6.10.2014

Luin Teemestarin kirjan

Olen voivotellut hiljaa mielessäni ja välillä uskotuille ihmisillenikin asioista, jotka masennuksessa omanarvontuntoa nakertavat. Yksi pisimpään mieltä painaneista huolista on se, etten ole vuosikausiin saanut kunnolla luettua kaunokirjallisuutta. Monena jouluna olen esimerkiksi saanut äidiltä lahjaksi kirjoja, ravannut kirjamessuilla, käyskennellyt divareissa ja kirjastoissa, mutten ole oikeasti lukenut mitään kaunokirjallisuutta kunnolla ikiaikoihin.

Luulen että ennen Teemestarin kirjaa olen viimeksi aloittanut romaanin alkuvuodesta 2012. Lainasin silloin kirjastosta Rönja rövardotterin, mutten jaksanut lukea siitä kuin ensimmäisen kolmanneksen, ennen kuin mielenkiinto lopahti.

Edellisen kerran olen lukenut kirjan loppuun asti ehkä joskus 2007 tai 2008? Ei kyllä aavistustakaan, mikä se olisi ollut. Luultavasti jokin kotimaisen kirjallisuuden klassikko: sellaisia kahlasin läpi, kun yritin opiskella kirjallisuutta hetken aikaa.

Tänä syksynä sovimme hyvän ystäväni kanssa, että luemme kumpikin tahoillamme saman kirjan, kirjoitamme siitä blogikirjoituksen ja julkaisemme sen yhtä aikaa. Ihan oma kahden hengen kirjakerho! Yhteinen harrastus läheisen ystävän kanssa, milloinkahan minulla on sellainen ollut viimeksi...

Tässä tekstissä on ehkä juonipaljastuksia. Tai voi olla olematta. En ole ihan varma.

No niin, Teemestarin kirja on siis Emmi Itärannan fantasiaromaani vuodelta 2012. Sitä on kehuttu. Wikipedian mukaan Itäranta kirjoitti sen ikään kuin opinnäytetyöksi brittiläisen Kentin yliopiston luovan kirjoittamisen maisteriohjelmaan, jossa opiskeli. Kirja on kirjoitettu siis rinnakkain sekä suomeksi että englanniksi, ja kieltämättä se vähän näkyy siellä täällä. Voisi näkyä pahemminkin.

Oman kappaleeni (2. painos, 2014) takakannessa jossain lehdistölainauksessa kiitellään kirjan vähäeleisesti maalailevaa tyyliä. Pidän siitä itsekin. Kirjan miljöö on apokalyptinen dystopia, jossa pidän kahdesta asiasta: maailman tilaa ei ole liian eksplisiittisesti selitetty, ja tapahtumapaikkana ei ole Pohjois-Amerikka. Olen yläasteiästä lähtien kuluttanut paljon videopelejä, joissa temmelletään Yhdysvaltojen ydinsodan pyyhkimillä paljailla hiekkakentillä, joista välillä pilkottaa entisten kaupunkien jäänteitä. Mietin, että kenties amerikkalaisilla on vaikkapa Fallout 3:n Washington DC:tä kohtaan samanlainen suhde minulla nyt Teemestarin kirjan Kuusamoa kohtaan.

Joka tapauksessa kirjassa ei ole mitään ensyklopedista kertojaääntä, joka juurta jaksain kertoisi meille, kuinka tästä maailmasta tuli Teemestarin kirjan maailma. Siitä vain tuli, eikä ole väliksi tietää tarkemmin. Kertoja ei tiedä sen enempää kuin hahmotkaan. Tai siis oikeastaan kyse on minäkertojasta, joka on kirjan päähenkilö Noria, teemestarin tytär.

Monet asiat tulevat silti selviksi. Euraasian hegemonisena kulttuurikontekstina ei ole eurooppalais-amerikkalainen kehys, vaan kiinalaisuus. Valtionrajoja Rovaniemen ja kaukana idässä sijaitsevan "Xinjingin" välissä ei ole. Teemestari on arvostettu, mystillinen ammatti, myös Rovaniemen ja Kuusamon tienoilla, ja ollut ammoisista ajoista. Kaikki juovat teetä ja tekevät sen paljon kiinalaisemmin kuin meidän maailmamme suomalaiset. Totalitaarista valtiota edustavat sotilaat, joiden ase on itämainen sapeli.

Hymyilin monessa kohtaa tyytyväisenä sille, että se, miten kirjan maailma eroaa omastamme, kävi erinomaisesti selväksi rivienvälistä ja lakonisesti todetusta, hiljalleen selviävästä asian tilasta. Kirja ei laiskan eksplisiittisesti vaihe vaiheelta selosta, miten maailmanloppu on tapahtunut, mutta siitä saa silti hyvän kuvan.

Kirja on tarina luonnonvaroista, pulasta, totalitarismista, yhteiskuntaluokista, aikuistumisesta ja tyttöjen välisestä ystävyydestä.

Ilmasto on muuttunut, merenpinta on noussut, alueita saastunut, juomavesi on vähissä. Teemestarit ovat veden ammattilaisia. Valtion aseelliset voimat pitävät sekä vettä että ihmisiä rautaisessa otteessa.

Eniten olen kirjassa ehkä pettynyt siihen, että väkivaltainen valtio on niin paljas ja brutaali. Toki se on omavaltainen ja vaitonainen, mutta se on kumman suorasukainen ja avoimen julma. Meininki on suoraan vain veistä kurkulle, uhkia ja kiristystä. Ei ollenkaan Kafkaa, byrokratiaa, tapahtumien ohjailua varjoista käsin, vaarallisten kansalaisten ajatusten punomista psykoottiseen solmuun muuttuvilla totuuksilla. Valtiolla ja armeijalla on selkeä agenda, eikä kansalaisilla ole epäselvyyttä siitä, miten valtion pillin tahtiin tanssitaan. Olen lukenut sellaisiakin dystopiakirjoja, joissa on aivan mahdotonta tietää, mikä on propagandaa ja mikä totta – mitä verhojen takana tapahtuu. Teemestarissa ei suuremmin ole verhoja, tai ainakaan ne eivät ole valtion roolissa pääasiana.

Kirja on fantasiaa, mutta se ei ole semmoinen seikkailufantasia kuin vaikkapa Taru sormusten herrasta. Miljöö on aika staattinen ja hidas, mutta se tuntuu freesiltä. Se vähä mitä fantasiaa olen kuluttanut kirjojen, elokuvien ja videopelien muodossa, tukeutuu usein seikkailun, urheuden ja matkojen narratiiveihin. On selviä tehtäviä, joihin päähahmot ryhtyvät, ja draaman kaari tukeutuu koettelemuksista selviämiseen, matkalla etenemiseen ja uusien ympäristöjen kohtaamiseen.

Teemestarin fantasia perustuu sen sijaan arvovalintoihin, vastuuseen, hahmojen asemaan omassa maailmassaan, aikuistumiseen, huoliin, totuuden löytämiseen. Semmoisiin teemoihin, joiden käsittely ei vaadi kovin eksplisiittisiä kamppailuja tai maisemien vaihtumista. Teemestarissa päähahmoille vain tapahtuu asioita, ja koko ajan on painostava tunne siitä, että pitää vain huolellisesti ja varoen elää elämäänsä ja yhdistellä asioita toisiinsa herättämättä liikaa huomiota, samalla epäillen valintojensa oikeudenmukaisuutta.

Teemestari oli hyvä uusi alku. Kirjasta jäi kova jano: hetken aikaa arvosta puhdasta juomavettä ja haluan lukea äkkiä jotain lisää ennen kuin into lopahtaa.

1 kommentti:

Inana kirjoitti...

Haha, Sormusten herra mainittu! Mä en lukiessani niin huolellisesti kiinnittänyt huomiota tähän Kiina-ilmiöön, mutta juuri näinhän on tosiaan tainnut päästä tapahtumaan. Mitä on Suomen ja Kiinan välissä, eipä vissiin juuri mitään.