Harvoista sanoista tiedetään kokonaan niiden käyttöikä alusta loppuun. Suomen kielen nauhuri on kuitenkin sana, jonka tiedetään tulleen käyttöön merkityksessä 'magnetofoni' kesällä 1962 (Lyytikäinen & Yli-Paavola Virittäjässä 3/2010, s. 412). Sanan keksi Terho Itkonen työskennellessään assistenttina Suomen kielen nauhoitearkistossa.
Nykyään nauhurit alkavat olla tykkänään menneisyyttä. 1990-luvun lopulla kai alkoivat CD-soittimet pikkuhiljaa syrjäyttää C-kasettinauhureita, ja viimeistään 2000-luvun puolivälin jälkeen kai DVD-soitinkin on tullut lopullisesti liki joka ikisen suomalaisen kotiin. VHS-nauhureitakaan ei käytä enää kukaan, paitsi ehkä hipsterit.
Jonkin aikaa videokameroissa, sanelukoneissa ja sen sellaisissa käytettiin digitaalista DV-nauhaa, mutta nykyään nekin tallentavat suoraan sisäisille kovalevyille tai muistikorteille. Ja vaikka moisia vielä olisikin, käsittääkseni nauhuri ei ole oikein koskaan kuulunut niiden yhteydessä tavattavaan sanastoon.
Arvelen, että kuluu korkeintaan 15 vuotta, ennen kuin nauhuri jää jokapäiväisestä arkikokemuksestamme unohduksiin ja se jää kaverinsa kasetin kanssa vanhentuneiden esinetermien läjään. Siihen, jonka asukkaita pitää keskimääräisen ihmisen aina erikseen mielestään kaivella: länget, varsta, reikäkortti ja rinnakkaisportti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti