste it on an IRC channel or you might post it on your or someone else's Facebook wall.

On the other hand, I feel that Facebook has kept me from blogging more than I have. Given that most of the people who read my blog are also my close friends, just posting a link with ten words of commentary was so much easier than properly blogging about something that I eventually never got around to writing the blog post.

tl;dr

The social part in Internet social networking is clunky and deceptive.
The Internet sold out.
Facebook is a great low-threshold tool for people who don't know computers to have an instant Internet presense.
It's not for me. The individual things that Facebook does have been done before, with an option for anonymity and greater stability.

Maybe five years from now, after Facebook screws up badly and gets some competition, decentralization and anonymity will have returned to the Internet and someone finally does this thing better. I will see you then — in the meantime, I still have email and IRC, just like I have since 1998.

Inflaatio

2011-05-03T16:17:00.001+03:00

Suomenkielisessä talouspuheessa (ja siitä metaforisesti ammentavassa puheenparressa) käytetään inflaatiota väärinpäin. Vaikkapa kielellisestä ilmauksesta voidaan sanoa, että se on "kärsinyt inflaation", kun halutaan sanoa, että sen arvostus tai voima on laskenut tai laimentunut.

Mutta ei inflaatio tarkoita arvon alenemista, laimentumista, ohenemista tai heikkenemistä. Se tarkoittaa paisumista. Talousterminä se siis tarkoittaa sitä, että hinnat paisuvat!

Wikipedia kertoo inflaatiosta suomeksi:

Inflaatio tarkoittaa taloustieteessä rahan ostovoiman heikkenemistä sekä siitä aiheutuvaa hintojen nousua. Inflaation myötä rahan ostovoima alenee, ja rahamääräiset säästöt menettävät arvoaan.

...ja englanniksi:

In economics, inflation is a rise in the general level of prices of goods and services in an economy over a period of time. When the general price level rises, each unit of currency buys fewer goods and services.

Molemmat tietysti tarkoittavat samaa asiaa, mutta suomenkielinen teksti lähtee rahan arvon alenemisesta ja painottaa sitä enemmän, kun taas englanninkielisen tekstin lähtökohta on hintojen paisuminen. Tämä ero vituttaa minua ihan suunnattomasti, koska sana inflaatio tarkoittaa niin selvästi paisumista ja laajentumista (esim. engl. inflatable mattress), että on ihan hullua käyttää sitä minkäänlaisesta 'alenemisesta'. Sana tulee latinasta ja tarkoittaa 'sisään puhaltamista'.

Vanha tottumus

2011-04-26T22:41:00.000+03:00

Tänään oli töissä puhe kotipaikkakuntani paikannimistä. Tulin sanoneeksi, että "mun vanhemmat asuu kylässä nimeltä X". Vasta 10 minuuttia keskustelun jälkeen muistin, että eihän mulla olekaan enää kuin yksi.

:(

Optikolta soitettiin

2011-04-18T20:42:00.000+03:00

"moi kuule sun silmälasit on tullu, ja aurinkolasit on tullu kans, mut täs on nyt hei sattunu joku virhe"
"aijaa?"
"joo kato hei näis aurinkolaseis on nyt naisten sangat, ja mä luulen et niis sun sovittamissa on ehkä ollu väärä viivakooditarra tai jotain, et mä oon täs nyt yrittäny selvittää. nii sitä vaan soitin, et muistaksä yhtään, millaset sangat sä valitsit?"
*kuvailen sangat*
"aijaa sä otit nää! just joo, eiku hei kyl nää sit on sun! no ei sitte mitään ongelmaa, et tuu vaan huomenna hakee. kymmeneltä avataan!"

Kaveri oli ihan vaan olettanut, et kun oli naisten sangat, niin pakko olla virhe, ja jäänyt sitten puoleksitoista tunniksi ylitöihin selvittämään, että miksi tehtaalta on tullut väärät sangat. Jos olisi sovitusti lähettänyt tekstiviestin jo iltapäivällä (siis aukioloaikana), niin olisin saanut lasini jo tänään! Mutta tärkeämpää oli suojella asiakkaan maskuliinisuutta, kuin tiedottaa tilauksen saapumisesta mahdollisimman pian.

Suomen kielen graduille sopiva LaTeX-pohja

2011-04-17T23:35:00.010+03:00

Päätin modularisoida gradussa käyttämäni LaTeX-määrittelyt, jotta niistä voi joku muukin hyötyä.

Version 0.1 voi imuroida tästä: http://www.tuomo.fi/latex/HY-suomi-gradupohja-0.1.tar.gz.

Uusimman julkaisun saa tästedes osoitteesta http://www.tuomo.fi/latex/HY-suomi-gradupohja-latestrelease.

Lisäksi voi seurata suoraan git-repoa:

git clone http://www.tuomo.fi/latex/HY-suomi-gradupohja.git mun_gradu

Tässä ohjeet paketin README-tiedostosta:

LaTeX-pohja Helsingin yliopiston suomen kielen pro gradu -tutkielmille
VERSIO 0.1 -- 17.4.2011

Tämä on Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen pro gradu -tutkielmalle asettamien muotosääntöjen mukainen LaTeX-pohja. Ohjeet ovat saatavilla osoitteesta <http://www.helsinki.fi/hum/skl/opiskelu/ohjeet.pdf>.

Jos havaitset, että pohja on jollakin tavalla ohjeiden vastainen, olethan kiva ja ilmoitat asiasta.

Pohja käyttää seuraavia paketteja, jotka eivät ole mitään kovin erikoisia, vaan sisältyvät ainakin Ubuntun kokoelmista saatavaan TeX Live -ohjelmistoon:
mathptmx (ei pakollinen, jos tykkää Computer Modern -fontista)
babel
setspace
fancyhdr
natbib
geometry

1. KÄYTTÖ LINUXILLA, BSD:LLÄ TAI MUULLA UNIX-TYYPPISELLÄ
1.1 ASENNUS
Ubuntussa ainakin seuraavat paketit:

# aptitude install texlive \ texlive-lang-finnish

Ehkä myös:

# aptitude install texlive-generic-extra \ texlive-generic-recommended \ texlive-humanities texlive-extra-utils

Makefilen käyttöä varten:

# aptitude install make

1.2 KIRJOITTAMINEN
Tiedostoon gradu.tex ei tarvitse tehdä muutoksia *juuri mitään* muutoksia. Ainoastaan alun \documentclass-riviltä saattaa olla tarpeellista poistaa sana "draft" — se on asetus, joka merkitsee mustilla palkeilla ladontaongelmia, kuten ylitäysiä rivejä.

Kansilehden tekstit tulevat tiedostoihin kansilehti/-hakemistossa. Otsikko tulee tiedostoon kansilehti/otsikko.tex, oikean alanurkan tiedot tiedostoon kansilehti/alanurkka.tex.

Kirjoita dokumentin sisällöt tiedostoihin (tai tiedostoon) tex/-hakemiston alle. Viittaa näihin tiedostoihin \input{}-komennolla tiedostosta input-lista.tex.

Hakemisto img/ on olemassa valmiiksi mahdollisia kuvaliitteitä varten.

Laita lähdeviitelistat bib/-hakemistoon, ja viittaa myös näihin tiedostossa input-lista.tex komennolla \bibliography{}.

Koska tiedostoa gradu.tex ei tarvitse editoida, voit päivittää suoraan sen päälle uusimman version, jos siihen tulee muutoksia.

Yleisopas LaTeXin käyttöön löytyy esimerkiksi osoitteesta <http://en.wikibooks.org/wiki/LaTeX>.

1.3 VALMIIN TIEDOSTON KOKOAMINEN
PDF-tiedosto:

$ make pdf

DVI-tiedosto (et varmaankaan tarvitse):

$ make dvi

1.4 KOKOAMISESSA LUOTUJEN TIEDOSTOJEN POISTO
$ make clean

2. KÄYTTÖ WINDOWSILLA TAI MACILLÄ
Muuten sama kuin yllä, mutta opettele itse LaTeXin asentaminen, koska mä en osaa lol.

Lisenssistä en koodauksen hurmiossa versiossa 0.1 huomannut mainita mitään, mutta siis ihan vapaata kamaahan tämä on. Luovun kaikista tekijänoikeuksistani tässä yhteydessä julkaistuun itse kirjoittamaani materiaaliin ("public domain"). Teosta saa käyttää, esittää, muokata ja kopioida ihan miten huvittaa.

Edellä mainittu ei koske tiedostoa HY-suomen-kieli.bst, sillä se on työkaluohjelmalla generoitu, eikä ole siis oma teokseni. Kyseisen tiedoston kopiointia koskeva lisenssi sisältyy tiedostoon itseensä, ja esitän sen myös tässä:

%% Copyright 1994-2005 Patrick W Daly
% ===============================================================
% IMPORTANT NOTICE:
% This bibliographic style (bst) file has been generated from one or
% more master bibliographic style (mbs) files, listed above.
%
% This generated file can be redistributed and/or modified under the terms
% of the LaTeX Project Public License Distributed from CTAN
% archives in directory macros/latex/base/lppl.txt; either
% version 1 of the License, or any later version.
% ===============================================================

edit 6.5.2011: Tässähän oli jäänyt ihan väärät linkit. Korjasin.

Gradusoftaa

2011-04-15T20:08:00.001+03:00

Gradunteko etenee tässä pikkuhiljaa. Sen sijaan, että kertoisin jotain kirjoitustuskasta tai lähdekirjallisuusvuorista tai jostain muusta kiinnostavasta, ajattelin kertoa tietokoneohjelmista, joita käytän tässä prosessissa.

En käytä ollenkaan tekstinkäsittelyohjelmaa, kuten Microsoft Word, OpenOffice tai LibreOffice. Syy tähän on se, että vihaan syvästi kaikkia tekstinkäsittelyohjelmia. Niissä on liian helppoa tehdä virheitä, ja minua häiritsee se, että typografia on koko ajan silmillä silloinkin, kun tarkoitus on tuottaa sisältöä.

Tekstin ladontaan ja asetteluun käytän LATEX-ohjelmistoa. Sillä kirjoittaminen on aivan erilainen prosessi kuin ns. tekstinkäsittelyohjelmalla. Typografinen rukkaaminen ja tekstin kirjoittaminen on sillä mahdollista jakaa eri prosesseiksi. Gradun voi jakaa eri tiedostoihin vaikkapa luvuittain, ja samoin on fiksua laittaa typografiset muotoilukomennot eri tiedostoon kuin varsinainen sisältö. Reilu vuosi sitten kyhäsin tyylimäärittelyt, jotka vastaavat melko tarkalleen laitoksen odottamia muotosääntöjä, ja olen vain kätevästi siitä lähtien kierrättänyt kaikissa esseissäni samaa pohjatiedostoa, eikä sen sotkemisesta ole vaaraa, koska sisältö menee ihan muihin tiedostoihin. Näin dokumentin tuottaminen lähestyy hauskasti tietokoneohjelmointia.

Koska LATEX-muotoisena teksti ei ole yhdessä vain tekstinkäsittelyohjelmalla aukeavassa könttätiedostossa, vaan ihan tavallisissa tekstitiedostoissa, on gradu mahdollista syöttää versionhallintaohjelmaan. Itselläni on käytössä Git. IRC-palvelimellani on yksi gradun versiotietokanta, johon aina päivitän uusimman version, kun olen kirjoittanut joko kotonani pöytäkoneella tai muualla läppärillä. Git muistaa koko gradun versiohistorian jokaisen päivityksen. Tärkeille virstanpylväille voi antaa erilaisia tageja, esimerkiksi versionumeroita. Sitten voi git diff -komennolla vertailla esimerkiksi version 0.2 jälkeen tehtyjä muutoksia. Samoin Gitin avulla on helppo haarauttaa graduntekoa, jos vaikkapa ei osaa heti päättää kahden eri kehityssuunnan välillä. Haarojen välisiä eroja voi koko ajan kätevästi tarkkailla, umpikujaan johtavat haarat voi myöhemmin hylätä tai haaroja voi jopa yhdistää.

LATEX-koodi ei vastaa suoraan paperille tulevaa valmista ladottua tekstiä, mikä yhdessä versionhallinnan kanssa on mahtavaa. Yksi tai useampi tyhjä rivi koodissa tekee kappalejaon ladottuun tekstiin; tämä on ainut rivinvaihtojen vaikutus lopulliseen dokumenttiin. Tästä syystä koodissa tekstin voi rivittää ihan miten huvittaa, ja olenkin päätynyt laittamaan jokaisen virkkeen omalle rivilleen. Näin versionhallinnan muutoslokin avulla voi nähdä tekstin muuttumisen virkkeen tarkkuudella, eikä ainoastaan kappaleen tarkkuudella, kuten kävisi, jos koodiin ei panisi ollenkaan rivinvaihtoja kappaleiden sisälle. Teki kummin vain, lopullisen ladotun dokumentin ulkoasu on täsmälleen sama.

Graduni aineisto sisältää tuntitolkulla keskusteluäänitteitä, ja näiden käsittelyyn on vielä lopullinen softavalinta tekemättä. Aiemmin olen käyttänyt äänitteiden kuunteluun ja litterointiin Wisconsin–Madison-yliopistossa kehitettyä Transana-ohjelmaa, mutta se on kallis, eikä siitä ole virallista Linux-versiota. Transana on periaatteessa vain yhdistetty video/audio-soitin ja tekstieditori, mutta on siinä muutakin. Siinä on esimerkiksi sisäänrakennettuja aikakoodi- ja äänitekirjastointiominaisuuksia, mutta uskon pärjääväni ilmankin moisia gradun laajuisessa työssä.

Tekstieditoreja on toki pilvin pimein, mutta Transanan korvaaminen audiosoittimena on haastavampaa. Soittimessa on oltava hyvä äänidatan visualisointi vähintään waveform-tyyppisenä, kätevä näppäimistöllä ees–taas-navigoitavuus ja mahdollisuus mitata jaksoja äänitteestä sekunnin kymmenesosan tarkkuudella. Melko hyvin tähän pääsee jo aiemmin käyttämäni äänieditori Audacity, mutta parempi vaihtoehto saattaa olla Praat, joka on nimenomaisesti kielitieteellisiin ja foneettisiin tarkoituksiin suunniteltu. Voi tosin olla, etten jaksa opetella sen käyttöä, jos Audacitykin hoitaa homman. Tänään opin, että Audacity osaa jopa näyttää waveformin lisäksi spektrogrammin äänitteestä. Spektrin avulla jo näkee tavurajat ja erottaa helpommin sisäänhengitykset yms. ei-kielelliset äännähdykset.

Kaikki yllä nimeltä mainitut ohjelmat ovat vapaita ja ilmaisia, paitsi Microsoft Word ja Transana.

LATEXin käytöstä humanistisessa kirjoittamisessa ja tekstinkäsittelyohjelmien paskuudesta kirjoitan varmaan myöhemmin lisää.

Best spam ever

2011-04-06T08:25:00.000+03:00

From: (redacted)
Subject: Free heroin shipping!
To: misc@openbsd.org

FREE HEROIN SHIPPING!

1. Heroin, in liquid and crystal form.
2. Rocket fuel and Tomohawk rockets (serious enquiries only).
4. New shipment of cocaine has arrived, buy 9 grams and get
   10th for free.

Everebody welcome, but not US citizens, sorry.

ATTENTION. Clearance offer. Buy 30 grams of heroin, get 5 free.

Please contact: (redacted)@gmail.com 

PHONE (redacted)
FAX (redacted)

Afghanistan

HC

2011-04-04T00:19:00.000+03:00

<@X> en osaa jotenkin samaistua kireään esinahkaan
<@X> mulla menis varmaan kaksovinen autokin sen alle
<@Zet> nyt tekee mieli etsiä kuva, jossa joku on
       tunkenut leikkiauton esarin alle
<@Zet> tulee mieleen kyl se, jossa on c-kasetti
       esarin alla
<@Zet> se on aika hc
<@Zet> (honoris causa)
<@X> :O :D

Tietotekniikan kielipolitiikkaa

2011-03-20T12:37:00.001+02:00

Tietotekniikka on erikoisala, joka elää, päivittyy ja muuttuu koko ajan. Ala on ylivoimaisen englanninkielinen ja Amerikka-keskeinen – ainakin ollut perinteisesti. Suomessa on vuosikymmenet yritetty pysyä perässä ja vaihtelevalla menestyksellä suomentaa tietoteknistä sanastoa. Aihe on tulenarka monilla harrastajien IRC-kanavilla, sillä käännökset ovat usein epämääräisiä, tyylillisesti kankeita tai vähintään jäljessä kehityksestä. Minun on pitänyt jo pitkään blogata suomenkielisestä tietokoneterminologiasta, koska siinä on mielestäni muutamia ongelmia ja siksi potentiaalia tutkimusaiheeksi.

2000-luvun maailmassa Kiina on valtavaa kyytiä kasvava talous- ja teknologiamammutti. Kiina on yhteiskuntana tunnetusti kommunistinen ja muutenkin omintakeinen länsimaisesta näkökulmasta. Luottamus länsimaihin ja varsinkaan kapitalismiin ei kai ole korkeimmillaan, joten Kiinassa on ymmärtääkseni jo pitkään painotettu omalähtöistä ja kommunistiseen valtiomalliin sopivampaa tietotekniikkaa. Esimerkiksi 1990-luvun lopulla Kiinan tiedeakatemia aloitti Red Flag Linux -projektin, jonka tarkoituksena oli luoda laadukas kiinalainen Linux-distribuutio kiinalaisiin tarpeisiin. Maailmalla katsottiin tämän tarkoituksena olevan vähentää kiinalaisten riippuvuutta amerikkalaisista Microsoft-tuotteista jne.

Selailin tässä kiinalaisen tietokonevalmistaja Lemote Technologyn (jonka tuotteesta muuten lisää myöhemmin!) foorumia Google-kääntäjän avulla, ja silmiin pisti tämä ketju, jossa näyttää olevan keskustelua siitä, millä kielellä ohjelmistokehitystä Kiinassa pitäisi tehdä: englanniksi vai kiinaksi. (Tässä alkuperäinen kiinankielinen sivu: 中文编程: 把别人学英语的时间用来学计算机.) En ole vielä lukenut kovin pitkälle, enkä tiedä kuinka mielekästä konekäännöstä on lukeakaan, mutta tähän mennessä keskustelu on näyttänyt hyvin kiinnostavalta. Kiinaa osaavalle tämä juttu on varmasti vieläkin mielenkiintoisempaa.

Olen keskustellut jonkin verran esim. irkissä siitä, kannattaako ohjelmointia tehdä suomeksi vai ei. Itse teen nykyään kaiken ohjelmoinnin englanniksi: muuttujien nimet, kommentit ja dokumentaatiot. Suurin syy on se, että käyttämieni ohjelmointikielten syntaksit kuitenkin pohjautuvat englannin kieleen, joten jos koodin sekaan ryhtyy työntämään suomea, on tuloksena kohta päänsärkyä aiheuttava sekamelska.

Joka tapauksessa pohdinnanarvoisia juttuja kaikissa ei-englanninkielisissä kulttuureissa!

Vaalikoneet

2011-03-17T18:12:00.001+02:00

< shok-> pahimpia on nää vitun 
         vaalikoneet, nää on räjähtäneet 
         täysin käsiin
< shok-> joka organisaatiolla ja  
         mediapumpulla on omansa ja  
         kaikkiin niihin pitäis kehittää 
         Oikea Mielipide
< shok-> ja sitten ne vastaukset 
         määritellään vielä desimaalin 
         tarkkuudella liukusäätimillä!
< shok-> mikä on tyhmin mahdollinen 
         teknologinen ratkaisu kuvaamaan 
         monimutkaista mielipidettä
< Zet> on
< shok-> tää hämärä ZEF -tuottaja on  
         näköjään monopolisoinut koko 
         alan
< Zet> aha?
< shok-> kaikissa näissä 
         likusäädin-vaalikoneissa lukee 
         ZEF ja ne taitaa jopa osin 
         pyöriä ZEFin palvelimilta
< Zet> "Ilta-Sanomille teimme 
       Hauvakoneen, jonka avulla lähes 2 
       miljoonaa suomalaista on etsinyt 
       itselleen sopivinta koirarotua. 
       Tulokset ovat muuttaneet Suomen 
       koirakantaa."
< Zet> mitä vittuu
< Zet> http://www.zef.fi/fi/index.html
< shok-> hahahah hooly shit
< shok-> * Käyttäjiä ollut yli 4 
         miljoonaa
< shok-> * Vaikuttanut Suomen 
         politiikkaan
< shok-> hyvät featuret
< Zet> koht joku Google ostaa ton 
< shok-> ois hyvä jos ZEF ostais myös ne  
         firmat jotka tuottaa sähköisen 
         äänestyksen
< shok-> lopulta koko suomen politiikan 
         vois ulkoistaa ZEFille
< Zet> kätevällä liukusäätimellä voi 
       rukata valtion politiikkaa 
       vasemmalta oikealle

HS: Siviilipalvelus halutaan avata naisille

2011-03-09T19:17:00.002+02:00

<@Zet> http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sivii
lipalvelus+halutaan+avata+naisille/1135264394473
<@Zet> discuss
<@Zet> omasta mielestäni helvetinmoista 
       vittuilua ja pelleilyä
<@Zet> siviilipalvelus on valtion asettama 
       rangaistus eettisistä ja 
       uskonnollisista syistä asepalveluksesta 
       kieltäytyville asevelvollisille (tässä 
       maassa miehille)
<@Zet> (ja yli n päivää asepalvelusta 
       suorittaneille naisille, jotka 
       kieltäytyy jatkamasta)
<@Zet> samaan aikaan sivari on paikka ja 
       instituutio, joka yhdistää tuhansia 
       vakaumuksensa eteen nöyryyttävän 
       työpalvelun suorittaneita ihmisiä
<@Zet> vuosikymmeniä perinnettä ja yhteistä 
       hedelmällistä herravihaa
<@Zet> mua loukkaa, että asevelvollisuuden 
       perimmäisten arvokeskustelujen ja 
       oikeiden ongelmien purkamisen sijaan 
       nää päättää että no päästetään sinne 
       sit vapaaehtoisia naisia leikkimään ja 
       "hakemaan työkokemusta"
<@unihorse> työkokemusta wtf
<@Zet> "Kehittämistyöryhmän mukaan 
       siviilipalvelus tarjoaisi naisille 
       työharjoittelun tapaan tilaisuuden 
       saada työkokemusta."
<@Zet> ihan ku nuorten työllistymisessä ei 
       olis ongelmana nimenomaan se, että 
       työnantajalla on niskaote
<@Zet> pompotetaan harjotteluista ja 
       pätkätöistä toiseen
<@Zet> nii nyt sit on ihan jepa, että 
       sivarista tehdään kaikille ihmisille 
       ihan varteenotettava tapa tutustua 
       työelämään
<@Zet> puretaan tavanomainen työsuhde siitä 
       pois kokonaan!
<@Zet> kaikki nuoret vaan asumaan joko 
       kasarmille tai työnantajan osottamaan 
       kämppään
<@Zet> elämään paskalla päivärahalla

edit: Täällä AKL:n kanta laajemmin kehittämistyöryhmän mietintöön

Riku Nieminen selittää Munamiehen ääntä

2011-02-25T10:40:00.000+02:00

Kohdassa 3:35. Opettelen tuonkin vielä jossain vaiheessa.

Hernekeittohampurilainen

2011-01-22T23:47:00.000+02:00

Tein tänään tällaista äidin luona.

Hernaripihvejä on tosi helppo tehdä. Laita kulhoon tölkillinen hernekeittoa, 1 dl perunajauhoja, ½ dl kaurahiutaleita, hienonnettu sipuli ja mausteita (esim. paprikajauhetta, mustapippuria, suolaa, garam masalaa). Sekoittele sörsseli tasaiseksi tahnaksi ja anna turvota hetken aikaa. Muotoile pihveiksi ja paista pannulla runsaassa öljyssä n. 3 minuuttia per puoli.

Tänäänkin satoi lunta

2011-01-19T14:39:00.002+02:00

Sementtiä ja kahvia

2011-01-11T22:35:00.001+02:00

Tämä on kertomus isästäni, joka kuoli marraskuussa 2010. Se on aika pitkä.

Olipa kerran 1990-luku ja lama. Isovanhemmat jäivät eläkkeelle ja halusivat muuttaa takaisin Savoon. Isä oli kolme vuotta aiemmin saanut valmiiksi itse rakennetun omakotitalon viiden kilometrin päässä vanhempiensa talosta, lapsuudenkodistaan. Ukilla ja mummolla oli jotain ongelmia talonsa myynnissä, joten isä auttaakseen osti vanhemmiltaan lapsuudenkotinsa, ja meidän perhe muutti siihen. Itse rakennettu omakotitalo myytiin.

1992 minä menin kouluun. Isä joutui kohta työttömäksi ja jäi kotiin hoitamaan minua ja veljeäni. Hän ei ollut toimettomana, vaan vei meidät kouluun joka päivä ja puuhasi kotona niitä näitä. Opiskeli ympäristönsuojelua ja jätehuoltolakia; oli 10 vuotta aikaansa edellä viherpiiperryksessä (joka tosin sen 10 vuoden aikana sitten taisi lopahtaa). Meillä oli varmaan kylän ensimmäinen kompostori. Isä toimi paikallisessa työttömien yhdistyksessä, demareissa, kunnallispolitiikassa ja koulun vanhempainyhdistyksessä.

Meidän talo on haja-asutusalueella, aika kaukana kunnan keskuksesta, ja leikimme paljon pihalla kahdestaan veljeni kanssa. Koulukavereita en nähnyt kovin usein koulussa vietetyn ajan ulkopuolella.

Noin 1994 tai niillä main oli talvella paljon lunta. Rakensimme koko perheen voimin takapihalle suuren lumilinnan, joka oli silloin minua korkeampi eli varmaan ainakin 140 cm. Isä teki vanerilevystä linnalle tukevan katon, jonka päälle kasattiin sitten vielä lisää lunta. Sen jälkeen ulkoseinämälle tuotiin lunta, ja sitten saattoi linnan katolle kiivettyään laskea luiskaa pitkin pulkalla alas. Lapsen innolla sitten laskimme ja laskimme, ja pulkka kulki aina vain pidemmälle.

Lopulta umpihankeen jämäkäksi kouruksi muotoutunutta pulkkamäkeä riitti varmaan ainakin sadan metrin verran, aina lumesta umpeutuneen ojan yli tontinrajan tuolle puolen, naapurin sedän viljapellolle. Pakkasten tultua isä otti esiin sellaisen nestekaasuliekinheittimen, jolla pietään huopakattoa ja tehdään varmaan jotain muutakin. Isällä oli kaikenlaisia työkaluja, joita en kaikkia vieläkään osaa nimetä. Liekinheittimellä isä sitten liekitteli läpi koko pulkkamäen pinnan, jotta se suli vähän ja sitten jäätyi aivan peilipintaiseksi ja luisti paremmin.

Pulkkamäessä kävi laskemassa muitakin kylän kakaroita, joitain koulukavereitani ja koko liuta veljeni kavereita perhepäivähoidosta. Sen paremmassa pulkkamäessä en ole sittemmin laskenutkaan.

Isä syntyi maalaistalossa (siis nimenomaan talossa, ei sairaalassa) Pohjois-Savossa 1950-luvulla, perheen kuopuksena. Olen miettinyt viime aikoina, kuinka 1950-luku oli tavallaan maailmanhistorian juoksussa ja puhtaan kronologisesti ihan äsken, mutta kulttuurisesti todella kauan sitten. 1950-luvulla Suomi oli agraariyhteiskunta. Isä on asunut talossa, jossa ei ollut puhelinta, autoa, televisiota eikä jääkaappia. Kuulemma talvella reellä hakivat järvestä jäitä, jotka säilöttiin kesäksi sahajauhokeon alle. Isä oli nuorena ukin apuna metsätöissä, työkaluina hevonen, reki, kirves ja saha.

Olen nyt vasta käsittänyt, että isä on elänyt ja omin käsin kokenut 1900-luvun suomalaisen elinkeinorakenteen mullistuksen, josta minä olen lukenut historiankirjoista. Isän perhe muutti noin 1963 Savosta Helsingin kupeeseen työn perässä, maaltapaon ja kaupungistumisen yhteydessä, niin kuin niin monet muutkin. Ukki oli töissä rakennuksilla kirvesmiehenä ja mummo sairaalassa siivoojana.

Savolaisjuuret ja Helsingin vaikutuspiirissä vietetty 1960–70-luvun nuoruus jättivät isään tietysti kaksipuolisen identiteetin, joka on periytynyt minullekin. Isä puhui vanhemmilleen ja muille savolaisille savoa, mutta muuten yleispuhekieltä. Ukki ja mummo muuten puhuivat mielestäni hyvin leveää ja poikkeuksellisen peittelemätöntä pohjoissavolaismurretta, jossa olivat liudennukset ja muut kommervenkit hyvin paikoillaan.

Isä oli kuitenkin hyvin sisällä eteläsuomalaisessa elämänmenossa nuoruudessaan, ja osasi sujuvasti myös stadin slangia. Ja mikseipä olisi osannut, kun kerran Tapani Lehtinen osasi Porvoossa asti. Isä alkoi harrastaa yhdistystoimintaa jo varhain, kun perusti kavereidensa kanssa mm. paikkakunnan ensimmäisen suomenkielisen partiosekalippukunnan (siis tytöille ja pojille yhteisen) vuonna 1975.

1970-luvun lopulla isä muutti opiskelemaan ja tapasi äidin samassa rannikkokaupungissa. He valmistuivat opinnoistaan 1980-luvun alkupuolella, isä rakennusinsinööriksi ja äiti sihteeriksi. Opiskeluaikanaan isä asui ensimmäistä kertaa kaupungissa ja oli opintojen ohella töissä talonmiehenä. Hän asui talonmiehen työasunnossa samassa rakennuksessa. Kertomusten perusteella se oli raskasta työtä sen ajan karstaavien lämmityskattiloiden ja tentteihin lukemisten ristipaineessa. Kaupunkielämä ja tyttöystävä (äitini) opettivat paljon uutta, mm. sellaisia asioita kuin elokuvat ja pizza.

Insinööriydestä huolimatta isä oli fiksu mies. Hänelle olivat tärkeitä totuus, viisaus, rehellisyys, kohtuus, ystävyys, rakkaus ja kunnia. Lisäksi tosin myös miehuus, uskonto ja isänmaa, jotka myöhemmin muodostuivat minun ja isän välisiksi konfliktitekijöiksi.

Isä kirjoitti äidinkielestä laudaturin, jonka voi tietysti ajatella olevan paperilla parempi suoritus kuin minun eximiani, jota tosin ei silloin ollut olemassakaan. Mittelö jääköön ratkaisemattomaksi. Isän aine käsitteli kristinuskon ja islamin suhteita. En muista, mitä minun aineeni käsitteli.

Jo kun olin vasta pieni koululainen, isä kehotti ajattelemaan omilla aivoilla. Että ei ole hyvästä vain nyökytellä ja niellä kaikkea, mitä opettaja väittää, jos ei sanomassa tuntunut olevan järkeä. Kyseenalaistaminen oli jo osa sanavarastoani alle 9-vuotiaana. Esikouluopettaja soitti meille kotiin ja mäkätti, että "Tuomo väittää vastaan opettajalle tunnilla". Isä rauhallisesti tiedusteli, millaisesta asiasta oli kysymys. "Oikeassahan se Tuomo oli, mutta ei silti tuolla tavalla tunnilla saisi..." jatkoi opettaja.

Kotiläksyihin sai enemmän kannustusta ja jonkinlaista valmennusta kuin neuvoja suoraan. Piti osata löytää tekstistä tärkein, oppia näkemään kokonaisuuksia, syitä ja seurauksia. Piti mennä ajoissa nukkumaan, että on virkeänä koulussa. "Valkeus nauraa pimeyden töille."

Isä sai kohdata omien oppiensa tulokset muutamaankin kertaan, kun kyseenalaistin hänen omia arvojaan. Erosin kirkosta, keskeytin varusmiespalveluksen lyhyen alun jälkeen, menin sivariin ja aloin kasvissyöjäksi. Armeijasta tultuani, helmikuun alussa 2005, isä veti lärvit ja sopersi, että "onneksi ukki ehti jo kuolla, ettei ole tätä näkemässä". Minä kysyin, saanko vielä asua kotona, vai joko pitää alkaa kämpän hakuun. Sain asua, mutta muutin saman vuoden heinäkuussa pois kuitenkin, yhteen tyttöystäväni kanssa. Seuraavana kesänä aloitin sivarin.

Ukki-kommenttia ja muuta käytöstään isä pyysi anteeksi parin päivän päästä.

Mutta elämänkatsomukselliset erimielisyydet olivat vaikeita meille molemmille. Isä oli tietysti aidosti huolissaan, kasvaako minusta kunnon ihminen. Minä tunsin itseni pettymysautomaatiksi. Siksi jotain jäi kokonaan kertomattakin, ja nyt minusta tuntuu, että isä meni hautaan tuntematta minua kokonaan.

Olen oppinut isältä valtavasti myös käytännön asioita. Jo tosi pienenä olen harrastanut jotain nikkarointia ja korjailupuuhia isän kanssa. Osaan käyttää sahaa, poraa, vasaraa, kirvestä, vesuria, vatupassia, talttaa, viikatetta (savoksi viitaketta). Isä opetti lukemaan rakennuspiirustuksia, perusteet sähköopista (joskin ne ovat kyllä unohtuneet), perkaamaan kaloja, savustamaan – ja tietysti ajamaan autolla.

Isällä ja minulla on se yhteistä, että projekteja aloitetaan innokkaasti, mutta ne jäävät yleensä kesken. Minun projektini ovat sellaisia kuin kurssiesseet ja tietokoneohjelmat, isän taas lähinnä omakotitalon ja tontin kunnossapitoon liittyviä. Oli yhteisiäkin keskeneräisiä projekteja: olimme 90-luvun puolivälissä seurakunnan kerhossa, jossa rakennettiin radio-ohjattavia lennokkeja. Pikkuvelikin oli mukana. Rakentaminen, balsapuisten osien vuoleskelu ja liimaaminen oli kivaa, ja lennokki valmistuikin, mutta harrastus lopahti siihen. Härveli taisi päästä yhdelle lennolle, mutta sen jälkeen se on maannut autotallin hyllyllä tyhjänpanttina.

Ehkäpä isä oli sielultaan ikuisesti pikkupoika, jonka oli helppo innostua hauskoista puuhista, mutta aikuista keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä ei aina löytynyt niin paljon kuin olisi tarvittu.

Viimeinen yhteinen harrastukseni isän kanssa oli valokuvaus. Isä oli harrastanut sitä 70-luvulla ja ollut valokuvausliikkeessä töissäkin. Hänellä oli vielä tallella kaikki välineet siltä ajalta. Kuvasin isän kanssa yhdessä jo hänen työttömyysaikanaan, ja kehitimme saunaan kyhätyssä pimiössä omia mustavalkokuvia.

Minä sain viime syntymäpäivänäni äidiltä lahjaksi digijärjestelmäkameran, ja rupesin sitten hankkimaan soviterenkaita, joilla sain isän vanhat objektiivit sopimaan uuteen kameraani. Näytin sitten otoksia isälle, ja hän iloitsi siitä, että vanhoista laitteista oli vielä hyötyä.

En oikein muista, milloin isän juominen alkoi lisääntyä, mutta luulen, että joskus 90-luvun laman aikaan. Hän pääsi uudelleen töihin suurin piirtein 1998, mutta ehkä riippuvuus oli jo alkanut silloin. Joka tapauksessa viimeistään yläasteella 2000-luvun alussa kaverit alkoivat vittuilla, että olivat nähneet isän humalassa milloin missäkin.

Kun isä oli humalassa, hänestä tuli katkera, vihainen ja ilkeä. Hän ei koskaan ollut väkivaltainen, mutta kukaan ei sietänyt hänen seuraansa. Sitten hän istui yksin keittiön pöydän ääressä oluttuopin ja Robinson Crusoen tai siltainsinööri Jaatisen kanssa.

Isällä oli paljon tuskaa, huolta ja asiaa, muttei osannut puhua ilman viinaa. Ja viinan kanssa kukaan ei halunnut kuunnella. Ukki ja mummo kuolivat myös 2000-luvun aikana, eikä isä oikein koskaan päässyt yli surustaan. Hän aloitti metsästysharrastuksen synnyinseudullaan, vaali vanhempiensa taloa siellä ja suunnitteli kaikenlaisia projekteja. Ajoi yksin perjantai-iltana Savoon metsälle ja sunnuntai-iltana takaisin kotiin. Maanantaina seitsemäksi töihin.

Luultavasti en osaa kuvitellakaan sitä valtavaa väsymystä ja murhetta.

Sitten isä kuoli. Olimme kaksi päivää aiemmin puhuneet raha-asioista ja isän terveysasioista. Hän soitti usein lääkärissä käytyään ja kertoi tutkimustuloksia ja muuta sellaista. Ei pitänyt olla mitään isompaa sairautta. Ylipainoa toki, mutta ei mitään äkillisesti tappavaa, eikä oikeuslääketieteellinen tutkimuskaan löytänyt selvää kuolinsyytä.

Mutta isälle sopii minusta ihan hyvin tällainen loppu. Olla kuin Arto Paasilinnan työmies, joka seikkailee sementin- ja kahvinhajuisessa, arjenharmaassa Suomenmaassa ja rakentaa oma henkilökohtainen kuningaskuntansa, sitten löytyä kuolleena kosteana marraskuisena aamuna sen ihmeemmin selittelemättä. Sen pituinen se.

Isä tuli kylillä tunnetuksi myös karaokeharrastajana – enemmän innokkaana kuin lahjakkaana. Joku kaveri oli kuulemma luonnehtinut lauluääntä "jäljittelemättömäksi". Tekstin lomassa olevat biisit ovat kaikki sellaisia, joita muistan joskus kuulleeni isän laulamana, tai jotka ainakin ovat artisteilta, joista isä tykkäsi.

Maailma muuttuu

2011-01-11T11:20:00.002+02:00

Törmäsin tänä aamuna Tietokone-lehden nettikolumniin, jossa kirjoittaja valittelee teini-ikäisen lapsensa holtitonta tietokoneenkäyttöä ja pohtii toimintatapojaan lapsen ja tämän tietokoneen paimentamisessa: Sopiiko Linux teinille?

Olen aivan hämmästynyt, kuinka vieraalta kolumnistin perheasetelma tuntuu. Olemme varmaankin astumassa todellisuuteen, jossa aikuiset ihmiset käyttävät tietokoneita suvereenisti ja opettavat lapsilleen niiden käyttöä aivan samalla tavalla kuin mankelin ja kahvinkeittimenkin. Ja teinit sotkevat kaiken ja ovat saamattomia vätyksiä myös tietokoneiden suhteen – vanhemmat siivoavat jäljet sitten perästä.

Kun minä olin teini-ikäinen, tietokoneet (ainakin ihmisten kodeissa olevat) olivat teini-ikäisten leluja, eivätkä niitä aikuiset osanneet käyttää. Ihan itse minä olen saanut tietokoneeni rakentaa, korjata, asentaa ja säätää. Asensin Linuxin ensimmäistä kertaa vuonna 1999, 14-vuotiaana, melko lailla itsekseni. Suurimpana neuvona toimi kirjastosta lainattu kirja ja sen mukana tullut Red Hat 6.5:n CD.

En tietysti yritä väittää, että kaikki ikätoverini olisivat osanneet tietokoneiden käyttöä sen paremmin kuin nykyisetkään teinit. Sen sijaan väitän, että nykyisten teinien vanhemmat todennäköisesti osaavat paremmin kuin ikätoverieni vanhemmat.

Äimistelyä

2011-01-10T23:53:00.001+02:00

Tämä teksti on julkaistu Siulaset-lehden numerossa 3/2010. (On unohtunut laittaa se tännekin.)

Sen kunniaksi, että tässä numerossa kerrotaan käsityönopettajaksi opiskelemisesta, myös etymologiapalstalla tarkastellaan käsityösanastoa. Mitä tapahtui, kun varhaiskantasuomalainen kohtasi germaanin? Kantauralilainen käsityöläinen nimittäin varmaankin ompeli vaatteensa äimällä ja suonella, kun taas nykyiset itämerensuomalaiset neulalla ja langalla.

Äimä ja suoni periytyvät molemmat uralilaisesta kantakielestä asti. Suomen sanojen alkuperä sanoo äimää suureksi, särmikkääksi, nahan ompeluun tarkoitetuksi neulaksi. Suoni-sanan alkuperää on toisinaan arvailtu jopa kantauralia pidemmälle: se voisi olla laina esi-kanta-indoeurooppalaisesta kielimuodosta. Silloin sen vastineita indoeurooppalaisissa nykykielissä olisivat esim. engl. sinew 'jänne' tai sa. Sehne 'jänne'. Myös useimmissa uralilaisissa kielissä merkitys on edelleen 'jänne' – suomeksikin suonenveto viittaa kai enimmäkseen jänteeseen.
Neula on lainattu varhaiskantasuomeen kantagermaanista jokseenkin muodossa *netla (vrt. goot. neþla, eng. needle, ru. nål < ksk *nál).

Myös lanka liittyy mielenkiintoisella tavalla aiempaan anatomiatematiikkaan, sillä se tulee germaanisesta vartalosta *langa(n)-, joka on tarkoittanut eläimen suolta – vrt. isl. langi 'nautaeläimen paksusuoli'. Myös luulajansaamessa tuon lainan jatkaja on luoggi 'peräsuoli'.

Usein sanoja lainataan, kun tarvitaan nimiä uusille käsitteille. Välillä näemmä lainataan ihan muuten vain, myös tutuille asioille, jos vain sattuu kohdalle tarpeeksi kivoja lainanantajia.

Lähteet

Kulonen, U.-M. ym. (toim.) 1995: Suomen sanojen alkuperä 2. SKS, Helsinki.
Kulonen, U.-M. ym. (toim.) 2000: Suomen sanojen alkuperä 3. SKS, Helsinki.

Nii Orwellii

2010-12-30T12:41:00.000+02:00

< muhtimin> tehotuotanto on kyl niin orwellilainen termi
            ettei mitään rajaa
< muhtimin> "twice the resources!  half the food!"

Puolustusvoimat queerinä tilana

2010-12-04T16:44:00.000+02:00

Juttelin eilen kaverini kanssa siitä, että nykyään, kun asepalveluksessa ja ylipäätään puolustusvoimissa on myös naisia, armeijaa voisi varovasti yrittää lukea vastakarvaan melko avantgardena queer-tilana.

Varusmiespalveluksessa on hyvin pitkälle kaikille samat roolit ja odotukset aina vaatetusta myöten. Olen itse kokenut tilanteen, jossa nuoria naisia ja miehiä odottaa samassa varuskuntasairaalan aulassa pääsyä lääkärin aamuvastaanotolle pukeutuneena samanlaisiin suihkusandaaleihin, boksereihin ja t-paitaan. Vasta nyttemmin olen ruvennut ajattelemaan, kuinka perustavanlaatuisesti sukupuoleton olento sotilas on organisaation sisäpuolelta katsoen. Varusmiehiltä on muistaakseni kaikki seksuaalinen fyysinen kontakti kielletty ("epäsotilaallisena käytöksenä"), ottamatta mitään kantaa osapuolten sukupuoleen.

Sotilaasta tulee mies vasta, kun kömmitään varuskunnan ulkopuolelle katsomaan yhteiskunnan- ja maailmanlaajuisia sotilaallisuusdiskursseja, kuten yleisen asevelvollisuuden sukupuolittuminen; naisten raiskaaminen sodissa; nationalismin, miesruumiin, maskuliinisuuden ja sensellaisen käsitteelliset yhteennivoutumat.

Onhan tämä vähän hakemalla haettua, mutta ihan veikeä ajatus kuitenkin. Enkä nyt osannut kirjoittaa sitä ihan niin hienosti, kuin miten se päässäni näyttäytyy, mutta hitot.

Sitä se yliopisto teettää

2010-11-16T16:52:00.001+02:00

<@A> eikös tilojen pitäny olla kahteentoista mennessä siistit?
<@B> ai no se ei kuulosta niin pahalta
<@A> hyvin siinä ehtii
...
<@C> tilojen siistiminen kuulostaa joltain äärellistilaisiin
     automaatteihin liittyvältä operaatiolta
<@Zet> tilojen siistiminen kuulostaa joltain, mitä turkistarhaajat
       tekee ajankohtaisen kakkosen jälkeen

Russian DnB beatbox

2010-10-29T08:56:00.000+03:00

Very impressive, although a lot of it is in the hardware he uses.

Tilastomania

2010-10-25T11:24:00.002+03:00

YLEn homoillasta

2010-10-20T21:00:00.000+03:00

Joskus, kun tapahtuu jotain "ajankohtaista", mieleni tekee kirjoittaa siitä. Koska olen laiska, harvoin kuitenkaan kirjoitan.

Jenny Kangasvuo tuli kirjoittaneeksi hyvin, ja minäpä tässä vähän linkitän hänen blogiinsa. Lukekaa sieltä sitten.

Ysäröintiä

2010-10-17T11:11:00.001+03:00

Fuck yeah.

Viivi & Wagner -satunnaisgeneraattori

2010-10-01T18:45:00.000+03:00

Näpräilin eilisiltana huvikseni koodia pitkästä aikaa. Lopputulos on web-sivu, joka generoi satunnaisia Viivi & Wagner -strippejä.

Tsekkaa.

Heitä homo voltti

2010-09-30T21:58:00.000+03:00

<@Zet> korkokengät, iskee kuin miljoona volttia
<@Zet> tuosta voisi tehdä hienon fingerporin
<@Zet> "löysin ullakolta laatikollisen isän vanhoja korkkareita"

Robin Williams does little kid voice

2010-09-29T23:44:00.000+03:00

I saw this years and years ago, but now I ran into it again and must share it with you. I do not understand how he does that voice. Try as I might, I cannot produce a pitch that high. Clearly it's not just by tightening his throat to force a higher frequency from his voice box, but even by doing a kind of whisper quality in my voice and adding a nasal component, I am unable to match what he's doing.

The uploader on Youtube has disabled embedding, but follow this link to see it.

Kielisukulaisuudesta ja biologisesta evoluutiosta

2010-09-28T14:47:00.002+03:00

Olin viime viikolla kielihistorioitsija Petri Kallion luennolla, jolla hän esitteli suomen kielen lainasanakerrostumia aivan viime vuosikymmenistä ammoisiin kantauralilaisiin aikoihin. Kallio vyörytti epähuomiossa materiaalinsa läpi niin nopeasti, että luennon loppuun jäi yli puoli tuntia tyhjää aikaa, joka käytettiin kysymyssessiointiin.

Kalliolta kysyttiin mielipidettä kielisukulaisuuden visuaalisista representaatioista, ja yllätyksekseni hän puolusti vahvasti perinteistä korhoslaista (ks. Mikko Korhonen) sukupuumallia^[1]. Muut tutkijat ovat kritisoineet puuta mm. harhaanjohtavasta ja tahattomasti arvottavasta nykykielten järjestämisestä, perustelemattomasta binäärisyysoletuksesta ynnä muusta. Kallion mielestä taas jos hylätään sukupuumalli, samalla väistämättä hylätään historiallis-vertailevan kielitieteen aksiooma kielten darwinistisesta, biologiseen evoluutioon vertautuvasta polveutumisesta kantakielestä tytärkieliin.

Paitsi että olen käynyt luennoilla, olen tänä syksynä lukenut myös Richard Dawkinsin popularisoimaa evoluutiotiedettä. Tältä pohjalta joudun olemaan periaatteessa samaa mieltä Petri Kallion kanssa sukupuuajatuksen välttämättömyydestä. Mutta on siinä ongelmiakin.

Evoluutio on suurimmalta osaltaan erinomainen metafora kielten genealogiselle sukulaisuudelle. Dawkins tähdentää The Greatest Show on Earth> -kirjassaan, että lajiutuminen on hidas ja vaivihkainen prosessi, jota ei aikalainen juuri pysty havaitsemaan: eliöpopulaatioihin syntyy pikkuhiljaa vähittäisiä muutoksia, mahdollisesti rotuja, jotka kuitenkin ovat kaiken aikaa samaa lajia. Kuitenkin jossain vaiheessa yksi laji haarautuu useaksi, eikä siltikään voida osoittaa mitään yhtä sukupolvea, jossa se tapahtuu. Onhan ihan mieletön ajatus, että eläin olisi eri lajia kuin vanhempansa. Samalla tavalla on mieletön ajatus, että ihminen oppisi vanhemmiltaan äidinkielen, joka ei kuitenkaan olisi hänen vanhempiensa kieli, vaan sen tytärkieli. Ei ole mahdollista osoittaa tiettyä sukupolvea, jonka kohdalla kantakieli on muuttunut tytärkieleksi. Populaatiot ovat lajiutuneet, kun ne eivät enää voi keskenään saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Murteiden kieleytyminen taas on monimutkaisempi kysymys, mutta tämän analogiatarkastelun kannalta ehkä riittää sanoa, että kieleytyminen on tapahtunut, kun kahden eri murteen puhujat eivät enää ymmärrä toisiaan.

Samalla tavalla kuin biologiset eliöpopulaatiot eriytyvät toisistaan esimerkiksi ympäristön ja vaeltelun seurauksena, niin myös kielet. Itse asiassa prototyyppisessä tilanteessa kielet kai eriytyvät tytärkieliksi samalla kertaa, kun kantakieltä puhuva ihmispopulaatio eriytyy useammaksi populaatioksi. Kielten muutos on vain monta monta kertaluokkaa nopeampaa kuin ihmisen kaltaisten eliöiden geneettinen muutos. Mutta nopeudella ei ole merkitystä ilmiöiden vertautuvuuden kannalta: eliöpopulaatiot muuttuvat ensin areaalisiksi saman lajin varianteiksi tai roduiksi ennen kuin eriytyvät omiksi lajeikseen; kieli eriytyy ensin murteiksi ja sitten tytärkieliksi.

Johonkin näille main vertautuvuus evoluution ja kielisukulaisuuden käsitteistössä kuitenkin nähdäkseni päättyy. Tietysti voidaan ajatella, että siinä missä eliöiden välisiä yksilöeroja selittävät geenit voisivat vertautua yksittäisten kielten sosiolektien ja murteiden kielioppipiirteisiin ja lekseemeihin, ja näiden keskinäinen valikoituminen sitten samankaltaisesti ajaisi eriytymistä "luonnonvalinnan" kautta. Ja vertautuisiko geenin mutaatio sitten johonkin kielen piirteen innovaatioon tai lainautumiseen?

Niin, kielet voivat lainata toisiltaan asioita, ja on olemassa kaikenlaisia areaalipiirteitä, jotka eivät selity pelkästään genealogisen sukulaisuuden kautta. En usko, että näitä tapauksia on hedelmällistä verrata esimerkiksi konvergenttiin evoluutioon tai sattumaan. Eliöt eivät lainaa liian kaukaisilta sukulaisilta geenejä, koska eri lajien edustajat eivät saa keskenään jälkeläisiä, mutta kielet voivat lainata sanoja ja muita asioita mistä tahansa muusta kielestä riippumatta sukulaisuudesta. Areaali- ja lainavaikutuksia darwinistinen sukupuumalli ei riitä selittämään.

Tarpeeksi läheiset sukulaiseliöthän voivat kyllä tuottaa erilaisia risteytyksiä, joita voisi ehkä verrata vaikkapa suomen länsimurteita edeltäneen kielimuodon ja muinaiskarjalan "risteytykseen", savon murteeseen. Se on eräänlainen historiallis-kielitieteellinen puudeliterrieri, jota edeltäneet kielimuodot olivat valmiiksi läheistä genealogista sukua, ja niiden puhujapopulaatiot asuivat lähellä toisiaan.

Mutta hybridikieliä voi syntyä ihan mielivaltaisesti! Englannin ja ranskan pidginejä ja kreoleja on pilvin pimein pitkin vanhoja siirtomaita, eivätkä niitä rajoita ollenkaan pohjalla olevien kielten genealogiset suhteet toisiinsa. Tähänkään ei sukupuumalli oikein istu. Geenien lainautumista kenguruiden ja undulaattien välillä nyt ei vain tapahdu, mutta jos analogia siirretään kielitieteeseen, kaikki onkin taas mahdollista.

Toivoisin kovasti, että historiallinen kielitiede pikkuhiljaa pääsisi yli darwinismimetaforastaan ja kehittäisi kielisukulaisuuden, areaalipiirteiden, lainautumisen ja kontaktien kuvaamiseen radikaalisti uudennetut systeemit. Evoluutiomalli tyssää melko nopeasti siihen, että geeni ja lekseemi (tai mikä tahansa kielijärjestelmän meemi) tottelevat niin erilaisia sääntöjä leviämisensä suhteen. Ja tietysti kun niitä sukupuita piirretään, niin olisi ihan mukavaa välttää piirtämästä niistä sellaisia, joissa piirtäjän oma äidinkieli lähihaaroineen on kaikkein ylimmällä oksalla ja muut sitten alenevassa järjestyksessä esimerkiksi puhujapopulaatioiden länsimaalaisuuden mukaan.

Ohhoh, opin vasta tuosta Wikipedia-artikkelista, että Ulla-Maija Kulosen edesmennyt aviomies oli Mikko Korhonen! Palaset loksahtelevat ja Helsingin yliopiston fennougristiikan näyttämö päässäni täydentyy...

misokyyninen

2010-09-19T11:20:00.000+03:00

(adj.) Sellainen henkilö, joka ei koskaan syö miso-keittoa, koska siinä on kuitenkin aina kalalientä.

Syksy on taas

2010-09-08T23:04:00.000+03:00

Taas on alkanut uusi lukuvuosi ja sen myötä blogi täyttänyt jo kaksi vuotta. Taaskaan en huomannut mainita asiasta, kun se oli oikeasti ajankohtainen.

Tämänhetkisten laskelmien mukaan nyt pitäisi olla alkamassa toiseksi viimeinen lukuvuoteni perustutkinto-opiskelijana. Keväällä on graduseminaari, ja jos suinkin töiltä ja saamattomuudelta kykenen, yritän aloittaa gradua jo syksyn puolella.

Vakaumus

2010-09-03T14:31:00.001+03:00

Improvisoitu linssisoppa

2010-09-02T19:49:00.004+03:00

vihreitä linssejä

perunoita

porkkanaa

kesäkurpitsaa

jotain kasvimaitoa

sipuli

pari kynttä valkosipulia

curryjauhetta

kanelia

paprikajauhetta

reilu tl dijon-sinappia

palko tai kaksi kuivattua chiliä

suolaa

maissitärkkelystä

Jos ei tykkää tulesta, voi joko chilin tai dijon-sinapin jättää pois. Molemmat ovat aika tulista kamaa, joskin omasta mielestäni chili paljon miellyttävämmällä tavalla. Dijon muistuttaa ehkä etäisesti vähän wasabia.

Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä curryn, kanelin, paprikajauheen ja chilin kanssa. Lisää vettä ja linssit. Anna kiehua jonkin aikaa.

Lisää perunat, porkkanat, maito, dijon-sinappi ja suolaa. Keittele jälleen jonkin aikaa.

Lisää kesäkurpitsa ja anna kiehua vielä hetki. Lopuksi suurusta vähän maissitärkkelyksellä, jottei soppa jää ihan vetiseksi. Itse ainakin tykkään vähän paksuhkosta keitosta. Eikä se mitään haittaa, vaikka tulisi liiankin paksua, sitten voi leikkiä että se on muhennosta, vaikkeivät vihreät linssit muhenekaan.

Niin tai siis itse asiassa jos käyttää punaisia linssejä niin tästä varmaan tulee muhennosta...

Valitettavasti nyt ei ole kuvaa, koska kaikki tuli syödyksi ennen kuin keksin, että tämän voisi blogata. Ehkä ensi kerralla sitten.

Hämmästyksen kummastus

2010-08-26T22:58:00.000+03:00

<@Zet> HOLY SHIT
<@Zet> tajusin just, että oon kerran saanu faijalta
       joululahjaksi Madonnan levyn.
<@Zet> mitä vittua

Konservatiivien argumentoinnista

2010-08-22T16:31:00.002+03:00

Viime vuonna suurin piirtein näihin aikoihin Turkistuottajat Oyj kampanjoi turkistuotannon vastustusta vastaan mainoksella (PDF).

Pääpointtina mainoksessa on sellainen puhe, jolla yritetään jotenkin vedota suureen yleisöön, jotta se "avaisi silmänsä", ja saada eläinoikeusliike näyttäytymään konkreettisena uhkana sovinnaista länsimaista elämäntapaa kohtaan. "Jos annat niiden kaataa turkistarhauksen, seuraavaksi ne vie sulta maidon tölkistä ja villasukat jalasta."

Aiheesta keskustelivat myös Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara ja Turkistuottajien yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä A-studiossa 9.9.2009. (Kuinka monessa selkeän eettistä liiketoimintaa harjoittavassa putiikissa muuten on töissä ihmisiä, joiden titteli on "yhteiskuntavastuujohtaja"?)

Tässä kuussa taas Hesari uutisoi Eija-Riitta Korholan (kok) mielipiteistä sukupuolineutraalista avioliitosta. Korholan viesti on, että sukupuolineutraali avioliitto olisi vain välietappi kohti seuraavaa päämäärää, joka olisi "lukumääräneutraali" avioliitto, jolla hän viittaa polyamoristen suhteiden lainsäädännölliseen huomioimiseen.

Sekä Turkistuottajien puheet kaikkea eläintuotantoa tasapuolisesti vihaavista aktivisteista ja Korholan huoli lukumääräneutraalista avioliitosta eivät tietenkään ole mitenkään valheellisia tai harhaisia tai muutenkaan täysin tuulesta temmattuja. On totta, että eläinten oikeuksien puolustajat haluaisivat lopettaa kaiken eläintuotannon, lihansyönnin ja untuvatyynyt. Ainakin minä haluaisin! Samoin monet queer-aktivistit mielellään laajentaisivat avioliitot useamman kuin kahden ihmisen välisiksi instituutioiksi.

Turkistuottajien ja Korholan retoriikalle on kuitenkin yhteistä jonkinlainen erikoinen kalteva pinta, vaikka tässä tapauksessa se ei olekaan varsinaisesti virhepäätelmä. Molemmat keskustelijat piirtävät suuren yleisön silmien eteen projektion tulevaisuuden kuvasta ja vakuuttavat, että totisesti kyseessä on kauhistus ja vähintäänkin maailmanloppu. Samalla näppärästi osoitetaan, että keskustelija on valveutunut ja in the know liberaalivasurivastustajien suhteen. "Olen lukenut niiden blogeja ja voi kauhistus, minä sanon teille, me olemme kaikki tuhoon tuomittuja, jos niiden kanssa politiikkaan ryhdymme!"

Ehkä aihetta voisi kuvata jonkinlaisella kieroutuneella kaltevan pinnan ja reductio ad absurdumin yhdistelmällä. Ennakoidaan poliittisen vastapelurin seuraava siirto ja nähdään se omien ennakkoluulojen ja muun yleisen henkisen laiskuuden takia absurdina mahdottomuutena. Vaikka itse asiassa siirto ei ole ollenkaan absurdi, vaan täysin legitiimi, aiheellinen ja ennen kaikkea vääjäämätön asioiden normaali kehityskulku. Ikävää, jos olet niin kyrpä ihminen, ettet kykene näkemään sitä.

Jaa, tästä piti vissiin tulla vähän asiallisempi juttu, mutta ei voi mitään.

This is quite awesome (also very graphic)

2010-08-17T23:10:00.000+03:00

I am too tired right now to do any of the analysis which is expected from this kind of post, but you are welcome to do it for me in the form of a nice little comment below. Go.

Occamin partaveitsi

2010-08-02T15:41:00.000+03:00

<@Zet> mul oli aika eeppinen hetki tääl duunissa
<@Zet> tallennan diplomi-insinöörien tietoja lomakkeilta
<@Zet> yks oli kielitaitokohtaan merkannu, että puhuu
       jotain "halia"-nimistä kieltä, yhtä hyvin ku ruotsia
<@Zet> minäpä kattomaan sit ethnologuesta, että halia on
       joku papualainen 20 000 puhujan kieli
<@Zet> "mitä vittua, tää on joku suomalainen sähköinsinööri
       ja puhuu papualaista kieltä"
<@Zet> sit tajuun et oho, tää onki "Italia", luin vaan
       väärin sen käsialaa :D

OkCupid stats on bisexuals, via Sociological Images

2010-07-26T20:34:00.000+03:00

This thing here.

I will just go ahead and cite this fine comment by someone called Sanguinity, because I agree with it wholeheartedly and I am too lazy to write my own comment:

One of the big stereotypes about bisexual people is that we don’t really exist, that we’re just liars, that allegedly bisexual men are just gay men who can’t deal with the stigma of being gay, that allegedly bisexual women are just straight women who are out to catch straight men with the lure of potential hot girl-on-girl action. Rudder just repeats all of those stereotypes straight up, on no stronger evidence than what he believes bisexual messaging patterns “ought” to look like. Basically, Rudder is creating his own definition of bisexual, and then calling self-identified bisexuals liars because we don’t meet the definition he made up.

Assumptions that Rudder is making here include: that a single online dating service captures all of a person’s dating interests (as opposed to individuals using different venues in different ways); that individuals’ histories on this single online dating service are long enough that the data would not be skewed by bisexuals who are just looking for a particular gender this moment/month/year; that sexual interest in both genders manifests as consistent sexual action toward both genders (there are many reasons why a bisexual person may be looking for dates with only one gender at any given time).

Using myself as an example: I’m a polyamorous bisexual woman; I’m married to a woman (or would be, if my state allowed it); I’ve only ever used online dating services to find relationships with men. Rudder would characterize me as someone who is lying about my bisexuality in order to be more alluring to men. But I am not lying; his data just fails to capture all of my relationships. Additionally, his characterization that I find the Hot Bi Babe phenomenon an asset when looking for a man to date is a ludicrous inversion of my actual experience: I value my relationship with my wife far too much to allow some dude who fetishizes it anywhere near it, and yet my relationship with her does in fact draw many dudes who fetishize it, and they are difficult to sort out from the guys I would want to date. Being bisexual makes it harder to find the men I might want to have relationships with, not easier.

And note well, please: my scenario isn’t the only scenario that Rudder would mischaracterize as “lying”.

The data here may be interesting — a preponderance of self-identified bisexuals use this single online dating service to message one gender only — but Rudder’s interpretations of that data is a complete mess, and far overreaches the data he actually has.

Väkivallalle löytyy aina ymmärtäjiä

2010-07-25T09:01:00.000+03:00

Nyt on jo vanha juttu, että Päivi Räsänen ja se joku toinen KD-hemmo möläyttelivät idioottimaisia lausuntoja Helsingin Pride-iskusta. Jotain että "kyllähän sen ymmärtää, että joku hermostuu, kun homot tulee tuolla tavalla näkyville" tai "ei luulis olevan yllättävää, että saa turpaansa, jos on näkyvästi homo".

Mielestäni asian voi nähdä osana laajempaa patriarkaattista sukupuolipoliisitoimintaa. Lausunnot rinnastuvat melko suoraan väitteisiin siitä, että jos joku kehtaa olla nainen ja yksin liikkeellä tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, niin ihan oma vika, että tulee raiskatuksi.

Mutta onpa tuota muunkinlaista väkivallan hyväksymistä. Tänä aamuna Hesarin sivuilla on hämmentävä uutinen Ruoholahden ja Lauttasaaren alueella nastoja pyöräteille kylvävästä vandaalista. Uutisen keskustelussa joku kommentoi:

Pyöräaktivistit nähdään usein turmelemassa arvokkaita henkilöautoja, joten kyllä sen ymmärtää, että joku haluaa laittaa röyhkeitä pyöräilijöitä kuriin.

Nii, vittuako hyppivät silmille kaikenlaiset pyöräilevät hipit saatana. Henkilöauto on pyhä hegemonia, jota ei loukata! (Ei sillä, että autojen kumien puhkomisessa aktivismimuotona olisi mitään puolusteltavaa.)

"Some men just want to watch the world burn."

Vihaa, laiskuutta ja pelkoa

2010-07-13T21:49:00.000+03:00

On jotenkin tosi kosmista, miten paljon feminiinisyys on kytköksissä vaivaan. On paljon puhetta siitä, että naiset tekevät paljon muuta kuin ansiotyötä, siis teollisuusmaissa kotitöitä ja lastenhoitoa, kehittyvissä maissa ruuan ja veden hankintaa ja muuta sellaista palkatonta yhteiskunnan perusylläpitoa. On iso ongelma, että tämä työ on paljolti patriarkaatille itsestäänselvää ja silti näkymätöntä, koska sitä ei nähdä jotenkin oikeaksi, tuottavaksi työksi, ja siksi siitä ei makseta palkkaa. Sen työn palkattomuus on koko järjestelmään sisään rakennettu ominaisuus.

Samoin tietysti ns. konventionaalinen feminiininen kauneus vaatii työtä, vaikka se representoidaankin kytköksissä puhtauteen, luonnollisuuteen, viattomuuteen yms. Varmaankin kaikissa yhteiskunnissa hegemoninen näkemys naiskauneudesta on sellainen, joka vaatii jonkinlaista työtä ylläpitonsa eteen: meikkaamista, karvojenpoistoa, hiusten värjäämistä, koruja yms.

Omassa kyynisessä elämänkatsomuksessani maskuliinisuus edustaa laiskaa välinpitämättömyyttä: leijonaurosta, joka makailee puun varjossa ja tekee välillä jonkinlaista makroyhteiskunnallista höpöhöpötyötä eli tappelee muiden urosten kanssa. Lauma ei tarvitsisi tappelevaa urosta, jos ei naapurilaumassa olisi toista tappelevaa urosta, joka haluaa tapella toisten urosten kanssa.

Tästä seuraa myös hyvin konkreettisia asioita sukupuolipresentaatiolle: Jos en tee työtä ulkonäön eteen, olen mies. Jos en aja partaa tai muita karvojani tai laita meikkiä, olen mies. Tarvitsen erityisiä toimenpiteitä etääntyäkseni miespresentaatiosta, ja aina niihin toimenpiteisiin ei ole aikaa tai muita rahkeita. Kiireisinä tai apaattisina päivinä vituttaa jo muutenkin, ja sitten kun vielä näyttää karvaiselta nuhjakkeelta... Esimerkiksi tänään laitoin huonosti istuvat farkut ja liian ison kauluspaidan päälle ja lähdin töihin ajamatta partaa, niin kylläpä vitutti ihan kybällä.

Sitten taas jos nimenomaan tekee mieli nähdä vaivaa ulkonäön eteen, niin pyrin yleensä mahdollisimman feminiiniseen lopputulokseen, resurssien ja tilaisuuden luonteen rajoissa.

En oikein edes osaa säätää itseäni näyttämään hyvältä maskuliinisesti. Kaikki miesten vaatteet näyttävät minusta aika samalta. Kävin tänään töiden jälkeen Dressmannissa, kun näytti olevan alennusmyynti meneillään. Kahlasin rekkikaupalla läpi pukuja, housuja ja pikeepaitoja kokoja M–3XL, jotka erosivat toisistaan lähinnä väritykseltään (vaaleanruskea, tummansininen, musta, harmaa). Sovitin yksiä jonkinlaisia farkkushortseja kokoa XS, ja nekin roikkuivat perseestä ja lahkeet ylsivät reilusti alle polven. Olenko oikeasti jotenkin tosi superpieni mieheksi? En voi käsittää, miten ne M-kokoisetkin vaatteet voivat olla niin jumalattomia sirkustelttoja. Ehkä Dressmannin vaatteissa voisi näyttää hyvältä, jos olisi 185 senttiä pitkä ja painaisi 90 kiloa?

Sitä paitsi miesten vaatteet näyttävät kaikki uniformuilta! Arkena farkut ja teepaita! Juhlaan tumma puku! Rannalle kuvottavat sinioranssimustat palmukuosishortsit, joihin lahkeisiin mahtuisi kolme ja puoli meikäläisen reittä! Mitään variaatiota ei vain ole olemassa. Tässä on kaikki länsimaisen miehen vaatteet. Kaikki muut olemassa olevat vaatteet ovat "naisten vaatteita", ja niiden käyttäminen on kielletty väkivallan uhalla.

***

Ihan toinen aihe onkin sitten Helsingin Pride, jonka kulkueosuuteen en tänä vuonna ehtinyt osallistumaan. Luonnollisesti ahmin kuitenkin kaikki uutiset kaasuiskusta, josta saivat osansa muutamat ystävänikin. Tässä on pari viikkoa ollut melkoinen viha päällä, mikä ehkä edeltävistä kappaleista huokuukin. Otin ja liityin viimein SETAn jäseneksi. Samalla on alkanut myös ahdistaa ja pelottaa, että eikö tässä maassa nyt vieläkään ole queer-ihmisten asiat edes siedettävästi.

Kuitenkin olen oppinut myös löytämään positiivisia puolia! On älyttömän siistiä, että olen alle 170 senttiä pitkä, koska mahtaisi olla pidempänä henkilönä masentavaa hankkia naisten vaatteita. On myös ihan mukavaa, että minulla ei ole tämän enempää karvoitusta, että hiukset kasvavat vielä päässä ihan hienosti, ja että esim. aataminomenani ei näy melkein ollenkaan. Mikä parasta, olen kesätöissä paikassa, jossa kukaan ei ole moksiskaan, vaikka ilmaantuisin minkä näköisenä paikalle!

:) :) :) :) :)

Shooting Spree

2010-06-13T21:45:00.001+03:00

Sain tällä viikolla viimein Minolta MD → Canon EF -soviterenkaan, jonka tilasin netistä. Tänä aamuna menin sitten penkomaan isäni kameralaukkua ja sovittelemaan objektiiveja kameraani. Isä on nimittäin harrastanut paljon valokuvausta joskus 60- ja 70-luvuilla ja hänellä on paljon silloista välineistöä tallessa.

Syystä tai toisesta 300 mm:n teleobjektiivi ei suostunut lukittumaan soviterenkaaseen. Ehkä sen bajonetti on niin kulunut tai jotenkin epästandardi tai muuten vain tyhmä, että ei onnistunut. Laukusta löytyi myös pari 55 mm:n objektiivia (joita en tarvitse, koska on jo EOS 450D:n kittiobjektiivi Canon EF-S 18-55mm IS).

Näitten lisäksi löytyi todella mahtavaa optiikkaa: MC TELE ROKKOR-QD 1:3.5 f=135mm. Etu- ja takalinssi ihan naarmuttomat. Etu- ja takatulpat tallella, lisäksi kaksi erilaista vastavalosuojaa ja UV-suodin.

Seuraavaksi seuraa pitkähkö oksennus tänään viimemainitulla objektiivilla räpsimiäni kuvia. Monet niistä ovat lähikuvia, koska olin niin tohkeissani, etten malttanut säädellä aukkoa hirveästi vaan pidin sen 3.5:ssä melkein koko ajan. Soviterenkaassa on kuitenkin miinuslinssi mukana, joten objektiivi kyllä tarkentuu äärettömään asti – lähellekin puoleentoista metriin. Linssillisen soviterenkaan kanssakin tämä objektiivivanhus piirtää sangen tarkkaa jälkeä, värit toistuvat mainiosti, kontrasti on oikein kelvollinen ja tietysti myös bokeh miellyttää ainakin omaa silmääni.

Juurta jaksain

2010-05-28T00:55:00.002+03:00

Tämä on asia, joka minun on pitänyt kirjoittaa varmaan vuoden ajan.

<@Zet> tää teksti käsittelee itseäni, joka on
       tietysti maailman helpoin aihe, mitä tulee
       tekstin tuottamiseen noin määrällisesti

Läheiset ystäväni ja tämän blogin lukijat tietävät, että minulla on ongelmia sukupuolen kanssa. Vähemmän läheiset ystävät tietävät, että representoin sukupuolta vähän miten sattuu, mutta he ehkä pitävät sitä harrastuksena, erikoisuutena tai kevyenä persoonallisuuden hassuutena. Mutta minulla on oikeasti ihan suhteellisen vakavia trans-ajatuksia, joiden luonteesta minun on vaikea itsenikin päästä selville.

Tässä maailmassa on kaksi kerhoa, miehet ja naiset, joihin kaikki pakkoliitetään syntymässä lupaa kysymättä. Tietynlaisilla kromosomeilla ja niistä seuraavilla biologisilla tunnusmerkeillä on helpompi kuulua toiseen kerhoon kuin toiseen. Monista (lapsuuden ja nuoruuden katkeroittavista kokemuksista ehkä ainakin osittain kumpuavista) syistä minä en halua identifioitua miesten joukkoon. Kun yritän ajatella itseäni miehenä, tulen surulliseksi ja epätoivoiseksi.

Samastun usein esimerkiksi audiovisuaalista viihdettä kuluttaessani näkemiini naishahmoihin. Identifioidun mielelläni naisten joukkoon, mutta tuon asian ääneen ilmaistessani ja naisten joukossa ollessani olen aina hirmu varuillani. Pelkään torjutuksi tulemista. En uskalla sanoa, että haluaisin olla nainen, mutta jos pitää näistä kahdesta valita, niin mieluummin se, kuin mies. Mutta oloni on, kuin jostain pitäisi pyytää lupa liittyä seuraan, ja kenellä muka on valtuudet sellainen lupa myöntää?

Ja onko pakko valita niistä kahdesta?

Mietin välillä, olenko aina ollut näin. Varhaisin epäuskon ja -toivon muistoni on jostakin yläasteelta. Silloin minulla oli aika paljon poikia kavereina, mutta niissä kaverisuhteissa oli koko ajan jotenkin jotain pielessä. Tunsin, etteivät ne olleet kunnollisia kaveruuksia. Niihin liittyi paljon semmoista mollaamista, vittuilua ja nokittelua, jonka funktiota en koskaan ymmärtänyt. Siitä tuli helvetin paha mieli. Joskus itsekin harjoitin samaa, mutta siitä tuli ihan yhtä paha mieli kuin vastaanottavana osapuolena olemisesta. Muistan, että avauduin joskus itkuisena äidille asiasta. Äiti lohdutti sanomalla, etteivät sellaiset kaverit ole oikeita kavereita. Alkaa kyllä vähän tuntua, että äiti oli väärässä: nuo ominaisuudet ovat määritelmällisesti sisäänrakennettuja heteromiesten kaveruuteen, joten sen parempia kavereita ei heteromiesten joukossa ole olemassakaan. (Tämä on kyyninen kärjistys.)

Nyttemmin olen oppinut, että ilmiön nimi on homososiaalisuus. Se on keskeinen käsite kriittisessä miestutkimuksessa, ja sillä kuvataan (hetero)miesten välisiin suhteisiin liittyviä alistamis- ja hierarkiamekanismeja. Ks. myös ”hegemoninen maskuliinisuus”.

Haluan olla kaveri sillä tavalla kuin tytöt ovat (tai ainakin sivusta katsoen näyttävät olevan?) kavereita keskenään: avoimesti, lämpimästi, välittömästi ja aidosti. Ei mitään jäykkää koodistoa ja masentavaa teennäisyyttä.

On pari muutakin asiaa. Olin yläaste–lukioikäisenä merkittävästi ylipainoinen. Tämän lisäksi harrastin tietokoneita. Näppärästi nörtti-identiteettiin loksahtamalla väistin vuosien ajan täysin kaikki omaan ruumiiseeni ja sukupuolijuttuihin liittyvien kysymysten käsittelyn. ”Olen läski ja ruma, joten miksi miettiä pukeutumista tai sitä millainen olen.” Se ehkä selittää, miksi transvestisismini on alkanut ilmetä vasta laihduttuani yli 20 vuoden iässä. Teini-ikäisenä ahdistuin ihan helvetisti vaatekaupoissa, ja vasta painon pudottua aloin ylipäätään tykätä vaatteiden ostamisesta ja miettimisestä.

No niin, mitä tämä ongelma sitten on? Tarvitsenko jonkin sanan, jolla nimitän sitä, mitä tunnen? Hyviä ehdokkaita riittää: transsukupuolinen, transvestiitti, genderqueer, androgyyni... Pedanttisuuteni yrittää pakottaa minut vielä avaamaan tähän kaikki nämä käsitteet, mutta olen kaikesta tähän asti (taukoamatta) kirjoittamastani sen verran uuvuksissa, että en oikein jaksa. Joka ei tunne, googlatkoon.

Välillä en haluaisi edes kutsua tuntemuksiani ongelmaksi, vaan pikemminkin vilpittömästi ihmettelen, kuinka ihmiset ympärilläni niin mielellään viihtyvät yhden sukupuolen sisällä, eivätkä koskaan näytä kokevan mitään tarvetta kapinoida tai riehua.

Entä mitä haluan tehdä? Jokin osa minussa haluaisi puhua jonkun ”ammattiauttajan” kanssa, mutta en ole ollenkaan vakuuttunut, olisiko siitä mitään iloa. Lähipiirini kokemukset mielenterveyspalveluista ovat olleet kovin lannistavia. Ahdistaa jo käyttää sanaa mielenterveys tekstissä, joka käsittelee minua.

Haluaisinko ehkä trans-prosessiin? En tiedä. Siihen kai vaadittaisiin jokin positiivinen kokemus siitä, että ”haluan olla / olen nainen”. Tuo lause ei vain tunnu kuvaavan tarpeeksi tarkasti sitä, mitä tunnen. Ajoittain jopa pelkkä ”en halua olla / ole mies” tuntuu olevan parempi. Jonkun mielestä ehkä nuo lauseet ovat sisällöllisesti sama asia, mutta minusta ne totisesti eivät ole. Kaikesta huolimatta trans-prosessi tuntuu kovin suurelta asialta, enkä tiedä, onko se oikea tie minulle. Transseksuaalisuusdiagnoosin kriteerinä on kai kokonaisvaltainen ja selvärajainen kokemus siitä, että on eri sukupuolta kuin geneettinen, syntymässä määräytynyt sukupuoli. Minä olen kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen ja selvärajainen.

Muutaman asian tiedän varmasti. Haluan ostaa lisää vaatteita. Haluan yrittää tosissani läpimenoa. Haluan olla kaunis. Nyt kun minulla on kesätyö, on odotettavissa resurssejakin näihin mielitekoihin.

Jos jaksoit lukea tähän asti, onnea. Jos olet joku ystäväni, ymmärrät ehkä minua paremmin.

P.S. Olin tällä viikolla työhaastattelussa omasta mielestäni tosi homon näköisenä ja sain silti sen työn. Fuck yeah. Siitä on ollut jo monta päivää älyttömän hyvä mieli :)

Lumi suli

2010-05-27T13:29:00.002+03:00

Viime tapaninpäivänä keksin uuden projektin. Panin tietokoneeni ottamaan talteen Ilmatieteenlaitoksen lumensyvyyskartan kerran päivässä (linkki tuskin toimii kovin pitkälle kesään). Ajattelin, että sitten keväällä kun lumet ovat sulaneet, teen kartoista gif-animaation.

22.5. on kartassa ensi kertaa ollut koko maa Lappia myöten paljaana. Tässä siis valmis animaatio. Se on muuten hieno, mutta 11.3. koneeni taisi olla kiinni, joten tuon päivän kartta puuttuu. :(

EDIT: Tässä oli hieno animaatio, mutta otin sen pois havaittuani, että se olikin tekijänoikeusrikkomus. Verovaroin kustannettu Liikenne- ja viestintäministeriön alainen julkisorganisaatio Ilmatieteenlaitos omistaa tekijänoikeudet kaikkiin säätietoihinsa ja karttoihinsa. Seuraavan lainauksen korostus on omani.

Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelun päivittyviä sää- ja ilmastotietoja ei saa irrottaa eikä kopioida sivustolta muihin verkkopalveluihin tai sovelluksiin. Internetissä tapahtuva käyttö on aina julkista, ei yksityistä, joten tietojen irrottamista tai kopiointia Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta ei saa tehdä edes ei-kaupallisessa tarkoituksessa.

Arvoisa Ilmatieteenlaitos, olen pettynyt.

Harrastelua

2010-05-11T22:11:00.000+03:00

Kävin äitienpäivänä vanhempien luona ja äidyin vähän valokuvailemaan pihalla.

Pidän kuvan kaoottisesta kauneudesta ja makaaberia lähentelevistä murretuista väreistä, jotka kontrastoituvat kivasti aiheen kanssa, joka on ihan tavanomainen kasvi. Prototyyppisesti kasvit eivät ole mitenkään makaabereita tai kaoottisia, joten siinä mielessä kuva on tosi viehättävä.

Valokuvauksellisestihan tuo on aika keskinkertainen tuotos. Syväterävyyden ei tarvitsisi ehkä olla ihan noin kapea.

Pinus sylvestris

2010-05-07T19:24:00.002+03:00

Julkaistu Siulaset-lehden numerossa 2/2010.

Suomen kielessä on kolme yleisesti tunnettua nimeä metsäin komeimmalle havupuulle: mänty, honka ja petäjä. Tällä kertaa palstalla pengotaan näitten sanojen alkuperää ja ihastutaan vanhan kansan agraarisanastoon.

Aloitetaan vanhimmasta: Petäjä on vanha omaperäinen sana, jonka levikki yltää itämerensuomesta aina komiin asti. Suomalais-permiläiseksi kantamuodoksi on rekonstruoitu *pečä. Suomen sanan -jä-aines on johdin, jota ei ole esimerkiksi saamen vastineessa beahcci.

Mänty lienee johdos sanasta mäntä. Mäntä oli ennen vanhaan sama asia kuin hierin tai härkin: yhdestä päästään haarautuva kapula, jolla sekoitetaan jauhoja veteen. Härkkimet valmistettiin yleensä mäntyjen monihaaraisista latvuksista. Myös kirnussa on mäntä, jonka tarkoitus on samankaltainen, nesteen sotkeminen kiinteämmäksi töhnäksi. Mäntä-sana on puolestaan balttilainen laina (vrt. latvian mente 'sekoituslavanne; airo; pieni perunankaivulasta').

Honka tarkoittaa useimmissa murteissa ja lähisukukielissä 'vanhaa, korkeaa mäntyä', paikoin jopa 'keloa'. Sanan alkuperää ei ilmeisesti tunneta, tai ainakaan saatavillani olleet etymologiset sanakirjat eivät tiedä kertoa siitä muuta kuin levikin, joka ei yllä itämerensuomea laajemmalle. Hauskana kuriositeettina honka on kuitenkin lainautunut joihinkin venäjän murteisiin asuissa honga, konga, konda – jälkimmäinen jopa edelleen komiin.

Lähteet

Sammallahti, P. 1988: Teoksessa Sinor, D. (toim.) Handbuch der Orientalistik. 8. Abt., Vol. 1, The Uralic languages: description, history and foreign influences, s. 553. Brill, Leiden.
Sadeniemi, M. ym. (toim.) 1951: Nykysuomen sanakirja. Ensimmäinen osa. WSOY, Helsinki.
Itkonen, E.; Kulonen U.-M. ym. (toim.) 1992: Suomen sanojen alkuperä 1. SKS, Helsinki.
Kulonen, U.-M. ym. (toim.) 1995: Suomen sanojen alkuperä 2. SKS, Helsinki.

(Kuvissa härkin eli hierin. Piirros on itse tekemäni, Siulasissa ilmestynyt. Valokuva jostain muualta.)

Vegfest 2010

2010-04-19T22:02:00.000+03:00

Sain kommentin, jossa pyydettiin mainostamaan Vegfest-tapahtumaa. Ja mielellänihän minä mainostan!

Itse en ole koskaan käynyt Vegfestissä, vaikka on mieli tehnyt. Tampere on vähän kaukana lähteä festaroimaan tuolla lailla yhtäkkiä, mutta tänä vuonna voisin taas yrittää saada aikaiseksi.

Vegfestin tarkoituksena on tehdä kasvissyöntiä ja veganismia tunnetuksi, lisätä ihmisten tietoutta kasvissyönnin tarjoamista mahdollisuuksista sekä vähentää kasvissyöntiin liittyviä yleisiä ennakkoluuloja. Kyse ei ole vain ruokavaliosta, vaan myös ympäristön tilasta, terveydestä, eläinten oikeuksista ja yhteisestä edusta. Kasvissyönti liittyy kaikkeen, koska kaikki liittyy kasvissyöntiin!

Menkää kaikki Vegfestiin Tampereen keskustorille 21.–23.5.2010!

Lisää ruokakuvia

2010-04-19T21:53:00.001+03:00

Olen näköjään ruvennut ottamaan tavaksi napata kuvan melkein kaikista vähänkään voileivän tekoa monimutkaisemmista kokkauksistani. Sen sijaan en ole ottanut tavaksi käsitellä niitä loppuun saati julkaista vielä samana päivänä.

Joskus viime torstaina keittelin ja paistelin riisiä, soijasuikaleita ja pakastewokkivihanneksia sekalaisissa mausteissa ja runsaassa määrässä öljyä.

Lauantaina keitin lisää riisiä ja wokkasin sille kaveriksi loput samoista pakastevihanneksista ja puoli pakettia kylmäsavutofua. Tällä kertaa tein saman tofulle tempun kuin tein joskus seitanille: paistoin rypsiöljyn, ketsupin ja sinapin muodostamassa epäpyhässä seoksessa. Hyvää tuli! Ketsuppi paloi (eikun karamellisoitui, niin ne telkkarikokit sanoo) tofun pintaan oikein hauskasti.

(On ne oikeesti vähän eri ruokalaji ku oikein tarkkaan katsoo. Enkä oikeastaan nyt ole enää varma, olivatko nuo samoja pakastekasviksia, mutta väliäkö tuolla...)

Kypsä ja raaka

2010-04-15T21:43:00.000+03:00

Mietin tuossa aamulla semmoista juttua, että englannissa on eri sanasto hedelmien ja kasvisten kypsyydelle ja kuumentamalla valmistetun ruuan kypsyydelle. Hedelmistä kypsä ja raaka on ripe ja unripe, kun taas esimerkiksi pihvistä tai muusta paistetusta ruuasta kypsä on vaikkapa well done tai vain cooked. Raaka pihvi on raw.

SSA:ssa esitetään arvelu kypsän balttilaisesta alkuperästä, ja raaka on laina muinaisskandinaavista. Lainanantajan sukulaisia ovat mm. ruotsin rå ja englannin raw. SSA kyllä väittää, että englannin vastine olisi rough, mutta olen voimakkaasti eri mieltä.

Voi torstai

2010-04-15T12:34:00.000+03:00

Eilen ei olisi tehnyt mieli liikkua minnekään, koska on flunssa. Kurkku on ollut kipeä maanantaista asti ja pahenee koko ajan. Mutta siitä huolimatta käväisin aamulla yliopistolla hakemassa tiedekunnan opintotoimistosta HuK-tutkintotodistukseni, syömässä ja vielä viivähtämässä harvinaisen kuivalla luennolla. Muutakin menoa olisi ollut, mutta luovutin ja menin kotiin potemaan.

Yritin keittää teetä, mutta vedenkeitin oli mennyt rikki. Siihen ei vain tule virtaa. Join sitten kaakaota, sillä soijamaidon voi lämmittää näppärästi mikrossa. Ehkä teevedenkin voi?

Tänä aamuna oli vähemmän kuiva luento. Nyt on älytön nälkä, mutta Unicaféssa on ruuhkaa, tapani mukaan en syönyt aamupalaa, istun kirjastossa kaulaliina kaulassa ja takki päällä. Ja pitäisi jotain ajankulua keksiä kuuteen asti. Silloin on ainejärjestöpuuhaa, johon olen lupautunut. Periaatteessa voisi käydä kotona välillä, mutta saapa nähdä, menenkö.

Vihaan sairastamista, varsinkin semmoista, että sairastaa ihan vähän. Semmoista, ettei ole kuumetta, mutta olo on silti perseestä ja henki ei kulje ja ääni alkaa kuulostaa 40 vuotta tupakoineelta. Kaikki oleminen vituttaa, mutta vähiten vituttaisi kotona. Paitsi että sielläkin on tiskiä ja tekemättömiä ja kirjoittamattomia asioita ja vaikka mitä. Eikä vedenkeitin toimi.

Hyvä kamera, parempi mieli

2010-04-12T21:03:00.001+03:00

Sain tässä syntymäpäivälahjaksi uuden järjestelmäkameran, enkä ole malttanut juuri olla leikkimättä sillä. Lauantaina räpsin kahden kaverin tupareissa ja tänään rupesin leikkimään ruokakuvaajaa. Harmi vain, ettei kaapissa ollut kovin kummoisia kamoja, eikä kuvaaja viitsinyt tänään laittaa mitään ihmeellistä. Tässä on nyt sitten makaronia ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa: mielenräjäyttävä tilanne, jossa on halpaa ja huonoa ruokaa, mutta kallis kamera.

Eiks ruokakuvaus ole vaan sitä että säädetään iso aukko ja mennään ihan lähelle, vai mitä? :)

Lisämaun toivossa keitin makaronit Knorr Fond du Chef -kasvisliemessä. Kyseessä on veikeä tuote, jota telkkarissakin ahkerasti mainostetaan: rasiallinen liemivalmistehyytelömöykkyjä, jotka on helvetin vaikea saada ulos muovikuorestaan. (Sisältää hiivauutetta, joka kai on tai ei ole natriumglutamaattia tai natriumglutamaatin kaltaista ainetta. Vegaanista näyttäisi olevan kuitenkin.)

P.S. Samalla säädin vähän blogin ulkoasua.

Välillä jotain itsestäni

2010-03-27T00:01:00.000+02:00

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut ihan muuten vaan. Tästä uhkaa tulla ns. asiantuntijablogi, jossa vain mietitään juttuja eikä yhtään fiilistellä tyyppejä. Korjataan vähän asiaa.

Täytin tässä äsken vuosia ja tuli älyttömän vanha olo. Olen viettänyt viime aikoina paljon aikaa peilin edessä tuijotellen harmahtavaa parranväriä, joka naamasta paistaa, vaikka kuinka tarkkaan käyttäisi höylää. Vanhemmiltani tuli kiva synttärikortti, jossa on mukana valokuva kymmenvuotiaasta itsestäni. Kyllä, minulla oli näin helvetin kummallinen hiusraja jo pentuna. Hyvä kai se sentään omalla tavallaan.

Viime aikoina olemassaoloani eniten hallinnut tunne on varmaan ollut turhautuminen siihen, kuinka kaikki on aina kesken, enkä saa mitään aikaan. Eniten hommat tietysti konkretisoituvat esseinä, jotka ovat aloittamista vaille valmiit, mutta lisäksi olen himoinnut alati halpenevia ulkoisia kovalevyjä. Mutta mitä semmoisella tekee ihminen, joka ei koskaan tee mitään tietokoneella? Tuollaiselle olisi tarvetta semmoisella ihmisellä, joka valokuvaisi jatkuvasti tai säveltäisi musaa tai koodailisi tai piirtäisi tai muuten olisi tuottelias. Mutta en minä koskaan saa mitään aikaiseksi. Musiikkia ja elokuvia tietysti internetistä saa ja ne vievät levytilaa, mutta nykyajan liittymillä melkeinpä kaikki mahdollinen on on-demand, eikä niin ole tarvetta koota kaikkea sisältöä omille tallennusmedioille himaan. Aika sama vaikka jotain imuroitua multimediaa häviäisikin hypoteettisessa kovalevyrikossa vaikkapa. Omien tuotosten menetys vituttaisi enemmän.

Niin, olen kohta humanististen tieteiden kandidaatti! Nopat on suoritettu, ja nyt enää odottelen, että yleisen kielitieteen byrokratia saa aikaiseksi kokonaisuusmerkinnän ja sitten vain ilmoittaudun publiikkiin. Pieni aikaansaamistyydytyksen pilkahdus on siis tämänkin organismin vaelluksessa näkyvissä.

Gradustakin on vaihteeksi ihan varteenotettavia ideoita. Pitäisi varmasti jo käydä jotain syventävien opintojen HOPS-keskusteluja jonkun tyypin kanssa. Haluaisin myös jo tietoa tulevan lukuvuoden graduseminaareista, mutta laitoksen kotisivut ovat tuon infon suhteen kitsaat. Voihan tietysti olla, ettei niistä kukaan tiedä vielä mitään...

Semmoisesta muuten tulee hyvät fiilikset, kun eksplikoi tärkeille ihmisille, mitä ajattelee heistä. Tulee semmoista selkeyttä elämään ja ylipäätään kiva mieli. Etenkin jos vielä tärkeät ihmiset vastavuoroisesti eksplikoivat ja ajatukset ovat samankaltaiset.

np. Chalice – Ühendatud inimesed (kõmm kõmm koos Martiniga)

Tarjoiluehdotus

2010-03-14T11:52:00.000+02:00

<@Zet> pitäis kyl olla kaikissa tuotteissa tarjoiluehdotukset
<@Zet> monissa alusvaatepaketeissahan on kyl
<@Zet> semmonen kuva, jossa on se setti mallin päällä
<@Zet> siihen vois hyvin kirjottaa "tarjoiluehdotus"

Produktiivista sananmuodostusta

2010-03-01T23:00:00.000+02:00

<@A> tarttis kyl olla joku sana yllätyksen
     vastakohdalle
<@A> joku asia joka tapahtuu täysin odotetusti
<@B> allatus

Kampa ja sen pii(ki)t

2010-03-01T22:37:00.000+02:00

Julkaistu Siulaset-lehden numerossa 1/2010. Juttu aloittaa lehdessä uuden etymologiapalstan.

Fennisteille ja fennougristeille ovat tunnettuja lukuisat suuret ja elähdyttävät etymologiset kertomukset, joita kielihistorialuennoitsijat silmät kiiluen anekdootteina viljelevät. Eräs hartaimmin kerrotuista on tarina siitä, miten myöhäiskantasuomalaiset lakkasivat suurimmaksi osaksi käyttämästä kantauralilaista piitä (< *pi̮ŋi̮) ja ottivat tilalle kantabaltista lainatun hampaan. Piitä tapaa itämerensuomessa nykyään lähinnä haravista, äkeistä ja sen sellaisista, kun taas ihmisten ja eläinten suissa ja kellojen rattaissa on hampaita.

Harvemmin tulee mainituksi, että tarinassa on myös eräs hauska sivujuoni. Myös kantagermaanien mielestä oli näet kätevää nimittää piikikästä esinettä – kampaa – hampaasta johdetulla sanalla. Germaanisissa nykykielissä esiintyy muun muassa ru. kam ja eng. comb. Suomen kampa on laina muinaisskandinaavisesta sanasta *kambr (: kamba), joka taas on perua kantagermaanisesta muodosta *kambaz.

Nykyliettuassa on žam̃bas 'reuna, laita, hirrennurkka' (< kantabaltoslaavin *zamba-). Slaavilaisella puolella on esim. venäjässä vastine zub 'hammas'.

Sekä baltoslaavin *zamba- ja kantagermaanin *kambaz että näistä ja niiden jälkeläisistä itämerensuomeen lainatut sanat periytyvät lopulta yhdestä ja samasta indoeurooppalaiseen kantakieleen rekonstruoidusta vartalosta *ǵómbʰos 'hammas; hampaisto; hampaan kaltainen ulkonema'. Rekonstruoidut merkitykset vaihtelevat hieman eri lähteissä.

Lähteet

Itkonen, E.; Kulonen U.-M. ym. (toim.) 1992: Suomen sanojen alkuperä 1. SKS, Helsinki.
Kulonen, U.-M. ym. (toim.) 1995: Suomen sanojen alkuperä 2. SKS, Helsinki.
Fortson, B. W. 2004: Indo-European language and culture: an introduction s. 366. Blackwell, Oxford.
Ringe, D. A. 2006: From Proto-Indo-European to Proto-Germanic s. 146. Oxford University Press.
Wiktionary, sana-artikkeli kambr: http://en.wiktionary.org/wiki/kambr

Rajageminaatiottomia e-loppuisia sanoja

2010-01-31T22:13:00.000+02:00

Kehittelin joskus erääseen toiseen paikkaan listaa suomen kielen ortografisesti e-loppuisista sanoista, joissa ei ole loppukahdennusta eli rajageminaatiota. Ajattelin panna sen tännekin. Ilmiselvät aivan eiliset lainasanat ja muut triviaalihkot tapaukset ovat sulkeissa. Keksiikö lukija vielä lisää?

nalle
pelle
nukke
kaase ('kaaso', murt.)
saame
kolme (useimmissa[?] murteissa)
(psyyke)
(siitake)
(single)
(erisnimiä kuten Anne, Ville...)

Lista on askarruttavan lyhyt...

Tuote

2010-01-20T20:29:00.002+02:00

Helsingin Rautatieasemalla rempseän simpsakka tuote-esittelijätyöntekijänaishenkilö lykkäsi kouraani alumiinitölkin ja sanoi sitä "Hartwallin uudeksi energiajuomaksi". Tarkistettuani ainesluettelosta litkun olevan vegaanista kelpuutin tölkin ja jatkoin matkaani. Nyt kun olen sen hörppinyt naamaani, ryhdyin tutkimaan tölkkiä tarkemmin. Tölkin paraatikyljellä on jokseenkin tämännäköistä:

WITH NATURAL
INGREDIENTS

    SoBe™
  Pure Rush
 ENERGY DRINK




  GUANABANA

   GINSENG
   GUARANA
  YERBA MATE
SEA-BUCKTHORN

Vastakkaisella puolella on pitkä englanninkielinen höpötys siitä, mistä eksoottisista maailmankolkista mikäkin hassunniminen aine on kotoisin.

Kyljelleen kirjoitettu pienenpieni printti tarkentaa:

GUANABANANMAKUINEN KOFEIINIPITOINEN JUOMA. Korkea kofeiinipitoisuus (32mg/100ml). Ei suositella lapsille, raskaana oleville eikä kofeiiniherkille henkilöille. Käyttösuositus enintään 4 tölkillistä päivässä. AINEKSET: Vesi, sokeri, hiilidioksidi, happo (sitruunahappo), luontaiset aromit [toim. huom. näitä ei ilmeisesti tarvitse eritellä, joten niihin voi periaatteessa kätkeytyä epävegaanista kamaa], stabilointiaine (pektiini), kofeiini, yerba mate -ekstrakti (Ilex paraguariensis), guaranauute (Paullinia cupana), tyrniekstrakti, panax ginseng -ekstrakti, väri (betakaroteeni). – – MAAHANTUOJA: Oy Hartwall Ab, 15101 Lahti. LUPA: South Beach Beverage Company Inc. Valmistettu Hollannissa.

En ole vähään aikaan katsellut saati miettinyt ainesosaluetteloita. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että E-koodien käyttö alkaa vähentyä, tai ainakin alkaa tulla trendikkäämmäksi tietynprofiilisissa tuotteissa kirjoittaa aineitten nimet ennemmin auki. Esimerkiksi sitruunahappoa olisi voinut kutsua myös E330:ksi tai E331:ksi, kumpi tässä juomassa sitten onkaan kyseessä. Stabilointiaine pektiinikin on usein listattu E440:na.

Ekstraktit olivat muuten ennenvanhaan uutteita. Guaranauute on kyllä tässäkin uute, mutta muut -ekstrakteja. Vähän pöhköä.

Täytyy sanoa, että guanabana on minulle täysin uusi hedelmä. En ole koskaan kuullutkaan moisesta. En oikein nyt tiedä, onko sille edes olemassa mitään muuta, suomenkielistä nimeä. Ruotsiksi se näyttäisi olevan taggannona, vaikka tölkin ruotsinkielisessä selosteessa lukeekin "DRYCK MED KOFFEIN OCH GUANABANASMAK". Oli miten oli, guanabanaa sinänsä ei mainita ainesosaluettelossa. Se on piilotettu "luontaisiin aromeihin", mitä se sitten tarkoittaakin. Koska aromi on "luontainen", sen varmaan voisi jopa olettaa olevan oikeasti peräisin oikeasta guanabanahedelmästä. Jos se olisi laboratoriossa syntetisoitu, sitä kai sanottaisiin "luontaisenkaltaiseksi aromiksi". Mutta tiedäpä näistä...

Ja niin, tuo tölkissä isolla komeileva makuaine "SEA-BUCKTHORN" on todella suomeksi tyrni. En oikein tiedä, kumpi sana energiajuoman makuaineena on luotaantyöntävämpi. (En juuri pidä tyrnistä.)

Kokonaisuudessaan tuote on aika hämmentävä. Esittelijä sanoi sitä "Hartwallin uudeksi energiajuomaksi", mutta itse asiassa resepti ja kaiketi koko tuote on tämän South Beach Beverage Companyn (joka ilmeisesti kuuluu PepsiCo-konserniin), ja Hartwall vain tuo sitä maahan. Juoman valmistus ja oletettavasti kai tölkityskin tapahtuu Hollannissa. Suomeksi tölkissä lukee mainitut tuoteselosteet, ravintosisältötaulukko, pieni kuluttajapalvelun leima puhelinnumeroineen sekä "PANTTI PANT 0,15 €". Kaikki varsinainen pakkauksen suunnittelijan kuluttajan luettavaksi tarkoittama mainosteksti on englantia. Miksi näin pitää olla, vaikka tölkkiä on joka tapauksessa täytynyt lokalisoida pakollisten osien (kuten ainesosaluettelon) takia? Ei kai olisi ollut aivan valtavan suuri lisäkustannus vielä kääntää muutkin tekstit? (Etenkin, kun Hartwallin omalla tuote-esittelysivulla on jo näemmä päästy ihan kivaan alkuun.)

Raumalaista paikannimistöä

2010-01-12T22:39:00.002+02:00

Olen tässä tammikuussa pienessä projektiduunissa, jossa tehtävänäni on muutaman kollegan kanssa vatvoa älyttömiä määriä paikannimistöä. Homma alkoi viime perjantaina, ja nyt jo olen havainnut, että Suomessa on todella kummallisia kadunnimiä.

Tänään tuli vastaan muuan Narvinsuonpolk. Ajattelin, että eipä tuo mitään, se on varmaan tässä aineistossa väärin kirjoitettu. Merkkasin jutun asiaankuuluvasti, että tästäpä puuttuu u perästä.

Olin väärässä. Kollega oli törmännyt useampaan -polk-loppuiseen paikannimeen. Koska tapauksia oli monta, hän alkoi ottaa selvää, mistä on kysymys.

Narvijärvi on järvi entisessä Lapin kunnassa, joka vuonna 2009 liittyi Rauman kaupunkiin. Kuntaliitosprosessissa kävi tarpeelliseksi suunnitella uudet nimet teille, joilla oli vanhassa Rauman kaupungissa ja Lapin kunnassa samat nimet. Samassa yhteydessä annettiin nimiä isolle läjälle ennestään nimeämättömiä teitä Narvijärven rannalla. Raumalaista murreylpeyttä noudattaen osa uusista nimistä sai omaleimaisen paikallisen sävyn. Seuraavassa lainaus entisen Lapin kunnan teknisen lautakunnan 27.8.2008 kokouksen pöytäkirjasta:

Narvin rannassa uusia teitä:
Narvin rannassa tiet ovat polk-loppuisia, jolloin ne on helppo yhdistää Narviin.

Viljaranta
Rantapankka
Jukolanpolk
Pyykkaljo
Sarvalahdenpolk
Lammilehdonpolk
Valkkispäänpolk
Isokarinpolk (Jukka Seikkula)
Korplahdentie (huom. ilman i)
Sarvannokanpolk
Katinkedonpolk (Lepp., U-Kertt.)
Salamakallionranta (SKR)
Vahankivet
Luukaksenpolk
Hormantie
Vähä-Kuminanpääntie
Kesäkodinpolk
Seikkulanranta
Kanttorinpolk (ent.kanttorin mökki)
Vähäkarinpolk
Hounilahdenpolk
Mainistonpolk
Saturannanpolk
~~Valkkispäänpolk~~ (kts. 7.)
Pasklahdenpolk
Hurauksenpolk
Löylypolk
Lehtoranta
Krapurannanpolk
Karppisenranta

Ainakin minulle Rauman murteen tärkeimpiä erottavia piirteitä on erittäin runsas loppuheittoisuus, joka tietysti selittää -polk-tyyppiset tiennimet. Toisaalta taas se, ovatko tällaiset viralliset tiennimet mielekkäitä vai eivät, on aivan toinen kysymys. Minua yksi – muista erillään esiintynyt – katraan edustaja onnistui hämäämään, mutta onneksi kollegaani ei.

Sivumennen takerrun vielä Narvijärvi-nimeen. Koska vanhan, nyt Raumaan yhdistyneen kunnan nimi on Lappi, tulin miettineeksi mahdollista saamelaista etymologiaa. Potentiaalia tuntuisi olevan, sillä pohjoissaamen nárvi kantaa merkityksiä 'tuohen ulkokerros, hilpu; ryppy, kurttu, poimu (ihossa)' (Sammallahti, P. 1993: Saamelais–suomalais–saamelainen sanakirja). Olisikohan Narvijärvi siis "kurttujärvi"? Järvessä on ainakin paljon niemiä, jotka saavat sen kartalla näyttämään jokseenkin "poimukkaalta". En osaa kyllä sanoa tämän nimeämisperusteen todennäköisyydestä oikein mitään.

Lisäksi Google Mapsin mukaan järvessä on saari nimeltä Kainussaari, jolle en itse löydä mitään läheskään sopivaa etymologiaa pelkästään pohjoissaamen sanakirjaa pläräämällä. Sen sijaan saarta on näemmä käsitelty Virittäjän vuosikerrassa 1950 sivulla 283! Jahka pääsen johonkin noin kaukaa menneisyydestä Virittäjiä arkistoivaan kirjastoon, käyn katsomassa, ja raportoin löydöksen. Mikäli lukijaa kiinnostaa, voi hän toki sen itsekin tehdä, missä tapauksessa olisi tietysti älyttömän kiva, jos hän käväisisi tuon maininnan meille muille kertomassa. :)

SDA Charity Run Marathon

2010-01-02T11:49:00.000+02:00

If you like to start your morning by looking at nerds on a couch speedrunning video games (assuming a European timezone at this hour), go take a look at the Speed Demos Archive. They are having a live run marathon for charity January 1 (6 pm EST) – 3. Very nice way to geek out the whole weekend!

Fingerpori, identiteetti ja kromosomit

2009-12-15T13:50:00.000+02:00

Henkilöä ajatusleikillisesti palautettaessa hänen hedelmöityshetkensä sukusoluihin, hänen identiteettinsä kiinnitetään siittiöön? Jos Heimo Vesa olisi nainen, olisiko hänen identiteettinsä silloin perua munasolusta?

En muista nähneeni koskaan tällaista ihmisyksilödeterminismirepresentaatiojuttua, jossa kohtalo, satunnaisuus ja henkilöyden määräytyminen olisi kuvattu munasolun irtoamisen tai meioosin kautta. Henkilöyden determinaatio kuvataan yleensä "siittiöiden kilpauintina", joka on vieläpä kiinnostava metafora sille representaatiolle, jossa miesyksilöt kilpajuoksevat staattisten naisyksilöiden perässä. Eikun mitenkäs tämä nyt menee, kumpi on metafora kummalle?

Onhan hommassa sinänsä pointtia, että hedelmöityksessä alkunsa saava sukupuoligenotyyppi kyllä määräytyy käytännössä pelkästään siittiöstä. Mikäli intersukupuolisuustapaukset sivuutetaan, munasolussahan on aina X-kromosomi ja siittiössä joko X tai Y.

Kuitenkin ihmisen luonteessa ja henkilöydessä on muitakin ominaisuuksia kuin sukupuoligenotyyppi. Tästä näkökulmasta olisi ehkä hedelmällistä (hih) vähän problematisoida ja dekonstruoida siittiökilpauintikuvaelmia. Mahdollisia ideoita saa pudotella kommentteihin.

Trivial Pursuit Experiment

2009-12-10T12:52:00.002+02:00

Törmäsinpä tällaiseen Trivial Pursuitin nettipeliin, jossa pitää valita jompikumpi kahdesta tiimistä. Toisen tiimin symboli on housuihin pukeutunut sininen hahmo, jonka pää on kulmistaan pyöristetty nelikulmio. Toisen symboli on mekkoon pukeutunut pinkki hahmo, jonka pää on ympyrä.

Valitsin sen pinkin. Se tuntui kuvaavan minua paremmin, sillä eihän pääni ole mikään laatikko.

Tiimin valinnan jälkeen aukeaa peli, jossa on iso kentällinen Trivial Pursuit -kysymyskortteja. Ruudun alalaidassa on pieni kenttä, jossa nuo symbolihahmot seisovat ringissä toisiaan vastatusten, nyrkit tanassa. Ne huojuvat kuin nyrkkeilijät ottelussa. Ruudun ylälaidassa on kaikkien peliä kaikkialla maailmassa pelaavien ihmisten yhteispisteet tiimeihin jaettuna.

Peliä pelataan klikkaamalla kysymyskorttia. Kortin kysymykseen vastataan valitsemalla yksi annetuista neljästä vaihtoehdosta. Jos minä pinkin ympyräpää-hame-joukkueen edustajana vastaan kysymykseen väärin, saan palkinnoksi lyhyen Youtube-klipin, jossa naispuolinen ihminen tekee jotain noloa tai tyhmää, esimerkiksi koheltaa auton kanssa huoltoasemalla. Lisäksi ruudun alalaidassa sininen hahmo lyö pinkkiä hahmoa valtavalla nuijalla tai tekee muun väkivaltaisen teon. Jos taas vastaan oikein, saan palkinnoksi Youtube-klipin, jossa miespuolinen henkilö toheloi, ja lisäksi pinkki hahmo rusikoi sinistä hahmoa.

Mitä vittua?

Captha jälleen käytössä

2009-12-03T02:25:00.000+02:00

Blogi on alkanut saada kommenttispämmiä, jota en jaksa jälkikäteen poistella alituiseen. Tämä vituttaa minua ankarasti, joten otan käyttöön captchan pitkästä aikaa. Pahoittelen tästä kommentoijille aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa.

Amatöörien puuhastelua

2009-11-28T09:41:00.004+02:00

Joulukuun alusta Ruotsin puolustusvoimat alkaa tarkkailla kaikkea maan rajat ylittävää teleliikennettä. Tämä tarkoittaa lähes kaikkea Suomen kansainvälistä internet-liikennettä. Viestintävirasto ei ole käytännössä huomioinut asiaa lainkaan.

Demonstroin ongelmaa hieman. Seuraavassa on reitinjäljitys omalta tietokoneeltani osoitteeseen facebook.com. Olen lihavoinut muutamien reitittimien DNS-nimistä relevantin näköisiä tunnuksia, joita olen verrannut täältä löytämääni listaan TeliaSoneran Euroopan runkoverkkoreitittimistä. Metodi ei luultavasti ole täysin pomminvarma, mutta sillä saa summittaisen kuvan siitä, miten Suomen ulkomaannettiliikenne reitittyy Ruotsin ja Keski-Euroopan kautta Yhdysvaltoihin.

traceroute [(192.168.0.2:33456) -> (69.63.187.17:33457)],
protocol udp, algo hopbyhop, duration 8 s
 1  192.168.0.10 (192.168.0.10)
 2  hoasnet-##########.dhcp.inet.fi (###########)
 3  141.208.151.193 (141.208.151.193)
 4  hkiodngw-e1.datanet.tele.fi (141.208.25.1)
 5  hkiasbr2-s0-0-0.datanet.tele.fi (141.208.8.14)
 6  hls-b1-link.telia.net (213.248.68.209)
 7  s-bb2-link.telia.net (80.91.251.31)
 8  ffm-bb2-link.telia.net (80.91.248.57)
 9  ffm-b2-link.telia.net (80.91.248.102)
10  verio-ic-128400--ffm-b2.c.telia.net (213.248.69.50)
11  xe-1-1-0.r21.frnkge03.de.bb.gin.ntt.net (129.250.2.12)
12  p64-2-2-0.r23.amstnl02.nl.bb.gin.ntt.net (129.250.3.49)
13  as-0.r21.asbnva01.us.bb.gin.ntt.net (129.250.2.158)
14  * * *
15  te-7-4.r05.asbnva01.us.ce.gin.ntt.net (168.143.228.34)
16  te-9-3.csw08d.ash1.tfbnw.net (204.15.22.59)
17  www-12-08-ash1.facebook.com (69.63.187.17)

(Editoin traceroute-tulosteesta pois hyppyjen väliset aikamittaukset, koska niillä ei ollut tässä merkitystä, ja ne olisivat vieneet liikaa tilaa. Jäljitys tapahtui paris-traceroute-ohjelmalla.)

Tulkintani koodeista:
hki = hls = Helsinki
s = Stockholm
ffm = frnkge = Frankfurt am Main, Germany
amstnl = Amsterdam, Netherlands
asbnva = Ashburn, Virginia, US

tfbnw on varmaankin "The Facebook Network". Ainakin domainin tfbnw.net omistaa Facebook, Inc. Tuosta hypystä eteenpäin liikenne siis kulkee Facebookin verkossa.

Tästä muuten näkee kartalla TeliaSoneran koko globaalin runkoverkon. Kartalta näkee hyvin konkreettisesti, että ainakaan TeliaSoneran runkoa pitkin Suomesta ei pääse ulkomaille (muualle kuin venäläisille ja ehkä myös muille itäeurooppalaisille tai keskiaasialaisille palvelimille) muualta kuin Tukholman kautta.

No mitäs implikaatioita tästä nyt sitten on? Ainakin sellaisia, että 1.12.2009 alkaen aina kun käytät Facebookia, Ruotsin puolustusvoimat seuloo viesteistäsi epäilyttäviä sanoja. Paitsi jos kirjaudut SSL-salattua yhteyttä käyttäen osoitteessa https://www.facebook.com/. HTTPS ei tosin ole kaikilla sivustoilla käytössä. Ja ulkomaille menevä sähköposti kulkee aina salaamattomana, paitsi jos käyttäjä ei itse salaa sitä. Tämä tosin on melko hankalaa nykytekniikalla, koska se vaatii myös vastaanottajalta erillistoimenpiteitä salauksen purkuun.

Eikös olisi ihan kiva, että Suomen Viestintäministeriö olisi vähän panostanut tämän asian funtsimiseen ja siitä tiedottamiseen?

edit: Niin no, kulkeehan se sähköposti maan sisälläkin tietysti salaamattomana, mutta Suomen valtiolla ja operaattoreilla ei ole laissa säädettyjä oikeuksia lukea sitä. Se on hyvin kiellettyä. Ja jos joku kiinnostui sähköpostin salaamisesta, niin tässä jonkinlainen pikagooglauksella löytämäni ohje hommaan. Jos joku tietää paremman ja helpomman ohjeen, siitä saa kernaasti kertoa kommentteihin. Ynnä toki muustakin aiheeseen liittyvästä.

Lomake

2009-11-23T00:26:00.000+02:00

Olin perjantai-iltana roolipelaamassa, kuten tapaani nykyään kuuluu. Roolipelaamiseen kuuluu noppien lisäksi paljon lomakkeita, joten rupesin miettimään lomake-sanan etymologiaa. Ensimmäiseksi keksin, että se varmaan liittyy lomaan: kyseessä voisi olla vaikka inttislangista peräisin oleva termi. Ehkä lomake on alunperin blanketti, jolla anotaan lomaa?

Tavallaan olin oikeassa, mutta silti niin väärässä! Ja kuinka ilmeinen ratkaisu lopulta olikaan!

Seuraavana päivänä nimittäin istahdin Suomen sanojen alkuperän ääreen ja ryhdyin etsimään lomake-sanaa. Sitä ei arvattavasti löytynyt, mutta sen sijaan löytyi toki loma. Teos muistutti minua siitä seikasta, että lomahan tarkoittaa tietysti muutakin kuin taukoa työskentelyssä tai opiskelussa. Loma tarkoittaa alunperin rakoa, koloa tai väliä. Esineet voivat olla toisiinsa nähden lomittain, ja piknikille voi mennä puiden lomaan. Saamessakin on vastine loabmi 'väli, avoin kohta, rako; laakso'.

Näin kesälomakin osoittautuu spatiaaliseksi metaforaksi: kesällä vietetään aukkokohtaa työnteossa. Ja lomake on siis mitä ilmeisimmin sellainen asiakirja, jossa on tyhjiä lomia eli aukkoja, joihin lomakkeen täyttäjä kirjoittaa informaatiota.

Pöllö

2009-11-22T18:56:00.000+02:00

Piirtelin tässä viime yönä.

Yleisesti hyväksyttävä tapa

2009-11-11T08:40:00.003+02:00

Fingerpori 11.11.2009

Mies joutuu kadulla väkivallan uhriksi. Olisi voitu välttää, jos olisi käyttäytynyt yleisesti hyväksyttävällä tavalla. Henkisen tuen saanti lähipiiriltä vaikeaa.

Inte börjat blogga ännu

2009-10-31T19:58:00.003+02:00

Aioin ensin kirjoittaa tämän asian ruotsiksi, mutta ajauduin niin suuren ärtymyksen valtaan sitä yrittäessäni, että menköön nyt sitten suomeksi.

Olen aina pitänyt suomenruotsalaisesta viihteestä. Ruotsinkieliset lastenlaulut olivat pentuna aina lähellä sydäntäni. Yritin tähän googlettaa viitteeksi jotain siistejä yhtyeitä, mutten vain kykene löytämään mitään. Joudutte vain luottamaan sanaani! Sen sijaan suomenruotsalaisesta sketsi- ja animaatioviihteestä mainio esimerkki on vastikään löytämäni Pleppo.fi. En tiedä yhtään, mistä siinä on kysymys, mutta hauskuutta riittää. Esimerkki:

Suhteeni ruotsin kieleen on ollut kovin hankala. Olen kotoisin kaksikielisestä kunnasta, jossa 80-luvun jälkipuoliskolla kielikylpyhommat olivat pienimuotoisessa suosiossa, ennen kuin sitä sanottiin kielikylvyksi. Suomenkieliset ihmiset työnsivät suomenkielisiä pentujaan ruotsinkielisten perhepäivähoitajien luo ja ruotsinkielisiin kouluihin. Omatkin kaverini 2–5-vuotiaana olivat suureksi osaksi ruotsinkielisiä. Puhuin erittäin hyvin ruotsia tuon ikäisenä. Olen kuullut lukuisia anekdootteja siitä, kuinka olen leikki-ikäisenä pätenyt vanhemmilleni ja mummolleni puhumalla ruotsia, jota he eivät ole yhtä hyvin osanneet.

Menin suomenkieliselle ala-asteelle, jossa sain uusia suomenkielisiä kavereita. Ruotsi jäi pois käytöstä, enkä enää puhunut sitä. Vasta seitsemännellä luokalla pakkoruotsin tullessa kuvioon aloin taas puhua sitä. 90-luvun lopulla, jolloin yläastettani kävin, alkoi olla lehdistössä ja Internetissä näkyvähköä kaksikielisyyskritiikkiä, ja muistaakseni politisoiduin aika voimakkaan pakkoruotsivastaiseksi. Kielikysymys oli kaksikielisessä kunnassa hyvin konkreettinen vastakkainasettelu. Alle 500 metrin päässä suomenkielisestä yläasteesta oli (ja on kai edelleen) paikallinen högstadiet. Koulut jakoivat saman ruokalarakennuksen, jota vain käytettiin eri kellonaikoina. Yläaste söi yhdeltätoista, högstadiet kahdeltatoista. Joskus jotkut pahislintsarit kävivät suomenkielisten kanssa syömässä etuajassa, jos sattui olemaan hyvää ruokaa. Silloin välillä kuuntelimme tirskuen, kun naapuripöydän ruotsinkieliset vaihtoivat koodia hauskasti.

Koodinvaihdostakin on Pleppo.fi:ssä hauska sketsi, Familjen von Tratt ("Du har muuten saker å selittää åt mig!"):

No joka tapauksessa, kuusivuotiaasta yhdeksänvuotiaaksi elin elämääni yksikielisesti, yhdeksänvuotiaasta eteenpäin kaksikielisesti (suomeksi ja englanniksi, jälkimmäisen sangen runsasta käyttöä internetissä). Koulun ruotsinopetuksessa ei sinänsä jälkeenpäin mietittynä ollut mitään varsinaisesti vikana. Ruotsin opettaminen suomalaisille on tuttua kauraa, oppikirjat ovat hyviä, metodit hiottuja. Ja onhan suomenruotsi pirun helppoakin – fonologisesti, morfologisesti ja syntaktisesti. Ainoastaan prefiksiverbit, preposition valinta ja epäsäännölliset verbit vähän tuottavat päänvaivaa, ainakin allekirjoittaneelle. Suurin este ruotsin oppimiseen minulle onkin jokaisessa oppimistilanteessa läsnä leijuva pakollisuuden ja vuosisataisen kielipolitiikan haamu. Jotenkin aina ruotsia oppiessani ja aina ruotsinopettajan kohdatessani lukkiudun johonkin ruotsinopiskelumoodiin, josta en millään ilveellä pääse ulos.

Itse arvioin passiivisen ruotsin taitoni melko hyväksi. Kykenen mainiosti lukemaan HBL:ää ja Wikipediaa, samoin kuuntelemaan (suomen)ruotsinkielistä musiikkia, TV-uutisia, ihmisiä kadulla jne. Kotona itsekseni kaikessa rauhassa kirjoittaminenkin onnistuu hienosti; sekä ainekirjoitus että irkkaaminen yms. Mutta opetustilanteessa kaikki murenee käsiin: en enää ymmärrä mitään eteeni tuotua tekstiä saati valkokankaalle heijastettua TV-Nyttiä, enkä saa suustani ulos sanaakaan. Opettajan puheen ymmärtäminen on ainut asia, johon kykenen ruotsintunnilla. Kaikki muu tuntuu hyvin kaukaiselta – joltain, mitä ei kannata edes yrittää saavuttaa. Vähän kuin olisi jossakin konsertissa: katselen muiden ihmisten soittavan ja laulavan, ja ymmärrän miten se periaatteessa tapahtuu, mutten elättele toiveita siitä, että itse kykenisin samaan. Vaikka eihän siinä ole mitään järkeä, sillä muualla kuin ruotsintunnilla ruotsi tuntuu ihan selvältä asialta.

Onneksi opettajani on aika hyvä. Yhdellä tunnilla oli tehtävänä keskustella tekstistä, joka piti kotona lukea ja miettiä suhtautumistaan siihen seuraavan tunnin keskustelutehtävää varten. Olin lukenut tekstin, ymmärtänyt sen ja miettinyt sitä, mutta tunnilla en osannut sanoa mitään. Istuin vain teksti edessäni pöydällä ja änkytin epätoivoissani. Opettaja tuli viereeni ja sanoi "om du har int gjort läxan är det lite för sent nu." Vastasin, että "jag har gjort den men jag öö öö har... bara öö problem... uttrycka mig." Opettaja tuntui ymmärtävän ja sanoi, että "det är ju viktigaste att man försöker."

En ole enää pitkään aikaan ollut varma, mikä on vahvin kieleni englannin jälkeen, ja sekös on hämmentävää. Luulen, että viro. Vaikka ei, kyllähän minä luen ruotsia paremmin kuin viroa. Mutta puhun viroa paremmin kuin ruotsia...

World Economic Forum ja miehet

2009-10-29T23:42:00.000+02:00

World Economic Forum Blatantly Ignores Men

Oikeasti kyllä vituttaa se, että yleinen asevelvollisuus ei ole tasa-arvo-ongelma, koska julkisessa diskurssissa on vain arbitraarisesti päätetty, että se ei ole tasa-arvo-ongelma.

Miksi maailma on tällainen?

2009-10-27T14:03:00.002+02:00

Itse olin 15v, eräissä kotibileissä. En ollut kovinkaan pahassa kännissä, vaan pienessä hiprakassa, kuten se mun ikäinen muija.

Muija oli jo siihen ikään nähden kunnon horo ja hän oli saanut silloin jonkun helvetin idean horokavereidensa kanssa, että hän panee kanssani sinä iltana.

No homma meni siihen, että tämä horo otti multa puoliväkisin housut pois sekä hyppäsi ratsaille. Mulla oli ihan saatanan vaivautunut olo, koska en ollut varautunut moiseen mitenkään.

Sitten maanantaina koulussa sain kuulla, kuinka tuo horo oli levitellyt juttua että raiskasi mut. Auta perkele miten hävetti ja kaverit kiusasivat, vaikka myöhemmällä iällä tajusin että munhan olisi pitänyt käyttäytyä kuten voittaja.

No joka tapauksessa en tuon jälkeen uskaltautunut lähestyä naisia ennen 21v ikää :(

Muiden nyymien poikuudenmenettämisstoorit?

Keskustelunaloitus Kuvalaudan /b/:ssä.

Cyberfeminismiä Alteilla

2009-10-27T00:56:00.001+02:00

Alunperin olin menossa Altpartyille tänä vuonna, mutta sitten en saanut motivoitua itseäni duunaamaan jotain sopivasti queeriä cyberpunk-aiheista pukua. Enkä saanut yhytettyä mitään tarpeeksi tuttua ja turvallista porukkaa, jonka kanssa olisin sinne mennyt. Niin en sitten mennyt.

Ehkä olisi kannattanut mennä. Tämä video ainakin näytti kivalta; olisi saattanut olla kiva jutella puhujan kanssa. Ja demopartyily olisi kyllä hotsittanut, sillä Assemblyssä elokuussa piipahtaessani pääsin taas ainakin hetkeksi kivasti kyseisen homman makuun.

Ehkä sitten ensi vuonna...

Fuck Finnish

2009-10-20T01:02:00.000+03:00

<@Zet> consider the following sentence: "it might not
       rain tomorrow"
<@Zet> is the word "not" a property of the verb "might" or
       the verb "rain"?
<@Zet> i.e: "[might not] rain" or "might [not rain]"?
< Lockmat> might, of course
<@Zet> why
< Lockmat> Because everything in that sentence revolves
           around might
< Lockmat> it might
< Lockmat> might not
< Lockmat> might rain
< Lockmat> might tomorrow
< Lockmat> ok, that last one's a bit iffy
<@Zet> in Finnish you would say "huomenna saattaa sataa",
       but you kinda can't negate that at all
<@Zet> "huomenna saattaa ei sataa" is ungrammatical
<@Zet> plain wrong
<@Zet> "huomenna ei saata sataa" is grammatically correct
       but very very weird
<@Zet> you need to circumvent this shortcoming of the
       Finnish grammar and instead say: "huomenna saattaa
       olla satamatta"
<@Zet> which literally kinda means something like "tomorrow
       it might be without raining"
<@Zet> or "tomorrow it might be unrained"
< Lockmat> Fuck Finnish
<@Zet> yeah :(

Ura-angst lievittyi

2009-10-19T07:56:00.002+03:00

Ehkei opettaminen olekaan niin yli-inhimillisten ponnistelujen takana?

(Viivi & Wagner 19.10.2009)

Nostalgiakokoelma

2009-10-16T19:40:00.010+03:00

Viime aikoina olen mietiskellyt vanhan hyvän ajan videopelejä, joita pelasin lapsuudessani. Ajattelin tässä vähän esitellä siisteimpiä pelejä ja laitteita.

Olen oikeastaan päässyt pelailemaan aika monella eri pelikoneella. Minulla ja veljelläni oli 90-luvun alussa jo tuolloin vanhentunut PC-kone (kaiketi Intel 8088 -suoritin ja erikseen päivitetty MS-DOS 5.0, mustavalkonäyttö; en muista tarkempia speksejä), 8-bittinen Nintendo Entertainment System sekä Nintendo Gameboy. Monilla kavereillani oli modernimpia PC-koneita, Commodore 64, SNES ja jollakulla vielä Amigakin (A1000?). Jonkun tyypin luona pelasin joskus myös Sonicia Sega Mega Drivella, mutta se laite jäi aika tuntemattomaksi.

Sony HitBit

Hieman eksoottisempi, mutta itselleni läheisempi wanha tietokone on MSX. Kyseessä on pikemminkin tietokonestandardi, jonka toteuttavia varsinaisia tietokoneita valmistivat monet eri yhtiöt. Näistä tietokoneista Sony Hitbit -merkkisen omisti enoni. Tämän koneen pelejä olen pelannut lapsuudessani paljon. Ja enollani oli koneeseen pelejä paljon. Sanon "oli", koska nykyään kone ja kaikki sen pelit ovat minulla! Harmikseni vain noin puolet peleistä on C-datakaseteilla, ja koneen kasettiasema on rikki, joten en voi niitä pelata, ennen kuin saan jostain uuden aseman (tai korjautettua vanhan).

No jos sitten niitä pelejä. (Ei oikein missään erityisessä järjestyksessä.)

Itse pelissähän Mega Man on 22 pikseliä korkea, eikä juuri näytä tältä. Mielikuvitukselliset piirrokset pelikokemuksesta olivat tärkeä osa 80-luvun pelipakkauksia.

Mega Man 2 on instituutio. Tässä NES-pelissä ohjataan jonkinlaista kyberneettistä supersotilasta, joka on kuitenkin grafiikassa kuvattu jotenkin söpön värikkääksi ja isopäiseksi (japanilaiseen tapaan). Tyyppi jahtaa arkkivihollistaan tohtori Wilya ja matkan varrella listii pienempiä pahiksia. Jokaisen kätyrin kukistuttua Mega Man saa käyttöönsä tämän aseen, jonka avulla vihollisten rivien harventaminen on hieman helpompaa. (Huomaatteko, miten sujuvasti siirryin peliarvostelutekstilajiin? Joskus vielä blogaan siitäkin!)

Contra on sivulta kuvattu tasohyppelyräiskintäpeli, jossa on epäilemättä aikansa parhaat kontrollit. Monissa pädiohjatuissa peleissä, joissa ylipäätään on mahdollista ampua moneen eri suuntaan, ohjaaminen on kovin kömpelöä. Contrassa homma toimi sujuvasti. Muistan, että siinä oli helppo hyppiä ja juoksennella ympäriinsä samalla ampuen joka suuntaan.

Olen pelannut Contraa luultavasti vain kerran. Tämä tapahtui kolikkoautomaatilla Espanjassa vuonna 1991, kun perheemme lomaili siellä. (Muistaakseni täytin matkalla kuusi vuotta, ja kuusivuotissyntymäpäivänäni minulta irtosi ensimmäinen maitohammas.) Pelasin peliä kaksinpelimoodissa jonkun suomalaisen kaiketi kaksikymppisen nörtin kanssa, ja kokemus painui tajuntaani vähintäänkin eeppisenä. Niin kuningas tämä peli on. Wikipedian mukaan Contra on käännetty myös MSX:lle. Jos jostain löydän sen, niin hankin oitis.

Sekä Contraa että Mega Mania pidetään erityisen ansioituneina musiikillisesti. Molempien musiikeista julkaistaan Internetissä yhä edelleen monenlaisia faniremixejä ja mukaelmia. Itse saan joka kerta kylmiä väreitä, kun kuuntelen Mega Man 2:n ensimmäisen tri Wily -kentän taustamusiikin. Se on niin mestariteos.

Bubble Bobblea useimmat ihmiset lienevät pelanneet NESillä, mutta minä pelasin sitä PC:llä. Kyseessähän on klassikkonäppäryyspeli, jossa lohikäärmeet puhaltelevat kuplia ja yrittävät niitä puhkomalla eliminoida ympäri ruutua juoksentelevia vihollisia ja siten kerätä pisteitä. Kentät vaikeutuvat loppua kohti aika reilusti, enkä muistakaan koskaan päässeeni peliä läpi.

Nemesis ja Nemesis Ⅱ (eli Japanissa Gradius ja Gradius Ⅱ). Tämä on sivusuuntaan kulkeva avaruusräiskintäpeli, eräs lajin klassikoita. Erityisesti pelistä painui mieleeni hieno musiikki ja audiovisuaalisesti upeat aseet. Bzz bzz laser pommi BOOOM. (Luonnollisesti siis MSX:n äänipiirin tuottamina efektit olivat vähän sinnepäin, mutta älyttömän siistejä joka tapauksessa.) Nemesiksessä ja jatko-osassaan on joitain miellyttäviä hassuja elementtejä, kuten esimerkiksi Pääsiäissaarten mysteeripatsaiden hämärä ilmaantuminen avaruuden taistelukentille. Asiaa ei selitetä mitenkään, eikä toki 80-luvun tapaan pelissä muutenkaan ole sanottavaa juonta. Lisäksi kenttädesign on ajoittain aika vitsikästä ja toki taiteellisesti onnistunuttakin.

Doom oli pelihahmon silmien takaa haulikon piippua myöten kuvattujen kolmiulotteisten ammuskelupelien uranuurtaja. Se ei kuulu ihan varhaislapsuuteeni, koska on sen verran tuore PC-peli (vuodelta 1993). Joka tapauksessa sillä on oma paikkansa sydämessäni.

Yhä edelleenkin olen sitä mieltä, että Doomin musiikit ja yleinen ilmapiiri on ehdottomasti painostavimpia, mitä missään videopelissä on koskaan ollut. Erityisesti ääniefektit, seinätekstuurit ja vihollisörkkien suunnittelu olivat aikoinaan vavahduttavia.

Doomissa pelaaja on yksinäinen avaruusmerijalkaväen sotilas, joka käy taistoon suunnattomia demonilaumoja vastaan. Peli tapahtuu toisella Marsin kuista, Phoboksella, jonne aukeaa ulottuvuusportaali, josta alkaa valua demoneja. Pelaaja on viimeinen elonjäänyt ja ryhtyy mättämään mörköjä turpaan. Kun peli etenee pidemmälle, ympäristö alkaa näyttää yhä vain vähemmän ihmisen rakentamalta ja enemmän karmivalta Tuonelalta, jossa on pukinpäitä seinillä ja verta virtaavia jokia, puhumattakaan katosta roikkuvista ihmisraadoista. Viimeisessä episodissa pelaaja jopa joutuu aivan konkreettisesti helvettiin. Jälkeenpäin tuntuu absurdilta ajatella, että olen pelannut tällaista peliä yhdeksän–kymmenenvuotiaana. Mutta sellaista se oli 90-luvulla! Samoja pelejä kaikki muutkin pelasivat. Ja ihan tervejärkinen ihminen kai minustakin tuli?

Nintendo World Cup on ehdottomasti maailman hauskin jalkapallopeli. Tässä japanilaisessa NES-pelissä pelaajat on jälleen kuvattu hassuina isopäisinä pikku-ukkoina, jotka potkivat rantapallon kokoista nahkakuulaa. Jalkapallosimulaatioksi pelistä ei ole, sillä holtittomasta taklailusta ei rangaista, paitsioita ei ole, eikä joukkueissa ole edes oikeaa määrää pelaajia. Sopivalla näppäinyhdistelmäakrobatialla saa aikaiseksi superpotkuja, jotka tuuppaavat kaikki ääntä nopeammin lentävän pallon tielle osuvat pikku-ukot tieltään ja saavat ne lentämään komeassa kaaressa kentän laidalle. Ja mikä parasta, jos tietokoneen ohjaaman joukkueen pelaajaa taklaa riittävän monta kertaa, ukkoparka ottaa ja kuolee (tai menettää tajuntansa?) keskellä kenttää, eikä häntä viitsitä siitä korjata pois ennen kuin puoliaika päättyy. Jo lapsena tämän pelin pelaaminen oli niin hulvatonta ja surrealistista viihdettä, etten ole koskaan sen koommin kyennyt nauttimaan mistään vakavamielisistä joukkueurheilua mallintavista videopeleistä. Ne ovat niin kovin ryppyotsaisia ja vääjäämättä kankeita tekeleitä, että äkkiä tuntee olevansa oikeasti jossain peruskoulun liikuntatunnilla. Ihan yhtä hauskaa hommaa.

Worms (1994) ja lisäosansa Worms: Reinforcements (1996). Nykyään Worms on ihan perkeleen suuri peli-franchise, johon tuntuu ilmestyvän uusia osia vähän väliä. Harmi vain, että sitten 1996 kaikki osat ovat olleet täyttä paskaa. Worms oli täydellisimmillään Reinforcementsissa, jossa oli alkuperäisen Wormsin nuhjuisen rouhea graafinen asu, mutta enemmän aseita ja kenttiä. Uudempien pelien madot ovat aivan vääränsävyistä pinkkiä, eikä niillä ole edes oikeanlaisia neniä! Ja grafiikka on pastellinsävyistä ja sarjakuvatyylistä!

Wormsissä on siis kyse kaksiulotteisesta (useimmiten jokseenkin satunnaisesti generoidusta) kentästä, jossa istuskelee siellä täällä pieniä matosia, jotka alkavat vuorotellen heitellä toistensa niskaan kaikenlaista tulitusta aina kranaateista ja haulikon ammuksista hassuihin banaanipommeihin. Jokaisella pelaajalla on joukkue, jossa on neljä matoa, ja kun yksi pelaaja tekee vuorollaan siirron, muiden pelaajien madot odottavat hiljaa paikoillaan. Voittaja on se, jolla on viimeisenä matoja hengissä.

Omassa lapsuudessani ehdottomasti hauskinta Reinforcementsissa oli, että se tukee omien kenttien tekemistä omista kuvatiedostoista. (Joskin tämä vaati hieman osaamista DOS-komentorivityökalujen ja 90-lukulaisten kuvankäsittelyohjelmien käytössä.) Kaverillani oli tuolloin skanneri, ja mepä sitten huvittelimme skannailemalla tietokoneelle kaikenlaista sekavaa kuvamateriaalia ja tekemällä niistä Worms-kenttiä, joissa saattoi mätkiä kaverin toisen turpaan hassunhauskassa ympäristössä. Piirsimme myös suoraan itse kenttiä.

Siinäpä varmaan tärkeimmät. Tämän olen halunnut tehdä jo jonkin aikaa. Oli ihan hyödyllistä miettiä, miksi jotkut pelit ovat jääneet niin elävästi mieleen pitkänkin ajan takaa, mutta toiset taas vaipuneet unhoon. Kirjoittaessani ja pohtiessani huomasin, että musiikki on aina ollut minulle tärkeää pelikokemuksessa. Varsinkin ammoisen 80-luvun peleissä musiikki on usein melko sietämätöntä piipitystä, jossa melodiaa on vain nimeksi, ja käytetyt äänet melkein samoja. Se on vähän turhauttavaa, kun tietää, että samoilla laitteilla saa aikaan myös hyvältä kuulostavaa tavaraa.

Tässä olen nyt listannut vain pelejä, joita olen pelannut ennen kouluikää ja ala-asteella. Quakesta, tai ainakin Quake Ⅱ:sta, lähtien ilmestyneet pelit lasken jo jonkinlaiseen "uusien pelien" kategoriaan. Niillä ei vielä oikein voi nostalgisoida, koska juuri äskenhän niitä on pelattu!

Mutta mitäs lukija on nuorempana pelaillut? Onko ehkä yhteisiä nostalgian kohteita? Jätinkö mainitsematta jotakin ehdottoman ohittamatonta, mitä kaikki ovat kollektiivisesti rakastaneet?

Tukka on kasvanut!

2009-10-16T08:49:00.000+03:00

Hiusten latvat pyyhkivät lapaluiden väliä. Olin ihan unohtanut, miten kivalta tuntuu. Näin pitkät hiukset minulla on ollut viimeksi syksyllä 2004, ennen kuin ajoin kaikki pois armeijjjaan valmistautuessani. (Äiti pelästyi.) Helmikuun alussa 2005 höyläsin pään viimeisenä iltana ennen kotiutumista. Seuraavan kerran hiuksiani leikattiin siviilipalveluspaikan ystävällisen vittuilun seurauksena syys–lokakuussa 2006. Silloin tuloksena oli miesten neljää senttiä pidempiin hiuksiin tottumattoman kampaajan tuloksena ihan karsea ja omituinen polkkatukka tms.

Sen jälkeen ei olekaan leikattu. Nykyinen latvoista karkea ja epätasainen luukki on peräisin rastoista, joita pidin huhtikuusta 2008 kesäkuulle 2009, jolloin yhdessä avopuolisoni kanssa kampasimme ne auki. Siihen hommaan menikin yksi kokonainen lauantaipäivä. Apuvälineenä oli runsaasti hoitoainetta ja eläinkaupasta ostamani teräksinen koiran kampa.

Jossakin vaiheessa tässä syksyn kuluessa pitäisi varmaan hankkiutui näistä epäsiisteistä latvoista eroon. Kampaaja on vähän niin kuin hammaslääkäri: molemmilla pitää käydä silleen kerran kolmessa vuodessa, eikö vain?

Tämmöstä tänään

2009-10-15T09:28:00.001+03:00

Katse

2009-10-11T00:16:00.000+03:00

Olen huomannut, että olen viime aikoina katsellut naisia enemmän kuin ennen. Junissa ja kaduilla katselen vartaloiden muotoja ja hiuksia ja meikkejä ja takamuksesta täydellisesti istuvia housuja. Sitten aina havahdun ja tajuan, että mahdollinen sivustakatsoja tietysti ajattelee, että katson sillä tavalla.

En! Minä katson kadehtien. Voisinpa minäkin olla noin kaunis. :(

Dude in dress drops out of school

2009-10-10T12:23:00.002+03:00

Jonathan likes to wear dresses, heels and pretty hats. His school says he is causing a disruption and violating school dress code. Wide online publicity and depressing commentary ensue.

Men and women are supposed to have the same rights in principle. It is impossible for men and women to have identical rights, since they are biologically different. Both genders have the right to dress like their respective genders.
-nedved

WTF is this shit

2009-10-10T08:12:00.000+03:00

A video called "Sacred Ground".

Seriously, what?

"GOD! MAN AND WOMAN! MARRIAGE, SACRED! FIGHT TEH GAY! WHILE FROLICKING IN PILES OF LEAVES!"

Huijausta

2009-10-03T09:03:00.003+03:00

Eilisessä Ylkkärissä oli ihan kiva kolumni kuvamanipulaatioista. Ranskassa kaavaillaan varoitustekstejä manipuloituihin valokuviin, jotka esittävät ihmisiä. Näin taisteltaisiin syömishäiriöitä vastaan. Kolumni kuitenkin on oikeassa siinä, että ainakaan ammattimaisissa painojulkaisuissa varsinkaan naisista ei käytännössä ole ollenkaan manipuloimattomia kuvia. (Olen ollut töissä pienessä aikakauslehdessä ja seurannut vierestä graafikkotaittajan puuhia.) Näin varoitustarroja olisi koko Ranska väärällään. Ja mitä niissä lukisi? "Mallin rinnat ovat oikeasti pienemmät, hänen ihonsa punertavampi, kaulansa lyhyempi, silmänsä eri väriset ja hiuksensa lyhyemmät kuin miltä näyttää."

Vähän niin kuin autojen sivupeileissä nykyään lukee "OBJECTS IN MIRROR ARE CLOSER THAN THEY APPEAR"?

Useimmiten manipulaatio on niin taidokasta, että sitä ei maallikko huomaa tai tule edes aavistelleeksi. Toisinaan taas ei.

edit 10.10.: Näemmä Ralph Lauren on poistattanut Photoshop Disastersista linkkaamani artikkelin DMCA-kirjeellä. Juttu aiheesta Boing Boingissa.