Naisen saamisesta

Minulla oli toinenkin blogi, johon kirjoitin ajatuksia transsukupuolisuudesta, mutta olen hukannut tunnukseni ja salasanani sinne. Olen kyllä kirjoittanut tunteistani sukupuolesta tähänkin blogiin, mutta vuosikausia sitten, enkä ole enää sama ihminen. Ehkä ei haittaa paluu tänne.

Taidan tehdä pientä kuratointia jossakin vaiheessa ja poistaa tai piilottaa turhimpia ja arveluttavimpia vanhoja tekstejä...

Tässä kirjoituksessa pohdin ajatuksiani seurustelusta ja kumppanin etsinnästä transnaisena.

* * *

Olen ollut muun muassa OKCupidissa vuosikaudet, nyttemmin myös muutamissa treffi-ilmoitteluun tarkoitetuissa Facebook-ryhmissä. Treffi-ilmoitukseni saavat kyllä vastauksia, mutta suurin osa niistä on hyvin epäkiinnostavia ja lyhyitä, eikä niissä ole juuri yritystä. Viestit ovat epäkiinnostavilta heteromiehiltä, joita on näissä palveluissa satoja ja satoja, ja he ovat toinen toistaan harmaampia, karvaisempia, ylipainoisempia ja huonommin valokuvattuja. Sellaisia miehiä, jotka eivät saa naista ja ovat siksi treffipalveluiden käyttäjiä.

Viestejä tulee vielä enemmän, jos en mainitse profiilitiedoissani tai kuvaustekstissäni, että olen transsukupuolinen. Aniharvan kanssa kuitenkaan juttu etenee siihen asti, että olisi mitenkään relevanttia asiasta edes kertoa.

Olen enimmäkseen kiinnostunut naisista, ja olen viime aikoina harmitellut erityisesti sitä, etten minä kiinnosta muita naisia. Syitä lienee muutamia.

Ensinnäkin cisihmiset eivät keskimäärin halua olla läheisissä tekemisissä transihmisten kanssa. Minun kehoni on jonkinlaisessa oudossa laaksossa, epätavallinen, normista poikkeava, hämmentävä ja erilainen. Tiedän olevani hyvännäköinen, mielenkiintoinen, älykäs ja hyvää seuraa, mutta jos mainitsen profiilissani, että olen trans, saan vastakaikua vain kaikkein nälkäisimmiltä ja epäkiinnostavimmilta miehiltä.

Ilmiö on ehkä vähän sama kuin vegaanisissa leivonnaisissa. Jos leipomo mainostaa tuotteitaan isoin kirjaimin vegaanisina, niitä eivät osta muut kuin vegaanit. Sekasyöjät pitävät ennakkoluuloisesti vegaanisia tuotteita outoina, alempilaatuisina, vaihtoehtoisina, tuntemattomina ja epäilyttävinä – maistamatta pahaa. Tästä oli juuri tänään keskustelua Facebookin Vegaani-ryhmässä.

Nälkään nääntyvä mies syö kyllä vegaaniseksi merkittyäkin, jos ei muuta saa. Naisilla taas ei ole nälkä, sillä testosteroninpuutteen vuoksi he voivat elää melko loputtomiin syömättäkin, jos ei ole mitään hyvää tarjolla.

Toiseksi taas minusta ei ole perheen perustajaksi. Transihmisenä minä olen lisääntymiskyvytön, joten minusta ei ole synnyttämään eikä siittämään lapsia. Ei sillä, että lapsia haluaisinkaan. Mutta melkein kaikki cisnaiset haluvat. Koska minun kanssani ei voi lapsiperhettä perustaa, olen alempiarvoinen kumppaniehdokas kuin cismies tai edes joku, joka suostuisi adoptoimaan tai mitä nyt ikinä.

Kolmas syy kuitenkin lannistaa eniten: minulla ei ole enää maskuliinisuutta. Monesti puhutaan, että transihmiset erityisesti tuntevat nahoissaan sukupuoliroolit ja patriarkaatin suomat etuoikeudet ja niiden muutokset. Itse en ole kuitenkaan koskaan tuntenut pudonneeni ylähyllyltä menettäessäni miehistä etuoikeutta.

Kuitenkin näyttää olevan niin, että mitä feminiinisempi olen, sitä vähemmän naiset minusta kiinnostuvat. Tuntuu kovin kylmältä kohdata se, miten musertavan valtavirtaa heteroseksuaalisuus on ja kuinka häviävän harvinaisia ovat naiset, jotka pitävät ja kiihottuvat feminiinisyydestä.

Jälkikäteen ajatellen on ihan loogista, että kun menettää maskuliinisuuden, menettää myös suurimman osan naisista. Mutta eipä kaikkea osaa ennakoida. Ja ehkä vielä joskus löydän jonkun.