Pidän kovasti rakkaudesta.
Rakkauden ei tarvitse olla aina samaa, yhdelle kerrallaan tai varsinkaan ikuisesti. Rakkaus saa vaihdella, muuntua, kasvaa, kypsyä, hiipua tai unohtua.
Rakkaus ei ole nollasummapeli. Miksi se olisi sinulta pois, jos rakastan myös häntä?
Minusta tuntuu, että rakkauskokemukseni on epäsovinnainen. En osaa aina eritellä ystävyyttä, elämänkumppanuutta, romanttisia tunteita ja seksuaalista halua toisistaan. Tunteeni eivät vain toimi niin, ja tuntuu teennäiseltä yrittää pakottautua toisenlaiseksi. Varsinkaan en ole koskaan kyennyt rakastamaan vain yhtä.
Elämässäni on paljon rakkautta, mutta suurin osa siitä on
hiljaista ja näkymätöntä. Suomalainen rakkauden käsite on hyvin ahdas ja
vakava, eikä se riitä kattamaan tarpeitani. Minua viehättää kovasti se,
miten amerikkalaiset elokuvissa ja televisiossa jatkuvasti kertovat
rakastavansa kumppaneitaan, perheenjäseniään, ystäviään ja
lempiruokiaan. Usein se tietysti menee korniksi liioitteluksi, mutta
pahemmalta tuntuu, jos on rakkauden julkituomisen vaje.
Haluaisin kertoa rakkailleni, että rakastan heitä, mutta pelkään. Joutuisin ehkä pohjustamaan ja määrittelemään aluksi kiusallisesti, ja sitten se ei olisi enää jotenkin yhtä totta. Turvallisinta on pitää rakkautensa vain omana tietonaan.
Computers, photos, vegan food, existential angst, linguistics, all things queer.
3 kommenttia:
Mä olen aina ajatellut ystävyyden edellytävän eräänlaista rakkautta, eikä sillä tavoin mulle monen ihmisen rakastaminen ole ollut ongelma. Sä kuitenkin taidat tarkoittaa jotain muuta? Mitä tulee elämänkumppanuuteen, se on mulla varattu elämänkumppanille. Muut rakkaat ovat ehkä enemmänkin elämäntovereita, koska kyllähän minä tahdon nimenomaan jakaa heidänkin kanssa elämääni. Nimenomaan partitiivissa, jokaiselle on oma osansa siitä, ja nimenomaan tahdon, koska tahtomistahan rakkaus useimmiten edellyttää. Hmmm, niin, ei kai minulla ollut mitään sanottavaa oikeasti.
Niin, mä tarkoitan kai juuri sitä, että ystävyysrakkaus, romanttinen rakkaus, kiintymys, halu ja kaipaus tuntuu monesti niin limittäisiltä asioilta, että mulle on tosi vaikeeta vetää rajoja.
Jos tarpeeksi vietän aikaa ja viihdyn jonkun kanssa, niin ei ole mitenkään tavatonta, että alan myös haluta. Ja koska se on niin yleinen ja vääjäämätön kokemus mulle, niin en suostu pitämään sitä jotenkin vääränä ja ongelmallisena.
Toisaalta myös ymmärrän ihan hyvin näkökulmia, joista näytän vain säälittävältä, itsetuhoiselta lutkalta, jolla ei ole mitään rajoja tai aikuisuutta. :/
Emmä usko, että se kenestäkään siltä näyttää. Kuulostaa samalta kuin mitä monet muutkin sanoo. Yhden ihmisen kanssa kerran tuli jopa riitaa aiheesta, koska hänen mukaansa ei voi pitää toisesta kaverina jos ei samalla kykene tuntemaan seksuaalista halua tätä kohtaan. Ihmiset tuntuvat tässä asiassa toimivan tosi eri tavalla. Mun henkilökohtaisesti olisi vaikea sotkea minkäänlaisia seksuaalisia tuntemuksia ystävyyteen, mutta sitten toisaalta taas mä saatan olla se rajottunut, ainakin oman pienen kaveripiiriotantani perusteella.
Lähetä kommentti