Ruotsin mallista inspiroituneet suomen kielen omaperäiset uusjohdokset

Olen jo vuoden tai pari pyöritellyt mielessäni sitä, ettei voi pelkän sattuman kautta olla niin, että suomen sana sivistys, sivistää ja ruotsin civilisation, civilisera ovat niin saman näköiset. Toisin kuin usein tällaisissa tapauksissa, nyt ei ole kuitenkaan kyse lainasanasta!

Suomen sivistys on omaperäinen johdos sanasta siveä.

Aihe on muhinut alitajunnassa säästöliekillä, kunnes tänään tietoisuuteeni pelmahti toinen samanlainen esimerkki: arkisto (< arkki) vrt. ruotsin arkiv.

Vastaanotan mielelläni kommentteja, joissa joko hanakasti kiistetään moiset luulottelut tai innoiten ilmoitetaan muista vastaavanlaisista tapauksista, tai jopa sanotaan jotain ihan muuta!

Perinneruoat

<@Zet> lortto on semmonen sana, että alkaa aina
       naurattaa kontekstista riippumatta
<@A> tulee mieleen joku itäsuomalainen ruoka
<@A> ehkä lörtsyn takia
<@B> römpsä kuulostaa kanssa joltain
     perinneruualta
<@Zet> minu äet' se ol' kyläm parraeta
       römpsänviäntäjiä
<@C> :D
<@C> <3
<@Zet> äetim muikkurömpsee kävi kirkolta asti
       väkeä maestamassa
<@Zet> siinä mäni heleposti koko laovvantae kun
       äet' sen römpsän iäressä rupes hiäreemään
<@B> :DD
<@Zet> reseptijä en muesta kokoonnaan, mutta sen
       tiijän jotta voeta laetto reelusti
<@C> :'D

Produktiivista sananmuodostusta

<@A> tarttis kyl olla joku sana yllätyksen
     vastakohdalle
<@A> joku asia joka tapahtuu täysin odotetusti
<@B> allatus

Rajageminaatiottomia e-loppuisia sanoja

Kehittelin joskus erääseen toiseen paikkaan listaa suomen kielen ortografisesti e-loppuisista sanoista, joissa ei ole loppukahdennusta eli rajageminaatiota. Ajattelin panna sen tännekin. Ilmiselvät aivan eiliset lainasanat ja muut triviaalihkot tapaukset ovat sulkeissa. Keksiikö lukija vielä lisää?

• nalle
• pelle
• nukke
• kaase ('kaaso', murt.)
• saame
• kolme (useimmissa[?] murteissa)
• (psyyke)
• (siitake)
• (single)
• (erisnimiä kuten Anne, Ville...)

Lista on askarruttavan lyhyt...

Lomake

Olin perjantai-iltana roolipelaamassa, kuten tapaani nykyään kuuluu. Roolipelaamiseen kuuluu noppien lisäksi paljon lomakkeita, joten rupesin miettimään lomake-sanan etymologiaa. Ensimmäiseksi keksin, että se varmaan liittyy lomaan: kyseessä voisi olla vaikka inttislangista peräisin oleva termi. Ehkä lomake on alunperin blanketti, jolla anotaan lomaa?

Tavallaan olin oikeassa, mutta silti niin väärässä! Ja kuinka ilmeinen ratkaisu lopulta olikaan!

Seuraavana päivänä nimittäin istahdin Suomen sanojen alkuperän ääreen ja ryhdyin etsimään lomake-sanaa. Sitä ei arvattavasti löytynyt, mutta sen sijaan löytyi toki loma. Teos muistutti minua siitä seikasta, että lomahan tarkoittaa tietysti muutakin kuin taukoa työskentelyssä tai opiskelussa. Loma tarkoittaa alunperin rakoa, koloa tai väliä. Esineet voivat olla toisiinsa nähden lomittain, ja piknikille voi mennä puiden lomaan. Saamessakin on vastine loabmi 'väli, avoin kohta, rako; laakso'.

Näin kesälomakin osoittautuu spatiaaliseksi metaforaksi: kesällä vietetään aukkokohtaa työnteossa. Ja lomake on siis mitä ilmeisimmin sellainen asiakirja, jossa on tyhjiä lomia eli aukkoja, joihin lomakkeen täyttäjä kirjoittaa informaatiota.

Vangitsemista jatketaan

HS: Käräjoikeus jatkoi murhista epäillyn perushoitajan vangitsemista

Lakikieli on kyllä kummallista. Eikös vangitseminen ole semmoinen momentaaninen verbi? 'Panna vankilaan, asettaa vankeuteen, riistää vapaus': se toimenpide, jonka seurauksena henkilöstä tulee vanki?

Uutisesta tulee mielikuva, että vangitseminen on myös kontinuatiivista 'vankina pitämistä'. Vai onko kyseessä jokin pitkä prosessi, jonka lopputuloksena perushoitajasta lopulta tulee vanki, ja tätä prosessia nyt sitten jatketaan?

Joka tapauksessa kummalliselta tuntuu.

– Teidän CV:ssänne on aukko keväästä 2005 syksyyn 2006. Kertokaapa siitä jotain.
– Minua vangittiin.

Veneš

Tämmöistä opin tänään.

Suomen kielen historian jossakin rekonstruktiotasossa (en oikein ikinä hahmota kunnolla näitä kerroksia) on ollut jonkinlainen -š-johdin. Tällaiseen -š-johdokseen on palautettu ainakin perhe (< *pereh < *pereš << ?perä) ja vene.

Tämänpäiväisellä historiallisen äänne- ja sanaopin (ZUG231) luennolla tuli sivumennen puhetta veneen etymologiasta yhteydessä, jossa käsiteltiin š:ien tapaa muuttua h:ksi silloin tällöin. Venehän siis < *veneh < *veneš. Mutta mikä onkaan veneš-asua edeltävä kantasana?

Opettajan mukaan joku on spekuloinut, että veneš voisi olla johdos venymisestä. Ensi kuulemalta pidin etymologiaa haihatteluna, mutta sitten rupesin miettimään tarkemmin tuota askarruttavaa toisen tavun labiaalivokaalia. Olisikohan kyseessä refleksiivijohdin -U-, vähän samaan tapaan kuin kaataa > kaatua? Olisiko syytä ajatella jonkinlainen vanha transitiivinen verbivartalo vene-, josta olisi -U-:lla johdettu intransitiivinen veny- ja siitä taas edelleen kausatiivi venyttä-, jonka tunnemme nykysuomesta.

Oliko *veneš siis jonkinlainen pitkänomainen vesikulkuneuvo, "longboat"? Kenties voimme verrata š-johdinta johonkin nykyjohtimeen ja ajatella kyseessä olevan (tutusta veny-vartalosta johtaen) vaikkapa venyke, venykkä, venyte, venye tai venyri.

edit: SSA:n vene-artikkeli mainitsee, että *vene-verbivartalosta periytyminen on mahdollista, mutta toinen vaihtoehto olisi alkuperä jossain indoeurooppalaisessa *wen-vartalossa. Minusta tällä lailla mutulla kuitenkin tuntuisi, että ensimainittu selitys olisi ihan kiva, koska saamessa venyä ja vene ovat niin kivasti samannäköiset: vanas ja vatnat. Varhaiskantasuomen toisen tavun e:stä vielä tulee vissiin ihan siistin äännelaillisesti pohjoissaameen a.

Lopetetaanpas miettiminen tähän ja syödään välillä iltapalaa. Kommentteja suvaitaan, jopa toivotaan!

Olut on juomista jaloin

Hampurilainen on syömistä käsin.

Onko suomen glottaaliklusiili foneemi?

Irkissä ehdotettiin seuraavaa minimiparia:

älä anna autoa vs. älä anna hautoa.

Tässä siis olisi [ʔː]:n (geminaattaglottaaliklusiili) ja [hː]:n (geminaattaglottaalifrikatiivi) välinen oppositio. Jos on. Onko?

Kahdennellakymmenennellätoisella

Miten kummassa kirjoitetaan numerona kahdennellakymmenennellätoisella? Kahdennellakymmenennellähän on luonnollisesti 20:nnellä. Kahdennellakymmenennelläkolmannella taas 23:nnella. Tekisi mieli kirjoittaa 22:sella, mutta eihän se nyt voi noin idioottimainen olla oikeasti...

Googlesta tulee osumia hakusanoille "22:nnella" ja "22:sella". Ensimmäinen tuntuu oudolta ja jälkimmäistä näkyy käytetyn merkityksessä "kakskakkosella", viitaten pistoolin kaliiperiin.

Apua.

Päivän käännöslaina

vastaproduktiivinen < eng. counterproductive

Bongasin sanan käytössä IRC-Galleriassa:

"Sanon vain että naisasialiike on kyllä ollut monasti varsin vastaproduktiivistakin noin tasa-arvoa ajatellen."

Googlesta ei sentään osumia löytynyt (ainakaan vielä).

Ei kannettu pyy oksalla pysy

Ala-asteelta lähtien olen tykännyt sekoitella sananlaskuja. Esimerkkejä seuraavassa (suurin osa huonoja):

• Pitää jstkin kuin hullu kissa kuumasta puurosta.
• Etiäpäin, sanoi kissa kuumassa puurossa.
• Parempi puu pivossa kuin kymmenen metsässä.
• Ei näe oksaa pyiltä.
• Vanha puu parempi kuin metsällinen uusia.
• Leipä pyyn oksalla pitää.
• Ei pyy kauas oksalta putoa.
• Ei ole eilisen pyyn poika.
• Ei oksa yhtä pyytä kaipaa!
• Joka oksaan kurkottaa, se pivoon kapsahtaa.
• Jos antaa pyylle pikkusormen, se ottaa koko pivon.*

* Tähän tulee kummasti järkeä, kun tietää, että pivo merkitsee kämmentä/kouraa.

Kuskus

Useimmat tuntenevat oivan afrikkalaisperäisen lisäkkeen nimeltä kuskus. Minua vituttaa, että monet itsepintaisesti suomenkielisessä tekstissä kirjoittavat couscous, ja mikä hirveintä, taivuttavat -i-sidevokaalin kera notta couscousia. Jos kerran sanotaan tinnitusta (< lat. 'sointi') eikä tinnitusia, niin kyllähän nyt hyvänen aika sitten kuskustakin.

Mitä tulee kirjoitusasuun couscous, niin eihän se ole edes mitenkään alkuperäinen, vaan ranskalainen, joskin varmaan englannin kautta suomen ujunut. Ranskaanhan sana on nähdäkseni tullut arabian sanasta كسكسي.

Kuskus : kuskuksen : kuskusta. Saatana.

Karmeus

Google löytää yli 5000 osumaa fraasille "hiinä ja hiinä". Voi elämä.

Johdosintuitiota

• saada > *saapa > saapua > saavuttaa
• syödä > syöpä > syöpyä > syövyttää
• juoda > juopa > juopua > juovuttaa
• luoda > *luopa > luopua > luovuttaa
• voida > *voipa > voipua > voivuttaa

En jaksa nyt nousta varmistelemaan Suomen sanojen alkuperästä...

Saamattomuutta

Tänään olisi ollut Kielikeskuksen venäjän alkeiskurssin luento klo 10–12, mutta enpäs nyt sitten taas jaksanut mennä. Uskottelen itselleni, että pysyn vielä kärryillä ala-asteella hankkimani erittäin hataran pohjatiedon avulla. Onhan kyllä niinkin, että kurssilla ei ole juuri tähän mennessä ehditty muuta tehdä kuin jankuttaa kyrillisiä aakkosia, jotka kyllä osaan jo ihan hyvin. Muuten kyllä kielitaito melko lailla rajoittuu siihen, että я Туомо, добрый ден.

Eilen sen sijaan olin Kielikeskuksen ruotsin luennolla. Jotenkin tokkurassa alkusyksyllä klikkailin Oodista kaikenlaisia kursseja, joita arvelin tarvitsevani. Tulinkin sitten ilmoittautuneeksi sellaiselle ruotsin kurssille, joka valmentaa sitä varsinaista "pakkoruotsikurssia" varten, joka kuuluu tiedekunnan yhteisiin opintoihin. No ei se mitään, sillä vaikka keskipitkästä ruotsista E:n aikoinaan kirjoitinkin, en ole sen koommin sitä kovin paljoa käyttänyt.

Niin, siellä luennolla sitten opettaja kiinnitti huomiota siihen, että vaikka ruotsissa ja monissa sen sukukielissä on erikseen sanat son ja dotter, suomessa on vain poika ja tytär. Kuulemma oli lukenut, että monissa kielissä on erikseen miespuolista jälkeläistä tarkoittava sana, mutta naispuolista tarkoittavaa taas ei. Jännä homma.

Muistin tämän jutun nyt sitten äsken ja nappasin Suomen sanojen alkuperän hyllystä. Sen mukaan tytär (läntisissä murteissa ja eräissä sukukielissä tü(v)är) on balttilainen lainasana, ja sen sukukielivastineet eivät aina edes tarkoita tismalleen naispuolista jälkeläistä. Esimerkiksi virossa tütar ja tüdruk merkitsevät yksinkertaisesti 'tyttö, neito'. Tämä jostain balttilaisesta (kanta?)kielestä lainattu sana on SSA:n mukaan samaa perua kuin nykyindoeurooppalaiset sanat dotter, Tochter ym.

Ehkä suomalais-ugrilaisissa kielissä ei ole ollut alkujaan ollenkaan tällaisia jälkeläissanoja. Monissa suomen murteissahan vieläkin tavataan kysellä "kenenkäs tyttöjä sinä olet?" Ainakaan pohjoissaamessa ei käsittääkseni ole spesifejä jälkeläissanoja: bárdni 'poika' ja nieida 'tyttö, neito' ovat käytössä sekä yleisesti pojista ja tytöistä että jälkeläisyyssuhteista. Enempää sukukieliä ja aihetta koskevaa tutkimusta tuntematta ei kyllä uskalla väittää kovin tomerasti.

Piilukko

Kaikki lienevät ainakin kuulleet jossain termin 'piilukkokivääri'. Tänään koin hämmennyksensekaisen valaistumisen hoksatessani seuraavan seikan: 'pii-lukko' on yhdyssana (eng. flintlock)!

Luin nimittäin pitkästä aikaa sfnet.keskustelu.kieli-ryhmän höpinöitä. Piilukkokivääreistä tuli puhe viestiketjussa, jossa pohditaan 'käsiaseen' merkitystä ja sen muutoksia.

Morfologinen intuitio

Tämmöistä mietin eilen illalla kaverin luona: sysi > *syttää > syttyä > sytyttää.

Etymologinen sanakirja Suomen sanojen alkuperä tukee väitettä jossain määrin. Sen mukaan pikemminkin sytä/syteä 'iskeä' > *syttää jne., mutta mainitsee kuitenkin epämääräisesti yhteyden syteen.