Niin päättyi Lammin seminaari. Tavallaan vähän kaduttaa, etten aiemmin ole tullut osallistuneeksi. Toisaalta aiempina aikoina minulla ei ollut käytännössä lainkaan opiskelukavereita, saati sitten alkoholittomia sellaisia, joten tokko olisi illanviettovaihe ollut mieluisa kokemus tuolloin sitäkään vähää kuin nyt.
Seminaarin luonnehdinta yliopisto-opiskelijoiden luokkaretkenä ei kohdallani ollut kovin kaukana totuudesta. Minulla oli mukavaa niin kauan kuin oli virallista vakavaa ohjelmaa, mutta heti kun siirryttiin viralliseen "hauskaan", minuun hiipi pikkuhiljaa mutta vääjäämättömästi ihan uskomaton ahdistuskohtaus ja tarve paeta kaikkia ympärilläni. Hipsinkin jossakin vaiheessa iltaa huoneeseemme olemaan yksin pimeässä, jotten olisi hajonnut ihan täysin. Menin nukahtamaan siinä lojuessani noin tunniksi, minkä jälkeen pakottauduin takaisin ihmisten sekaan möllöttämään. Lopulta olo parani ihan siedettäväksi.
Edellinen vastaavanlainen kokemus ajoittuu varmaankin jollekin ala-asteen luokkaretkelle, jolla taistelin ihan järkyttävän limudiskoaversion kourissa. Muilla oli kivaa viereisessä huoneessa Ace of Basen tahdissa, ja minä luin yksin makuupussissa Aku Ankan taskukirjaa taskulampun valossa.
Seminaarissa kuitenkin juteltiin ihan tolkun asioita, ja nyt varmasti ymmärrän paremmin tutkintorakennetta, sen kehityskulkuja, laitoksen byrokraattisia rakenteita ja muuta semmoista. Ei varmaan tehnyt pahaa nähdä henkilökuntaakaan oikeina ihmisinä yliopistoympäristön ulkopuolella puhumassa tavallisia asioita.
Paikan vegaaniruoassa oli kyllä toivomisen varaa. Ne vaikuttivat vähän vasemmalla kädellä tehdyiltä, ja mausteratkaisut olivat erikoisia. Valkopapukastikkeessa tilliä, häh?
Computers, photos, vegan food, existential angst, linguistics, all things queer.
1 kommentti:
Hipsinkin jossain vaiheessa huoneeseemme yksin valoisaan ihmettelemään koska en käsittänyt mitä tapahtui, luulin tehneeni jotain väärin eikä ollut enää yhtään hauskaa. Ja toiset vaan saunoo.
Lähetä kommentti