Veneš

Tämmöistä opin tänään.

Suomen kielen historian jossakin rekonstruktiotasossa (en oikein ikinä hahmota kunnolla näitä kerroksia) on ollut jonkinlainen -š-johdin. Tällaiseen -š-johdokseen on palautettu ainakin perhe (< *pereh < *pereš << ?perä) ja vene.

Tämänpäiväisellä historiallisen äänne- ja sanaopin (ZUG231) luennolla tuli sivumennen puhetta veneen etymologiasta yhteydessä, jossa käsiteltiin š:ien tapaa muuttua h:ksi silloin tällöin. Venehän siis < *veneh < *veneš. Mutta mikä onkaan veneš-asua edeltävä kantasana?

Opettajan mukaan joku on spekuloinut, että veneš voisi olla johdos venymisestä. Ensi kuulemalta pidin etymologiaa haihatteluna, mutta sitten rupesin miettimään tarkemmin tuota askarruttavaa toisen tavun labiaalivokaalia. Olisikohan kyseessä refleksiivijohdin -U-, vähän samaan tapaan kuin kaataa > kaatua? Olisiko syytä ajatella jonkinlainen vanha transitiivinen verbivartalo vene-, josta olisi -U-:lla johdettu intransitiivinen veny- ja siitä taas edelleen kausatiivi venyttä-, jonka tunnemme nykysuomesta.

Oliko *veneš siis jonkinlainen pitkänomainen vesikulkuneuvo, "longboat"? Kenties voimme verrata š-johdinta johonkin nykyjohtimeen ja ajatella kyseessä olevan (tutusta veny-vartalosta johtaen) vaikkapa venyke, venykkä, venyte, venye tai venyri.

edit: SSA:n vene-artikkeli mainitsee, että *vene-verbivartalosta periytyminen on mahdollista, mutta toinen vaihtoehto olisi alkuperä jossain indoeurooppalaisessa *wen-vartalossa. Minusta tällä lailla mutulla kuitenkin tuntuisi, että ensimainittu selitys olisi ihan kiva, koska saamessa venyä ja vene ovat niin kivasti samannäköiset: vanas ja vatnat. Varhaiskantasuomen toisen tavun e:stä vielä tulee vissiin ihan siistin äännelaillisesti pohjoissaameen a.

Lopetetaanpas miettiminen tähän ja syödään välillä iltapalaa. Kommentteja suvaitaan, jopa toivotaan!