Näytetään tekstit, joissa on tunniste mieliteot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mieliteot. Näytä kaikki tekstit

20.11.2014

Pojista, esineistä ja käsitteistä

Kirjoittamisen aloittaminen on aina yhtä tuskallista. Ja vaikka kirjoittaisi useassa sessiossa, eikä näppiksen ääreen istuessa olisikaan tyhjä sivu vastassa, eteneminen on yhtä vaikeaa. Joko ei ole mitään sanottavaa, tai sitten kaikki, mitä haluaisin sanoa, pyrkii purskahtamaan ulos yhtä aikaa. Silloin on täysi työ yrittää pusertaa ne jotenkin järjestyksessä sanoiksi.

Nykyään olen sentään vähän yrittänyt välttää sitä, että asiat tulisivat oikeassa järjestyksessä tekstiksi. Kappaleet voi sentään järjestellä lopuksi uudelleen.

* * *

Olen taas ystäväni kanssa lukenut kirjan. Kyseessä ei nyt ollut edes kaunokirjallisuutta, mutta kirja tuntuu silti vaikuttaneen minun enemmän kuin viimekertainen. Luin kirjan nimeltä Eero ja Hannu. H. K. Riikonen ja Eero Tarasti. Tutkijanalkujen koulu- ja opiskeluvuosien kirjeenvaihtoa 1961–1976.

En valinnut kirjaa itse, mutta koska luotan sokeasti ystäväni arvostelukykyyn, varasin sen kiltisti kirjastosta, lainasin ja käytin kuukauden päivät sen kärsivälliseen tavaamiseen. En ole koskaan ennen lukenut muiden ihmisten kirjeenvaihtoa (saati suuremmin itsekään harrastanut kirjeenvaihtoa), joten kesti aimo tovi oppia toimiva rytmi ja tapa lukea tätä kamaa.

Päällimmäisenä minulla on mielessä, että Eero ja Hannu eivät ole oikein eriytyneet mielessäni eri hahmoiksi. Hahmotan heidät edelleen vain parina kumppanuksia, jotka harrastelevat keskenään samoja asioita ja kinastelevat söpösti. Luulen, että jompikumpi heistä on teenjuoja, mutten todellakaan muista, kumpi.

Kirja ja sen esipuhe on laadittu vuonna 1998. Esipuheessa valitellaan kovasti sitä, kuinka kirjeenvaihto on hiipuva harrastus, ja on sääli, ettei ihmisten ajatuksia ja keskinäisiä suhteita enää tallennu jälkipolville niin paljon kuin kirjeenvaihdon kulta-aikoina.

Huoli on 90-lukulaisittain ymmärrettävä, mutta minua huolestuttaa tätä nykyä päinvastainen: vuoden 2014 maailmassa ihmiset puhuvat jatkuvasti toisilleen digitaalisesti sähköposteissa ja sosiaalisessa mediassa, joista tallentuu aivan kaikki. Tulevaisuuden ongelmana on pikemminkin saada jälkipolvien koko elämän kaikesta tekstimuotoisesta kommunikaatiosta aikaiseksi järkeviä synteesejä, koska dataa on vain aivan liikaa. Minulla on viimeisen 10 vuoden ajalta yhtämittaisesti kaikki IRC-lokitiedostot tallessa – pisimmät katkokset ovat luultavasti alle vuorokauden mittaisia. Tätä kirjoittaessani minulla on lokit helposti tutkittavissa ja laskettavissa samalla tietokoneella vuodesta 2008. Tältä aikaväliltä dataa on (pakattuna!) yli 600 megatavua.

* * *

Eero ja Hannu ovat minulle hätkähdyttäviä tuttavuuksia. He ovat vieraita poikina, miehinä ja suomalaisina. Kirjaa lukiessani monesti pyörittelin silmiäni dandyismeille, jyrkille mielipiteille ja pompööseille kulttuuriharrastuksille. Mielessäni pyöri, millaisissa perheissä he olivat kasvaneet, keitä heidän ystävänsä olivat, ja erityisesti millaisia miehenmalleja heillä oli. Millaisesta kotipiiristä ponnistaa 13-vuotiaita poikia, joilla on resursseja ja sosiaalista tilaa soittaa pianolla Händeliä ja lukea Goetheä? Ja mikä onni, että he ovat löytäneet toisensa!

Haluaisin, että maailmassa olisi enemmän tilaa humanistiselle, älykkäiden ja pehmeiden arvojen maskuliinisuudelle. Ettei miehelle staattisuus, henkisyys, romantiikka ja kuohuva mutta analyyttinen kokemuksellisuus olisi naljailtavaa toiseutta.

Välillä löysin pojista myös itseni. Olin tuon ikäisenä kovasti pikkuvanha. Luin lapsena kaikenlaisia lasten tietokirjoja ja selailin huvikseni tietosanakirjoja. Luin aikuisten romaaneja. Minulla on sellainen tunne, että Eero ja Hannu ovat toistensa (ja kenties Helsingin normaalilyseon) tuella tulleet jatkaneeksi jotain sellaista, mistä itse olen luopunut.

Yhä uudelleen ja uudelleen päädyn siihen ajatukseen, että elämäni pahimpia virheitä on ollut se, että jäin kotipaikkakunnalle lukioon, vaikka olisin keskiarvollani päässyt Helsinkiin johonkin hienompaan. Olisinko eri ihminen, jos olisin mennyt vaikkapa juuri Norssiin, opiskellut latinan jo lukiossa, saanut erilaista opetusta, osallistunut broileri-intelligentsiaan?

Vai romantisoinko vain jotakin akateemista eliittiä, jolla oikeasti ei ole vaatteita? Ja tietysti Eerolla ja Hannulla on ollut muitakin vaikuttimia kuin Norssi. Esipuheen mukaan molemmat tulevat virkamiesperheistä, ja kirjeistä käy ilmi, että molempien perhetutuissa on ollut akateemista väkeä professoreista lähtien. Näistä lähtökohdista ei liene ihmekään, että jo nuorena asennoituu menevänsä yliopistoon. Ja päätös on varmaan jo kolmannes onnistumista.

* * *

Eeron ja Hannun nuoruuden maailmankuva on vahvasti individualistinen. Molemmilla on vahva itsensä kehittämisen, uuden oppimisen ja oikeassa olemisen eetos. Kirjeiden avulla pojat sparraavat toisiaan kirjallisuus- ja musiikkiharrastuksissaan. Mielipiteet ovat kiihkeitä, päämäärät selviä ja suhteet aikuisiin paitsi kunnioittavia, myös erikoisen utilitaristisia. Kirjeissä mainitaan monia opettajia, ja heidän soveltuvuuksiaan siihen ja tuohon arvostellaan.

Aloin miettiä 1960-lukua. Se oli yksinkertaista aikaa. Puhumisen välineitä olivat yhteinen huoneilma tai lankapuhelin. Kirjoittamisen välineitä paperi ja kynä, paitsi ehkä kirjoituskone, jos juttu oli poikkeuksellisen tärkeä.

Eeron ja Hannun nuoruudessa vallitsi paljon suorempi yhteys käsitteiden ja esineiden välillä. Kirjeet ja kynät olivat esineitä, kirjat olivat esineitä, äänilevyt olivat esineitä. Joka kerta kun alkoi kirjoittaa kirjettä, samalla paperilla ei alkanut vahingossa avautua koko maailman viihde ja uutiset. Ei ollut muuta kuin omat ajatukset siitä mitä aikoo sanoa ja kenelle sen kertoa.

Tietokoneajassamme minua lannistaa jatkuvasti se, että joudun joka päivä tekemään töitä lapsuuteni leluilla. En tiedä, milloin viimein totun siihen, että nouruuteni pelikoneilla miljoonat ihmiset tekevät palkkatöitä joka päivä. Monet jopa nimenomaisesti tarvitsevat työhönsä myös Internetiä – sitä samaa leikkikenttää, jonka nurkkiin pakenin pyörimään aina koulun jälkeen, kun päivän työt oli tehty.

Minulle tietokoneella työskentely on aivan kuin nelivuotias pantaisiin paikalleen istumaan keskelle Hoplopia ja sanottaisiin, että nyt pitää kahdeksan tuntia keräillä toisten lasten leluja laatikoihin. Sitten työpäivän jälkeen käydään kotona syömässä, tullaan takaisin leikkimään kahdeksi tunniksi ja sitten mennään nukkumaan.

* * *

Olen päättänyt, että haluan kokeilla sellaista meininkiä, jossa käsitteet vastaavat paremmin esineitä. Luen enemmän paperisia kirjoja. Ja ostinpa tuossa maanantaina paperisen kalenterinkin (+ kyniä, kirjekuoria ja vihkoja) ensi kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Alan myös kirjoittaa kirjeitä, jos vain itsekritiikki ja kirjoittamaan alkamisen tuska antavat myöten. Ainakin yritän parhaani.

6.11.2014

Aistipostaus: Haju

Tämä teksti sai innoituksensa täältä.

* * *

Muistan, kun nuorempi ollessani mummo säännöllisesti uteli, joko olen oppinut kahvia juomaan. Aina piti kieltävästi vastata, mutta oli vaikea hahmottaa, millaisesta tulokulmasta. Pitikö olla huolestunut, häpeissään vai ehkä hyvillään siitä, ettei vielä 17-vuotiaanakaan juonut kahvia?

Sukujuhlissa oli vaivaannuttavaa olla liian vanha mehupöytään, mutta ilman kahvikuppia oli alaston olo aikuisten seuranakin.

Joskus lukioiässä päätin ruveta väkisin juomaan teetä. Sitä yleensä aina sai, kun erikseen pyysi. Eikä se maistunut niin saatanan pahalta ja sisuksia korventavalta kuin kahvi. Ei kyllä hyvältäkään. Muistan ihmetelleeni äidille tai tädille, että on se tee kummallista, kun tuoksuu aika hyvältä, muttei maistu kuin kuumalta vedeltä. Tai jos unohti teepussin kuppiin liian pitkäksi aikaa (tai ei heti keksinyt mihin sen olisi ajattelemattoman isäntäväen juhlissa kupistaan pois nostanut sotkematta pöytäliinoja tai pullalautastaan), teestä tuli äkkiä kitkerää. Silloinkin sokeripalanen yleensä pelasti.

Tee kuitenkin jäi elämääni apuvälineenä, jolla pärjäilin aikuisten juhlissa ihan tahdikkaasti. Omaan kotiin muutettuani kyllä ostin sitä kotiin (seikkailullisesti myös jotain vihreää pussiteetä), mutten oikeastaan juonut muuten kuin seurassa. Tai flunssassa.

Avopuolisoni (nyttemmin ex-) ei myöskään juonut kahvia. Profiloiduimme aika pian molempien sukujuhlissa teenjuojapariskunnaksi, eikä minulle ole enää aikoihin tyrkytetty kahvia missään.

Parina viime vuonna olen tutustunut uusiin ystäviin, joista eräät ovat paljastuneet vähän erilaisiksi teenjuojiksi. He harrastavat teetä, juovat sitä yksinäänkin, käyttävät nautintoaineena, vertailevat, keskustelevat, opiskelevat. Tästä olen innostunut itsekin. En ole enää moneen vuoteen ostanut itselleni pussiteetä.

Olen alkanut ymmärtää niitä ihmisiä, joiden sydämen valtaa elintarvike. Viini, olut, juusto, suklaa, kahvi, tee. On ihan OK, jos ei rakastu johonkin suuhunpantavaan tulisesti, mutta on se aika mielenkiintoista, kun niin tapahtuu! Ja miten aikuinen olo siitä on tullut! En olisi voinut koskaan kuvitella, että samaistuisin viinin- tai viskinmaistelijoihin. Enää en pyörittele silmiäni sille, joka äityy luennoimaan, että eihän herran jestas viskiä saa jäillä pilata. En ole ikinä viskiä edes maistanut, mutta helposti uskon, että voi hyvinkin olla perää tuollaisessa!

Kuppi tyhjeni. Käyn täyttämässä ja tulen heti takaisin...

* * *

En vieläkään oikein tiedä, miltä tee maistuu tai tuoksuu. Jokainen tietää, miltä vaikkapa mansikka, tuore herne, porkkana tai mustikka maistuu. Miltä sitruuna tuoksuu? Ei kovin epäselvää.

Mutta teestä on satoja ellei tuhansia eri versioita. Kaikki maistuvat erilaisilta, eikä mikään ole toista tavallisempi tai oikeampi. Saman alueen samalla tavalla vuosisadat valmistetun teen tämän vuoden sato luultavasti maistuu vähän erilaiselta kuin ensi vuoden sato.

Kun puhun mausta, tarkoitan kai samalla tuoksua. Ne kuuluvat tiukasti yhteen. Tämän tekstin otsikkokin on haju, pitkän harkinnan jälkeen. Se on niistä se tärkeämpi.

Haju on erikoinen aisti. Tuoksut ja hajut menevät johonkin tosi syvälle. Ne ovat kuin pieniä lapsia, jotka eivät malta jäädä porstuaan juttelemaan, vaan pinkaisevat jonnekin peräkamariin telmimään heti ovesta astuttuaan.

Minulle teenjuonnissa tärkeintä ja taianomaisinta on hidas tuoksujen ja makujen pyörittely. Kaikissa tuoksuissa on jotain tuttua. Kaipa ihmisen hajuaistimet rekisteröivät aika rajallisen määrän molekyylejä, ja tiettyyn ikään mennessä luulisi jo kohdanneen niistä jonkinlaisina yhdistelminä suuren osan.

Kuivilla lehdillä, märillä lehdillä sekä itse juomalla voi olla aika erilaiset tuoksut. Ne ovat saman teen eri puolia, joita on kaikkia mielenkiintoista tutkia. Joskus olen vain nappaillut teepurkkejani keittiön kaapista, raotellut kansia ja haistellut kustakin kuivia teelehtiä.

Tärkein on kuitenkin valmiin juoman tuoksu. Suljen silmät, tutkin tuoksua ja yritän ymmärtää sitä. Yritän tavoittaa jonkin toisen asian, mikä tuoksuisi samalta. Tee voi tuoksua melkein ihan miltä tahansa! Ja tarkoitan nyt siis täysin maustamattomia teitä, en mitään sellaisia sekoituksia, joihin on hämmennetty jotakin laventelia tai korianteria joukkoon. Pelkkä Camellia sinensis.

Teestä voi löytyä aamukastetta, hellälöylyistä rantasaunaa, kukkaista ketoa, suolaisia merenrantoja, täyteläisen ravitsevia vihanneskeittoja – jotain paahteisen makeaa jälkiruokajuomaa kahvin, marsun ja suklaan välimaastosta. Tee voi tuoksua hunajalta täysin ilman hunajaa. Tee voi tuoksua ja maistua vasta leikatulta ruoholta, sitrushedelmiltä, vadelmilta, kalalta...

Kaikkein mahtavinta on istua teen kanssa ja antautua täysin maku- ja hajuaistin varaan. Luopua kaikesta järjestyksestä ja ymmärryksestä, keskittyä vain aistikokemuksiin ja antaa liskoaivoista pulpahdella niitä hajumuistoja, mitä eteen tulee. Yrittää erottaa tuoksuista komponentteja, miettiä vailla ennakkoluuloja, mikä muu tuoksuu tältä. Havahtua silmät ymmyrkäisinä siihen, että tämä tee tuoksuu nyt naapurin sänkiseltä savipellolta sateen jälkeisenä lokakuun aamuna kouluun pyöräillessä.

Aina kun ostan uuden teen, ajattelen, että siinä on jonkun kiinalaisen teenviljelijän henkilökohtainen, satunnainen valikoimapakkaus kaikista maailman tuoksuista. Maltan tuskin odottaa, mitä siitä löytyy, kun keskittyy tutkimaan.

* * *

Olen vuosia vitsaillut aikuisten juomista, siis lähinnä kahvista ja alkoholista. Siitä että vaivaantunut muodollisuuksien täyttäminen pussiteellä sukujuhlissa on minulle jonkinlaista aikuisuuden näyttelemistä, sijaiskäytöstä. Ihan hiljan olen kuitenkin ajatellut, että teehen oppiminen on ihan oikeasti ollut minulle jonkinlaista aikuistumisprosessia.

Tee on oma harrastus, johon en tarvitse kenenkään muun mielipiteitä; suosikkinautintoaine; tapa kytkeytyä vuosisataisiin perinteisiin ihan eri tavalla kuin ne välineet, mitä vaikkapa nationalismi tai kristinusko ovat tarjonneet; itselleni toimiva rituaali hiljentymiseen, pään tyhjentämiseen, alkuvoimaan keskittymiseen, kiihkeästä ajatustoiminnasta irrottautumiseen; kokemuspiiri jostain henkisestä, maagisesta, arvoituksellisesta – siitä etten koskaan voi oppia täsmälleen, miltä tee maistuu, vaan se alati pakenee käsityskykyä.

9.6.2014

Uusi blogi

Olen aloittanut uuden blogin nimeltä Tree Fiddy. Kerron siinä viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana virinneestä bonsaiharrastuksestani ja laajemmasta puista innostumisesta.

Puista voisi toki kirjoittaa tännekin, mutta puujuttujen yleisöksi kaavailen vähän toisenlaista jengiä, eivätkä ne oikein sovi muutenkaan Multigrain Knäckebrödin kontekstia. Puut ovat niin selkeästi erillinen aihepiiri, ja olen nyt kovasti motivoitunut niistä kertomaan, niin tuntuu luontevalta eriyttää niille ihan oma paikkansa.

Multigrain Knäckebröd päivittyy kyllä vielä, en kyllä tiedä milloin taas seuraavan kerran, saati millä aiheilla...

27.2.2013

Unelmia ja toimistohommia

Sain tammikuussa töitä. Puran lääkärien saneluita. Työ on intensiivistä ja pikkutarkkaa, mutta kielentutkijalle todella mielenkiintoista. Lääkärin sanelu on nimittäin itselleni aivan uusi suomen kielen käyttöympäristö, johon en ole koskaan päässyt tutustumaan. Olen saanut paljon hyviä tutkimusideoita, joita listaan tähän ikään kuin julkisiksi muistiinpanoiksi. Saa hyödyntää vapaasti!

Taustaa

Terveydenhuollossa siis tuotetaan paljon tekstejä, jotka koskevat potilaita ja heidän hoitojaan. Tekstit ovat vastaanottokäyntiselostuksia, erilaisia raportteja ja kertomuksia, lähetteitä ja lääkärinlausuntoja. Osa on vapaata tekstiä ja jotkut määrämuotoisia lomakkeita.

On tapana, että lääkärit eivät kirjoita näitä tekstejä itse, vaan sen tekee heidän puolestaan koko liuta muuta henkilöstöä: sihteerit yms. tekstinkäsittelijät. Lääkäri sanelee tekstit nauhalle (nykyään oikeastaan useammin muulle digitaaliselle tallennusvälineelle), ja sen kirjoittaa puhtaaksi eli purkaa tekstinkäsittelijä. Kyseessä on siis puhuttua kieltä siinä mielessä, että sen välitön tarkoitus on kommunikoida informaatiota auditiivisesti tekstinkäsittelijälle, mutta kuitenkin tekstiä lopullisen tarkoituksen eli potilastietojen tallentamisen kannalta.

Sanelut ovat hyvin tarkkoja ja kirjaimellisia. Lääkäri siis sanelee kaiken sellaisenaan kuin se lopulliseen dokumenttiin kirjoitetaan, kappaleenvaihtoineen ja välimerkkeineen kaikkineen. Tästä seuraa varsin vaihtelevanlaisia tuloksia, sillä ei ole lainkaan harvinaista, että pilkkuja ei ole saneltu lainkaan tai niitä tulee konventionaalisen suomen kielen oikeinkirjoituksen kannalta aivan vääriin paikkoihin. Joskus ei tule pisteitäkään. Lisäksi lääkäri on toki (varmaan juridisestikin, mutta ainakin alan käytäntöjen mukaisesti) ehdottomassa auktoriteettiasemassa, joten tekstinkäsittelijä ei missään tapauksessa saa lisätä tai muuttaa pilkkuja tai pisteitä. Minulle on vielä vähän epäselvää, saako esimerkiksi vierasperäisiä aineksia sisältäviin yhdyssanoihin kuten thorax-röntgeniin tai lidocain cum adrenalin -puudutukseen lisätä yhdysmerkkejä, kuten oikeinkirjoitussäännöissä suositellaan. Toistaiseksi olen lisäillyt.

Välillä en oikein edes ymmärrä koko sanelumenettelyn tarkoitusta. On paljon hyvin lyhyitä saneluita, joissa vaikkapa neuvotaan täyttämään jokin lausunto- tai lähetelomake. Jos kerran lääkärillä on itsellään jo tietokoneella lähetelomake auki sanelemista varten, ja täyttämisohjeen sanelemisessa kestää 40 sekuntia, miksi sanella ollenkaan sen sijaan että täyttäisi lomakkeen itse? Ei myöskään tunnu ollenkaan tarpeelliselta suhtautua lääkäriin ammatillisena auktoriteettina tekstin ja kieliasun suhteen. En osaa oikein kuvitella mitään järkisyytä sille, miksei lääkäri voisi vain sanella suoraan tavallisena puheena, josta tekstinkäsittelijä sitten tulkitsisi virkkeiden rajat ja välimerkittäisi virkkeet oman koulutuksensa ja kielenkäytön asiantuntemuksensa perusteella. Tähänastisen kokemukseni mukaan lääkärien sanelemat välimerkitykset ovat nimittäin yleensä pahasti väärin suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjen valossa. Usein välimerkkejä ei ole ollenkaan: dokumenttiin tulee sitten 10-rivisiä kappaleita, joissa ei ole yhtään pilkkua tai pistettä, koska lääkärin sana on lääkärin sana, eikä siihen saa puuttua.

Tekisin saneluista mielelläni väitöskirjan, mutta hirvittää kyllä etukäteen, kuinka valtaista lupamenettelyprosessi siihen tarvittaisiin. Tutkimusnäkökulmia on kyllä pälkähdellyt päähän jo runsaanlaisesti!

Tutkimusideoita

Tässä siis vapaasti hyödynnettäviä tutkimusideoita lyhyesti kuvattuna ja aihepiireittäin lajiteltuna. Olen pyrkinyt käyttämään mahdollisimman geneerisiä, keksittyjä ja minimaalisia esimerkkikielenaineksia lainausmerkeissä.

Puheen suhde lopulliseen tekstiin

  • lääkärin puheesta puhesyntaktisesti/foneettisesti välittyvien puhunnosten/virkkeiden yhteys saneltuun välimerkitykseen
  • itsekorjaukset
  • epäröinnit ja sanahaut
  • lomakepohjien täyttöohjeet vrt. vapaamuotoinen teksti
  • poikkeamat sanelukaavasta (ks. seuraavasta)

Diskurssiaiheita

  • potilaaseen viittaaminen (esim. potilas; tutkittava; nolla-anafora)
  • potilaan referointi (ks. myös seuraavasta)
  • lääkäriin viittaaminen (yks. 1. persoona; allekirjoittanut)
  • paikkaan ja tilaan viittaaminen
    • "tehdään lähete [tutkimukseen] [sairaalaan], käy edeltävästi verikokeissa täällä"
  • muihin vastaanotolla olijoihin viittaaminen (esim. vanhuksen omainen, lapsen vanhempi)
  • kehotukset, suositukset, määräykset, reseptit
    • "kirjoitetaan [lääke]"
    • "saa mukaan haavanhoito-ohjeet"
    • "potilaan kanssa keskusteltu tupakoinnin vähentämisestä"
    • "ottaa uudelleen yhteyttä tarvittaessa"
  • voinnin ja yleistilan kuvailut
  • tekstinkäsittelijän puhuttelut ja muut epälineaarisuudet / poikkeamat sanelukaavasta
    • "lisäätkö lääkelistaan vielä..."
    • "kiitos kirjoittajalle" 

Semantiikkaa

  • evidentiaalisuus
    • episteemiset modaalisuudet kuten potentiaalin käyttö
    • potilaan kokemusten ja puheiden raportointi ja referointi
      • "potilas kertoo, että..."
      • "ei koe saaneensa apua lääkkeestä"
    • oireet, havainnot, kokeet, testit, laboratoriot
    • empiirisesti mitatut lääketieteelliset havainnot, lääkärin näkemykset vs. potilaan sanomiset
    • konsultaatiot (+ kollegaan viittaaminen)
    • diagnoosista puhuminen (myös diskurssinäkökulmaa)
      • "x ei indisoitu"
      • "sopii x:ksi"

Metakysymyksiä

  • puhuttua vai kirjoitettua kieltä?
  • kuka on kirjoittaja?
  • kytkökset muihin saneltuihin teksteihin

Muuta

  • hengitysäänten kuvailemisen onomatopoeesi (rahina, rohina, pihinä, ritinä, vinkuna, vingahdus, vongahdus)
    • näille on ehkä alan kirjallisuudessa ja opetuksessa konventionaaliset/preskriptiiviset tarkoitteet ainakin osittain?
  • tekstilajianalyysiä (en tunne tarkemmin tekstintutkimusta, niin en osaa eritellä enempää)
  • slangi/jargon-sanasto, epäviralliset termit (labra; leukkari 'leukosyytti, valkosolu')

29.9.2010

Robin Williams does little kid voice

I saw this years and years ago, but now I ran into it again and must share it with you. I do not understand how he does that voice. Try as I might, I cannot produce a pitch that high. Clearly it's not just by tightening his throat to force a higher frequency from his voice box, but even by doing a kind of whisper quality in my voice and adding a nasal component, I am unable to match what he's doing.

The uploader on Youtube has disabled embedding, but follow this link to see it.

27.10.2009

Cyberfeminismiä Alteilla



Alunperin olin menossa Altpartyille tänä vuonna, mutta sitten en saanut motivoitua itseäni duunaamaan jotain sopivasti queeriä cyberpunk-aiheista pukua. Enkä saanut yhytettyä mitään tarpeeksi tuttua ja turvallista porukkaa, jonka kanssa olisin sinne mennyt. Niin en sitten mennyt.

Ehkä olisi kannattanut mennä. Tämä video ainakin näytti kivalta; olisi saattanut olla kiva jutella puhujan kanssa. Ja demopartyily olisi kyllä hotsittanut, sillä Assemblyssä elokuussa piipahtaessani pääsin taas ainakin hetkeksi kivasti kyseisen homman makuun.

Ehkä sitten ensi vuonna...

16.10.2009

Tukka on kasvanut!

Hiusten latvat pyyhkivät lapaluiden väliä. Olin ihan unohtanut, miten kivalta tuntuu. Näin pitkät hiukset minulla on ollut viimeksi syksyllä 2004, ennen kuin ajoin kaikki pois armeijjjaan valmistautuessani. (Äiti pelästyi.) Helmikuun alussa 2005 höyläsin pään viimeisenä iltana ennen kotiutumista. Seuraavan kerran hiuksiani leikattiin siviilipalveluspaikan ystävällisen vittuilun seurauksena syys–lokakuussa 2006. Silloin tuloksena oli miesten neljää senttiä pidempiin hiuksiin tottumattoman kampaajan tuloksena ihan karsea ja omituinen polkkatukka tms.

Sen jälkeen ei olekaan leikattu. Nykyinen latvoista karkea ja epätasainen luukki on peräisin rastoista, joita pidin huhtikuusta 2008 kesäkuulle 2009, jolloin yhdessä avopuolisoni kanssa kampasimme ne auki. Siihen hommaan menikin yksi kokonainen lauantaipäivä. Apuvälineenä oli runsaasti hoitoainetta ja eläinkaupasta ostamani teräksinen koiran kampa.

Jossakin vaiheessa tässä syksyn kuluessa pitäisi varmaan hankkiutui näistä epäsiisteistä latvoista eroon. Kampaaja on vähän niin kuin hammaslääkäri: molemmilla pitää käydä silleen kerran kolmessa vuodessa, eikö vain?

11.10.2009

Katse

Olen huomannut, että olen viime aikoina katsellut naisia enemmän kuin ennen. Junissa ja kaduilla katselen vartaloiden muotoja ja hiuksia ja meikkejä ja takamuksesta täydellisesti istuvia housuja. Sitten aina havahdun ja tajuan, että mahdollinen sivustakatsoja tietysti ajattelee, että katson sillä tavalla.

En! Minä katson kadehtien. Voisinpa minäkin olla noin kaunis. :(

19.5.2009

Customizing consumer electronics

I remember when I got my second cellphone some time in 1999, I believe. It was a Nokia 5110. One of its major selling points was the revolutionary concept of different-coloured plastic shells that you could buy for it, to make it look more "you".

Things haven't changed much since then. While you don't generally see products actively marketed as supporting changeable shells or cases, the practice of customizing your equipment is alive and well. It seems the customization practice has moved to third-party suppliers, leaving the manufacturers of the actual devices to concentrate on more important things. As such, the methods also seem to have become less intrusive compared to popping off a piece of casing and snapping in a replacement. Take a look at these "LapJacks", for instance. They're some kind of stretchy vinyl skins with a print on them that you attach to the lid of your laptop. I know what I'll be getting next time I find myself in possession of too much money! (Hint: Christmas present...)

20.3.2009

Höh

Naisasialiitto Unioni on vastaanottanut jäsenyyshakemuksesi 10.3.2009. Jäsenyyttä ei kuitenkaan voida myöntää, koska sääntöjen mukaan Naisasialiitto Unioni ry:n jäsenyys on tarkoitettu ainoastaan naisille.

:(

Saa suositella uskottavaa, puoluepoliittisesti sitoutumatonta tasa-arvojärjestöä, johon otetaan jäseniksi myös miehiä. Protip: Profeministimiehet ry ja Miessakit ry eivät ole uskottavia.

10.1.2009

Nyt tästä kyllä tulee trendityylivaatemuotiblogi

Haluan olla poika, joka näyttää tytöltä, joka näyttää pojalta. Miten se tehdään?

31.12.2008

Aiheen vierestä

Tämä uhkaa nyt luisua muotitrendivaatetyyliblogiksi, kun jauhan näistä hameista. Mutta luisukoon, luulisipa tulevan lukijoita lisää sitten, hähää.

Joo, tilasin semmoisen hameen kuin suunnittelin. Löysin yhdestä kaupasta halvemmalla, niin en ihan kuuttakymppiä pulita siitä.

Miesten hameita googletellessani törmäsin vielä muutamiin kiinnostavahkoihin juttuihin, joita vielä vähän linkitän tänne.

Kävin muuten River Co. -nimisessä vaatekaupassa ostamassa itselleni farkut tuossa joulun alla. Farkut löydettyäni pyysin vielä myyjää näyttämään, löytyisikö jotain tummia pitkiä hameita. Vähänlaisesti löytyi, ja päivittelin vain jokaisesta myyjälle, että "voi kamala miten lyhyt, en mä tommosta kyllä..." Myyjä tuntui närkästyvän kommenteistani, mutta pysyi kuitenkin asiallisena asiakaspalvelijana. Aistin kuitenkin jonkinlaista enenevää viileyttä, jota vähän ihmettelin. Kassalla olin sitten ekstramukava, koska en halunnut vaikuttaa ikävältä asiakkaalta, jos olin huomaamattani sanonutkin jotain kummallista.

Vasta myymälästä poistuttuani älysin, että enpä tullut erikseen sanoneeksi, että itselleni minä sitä hametta etsiskelin. Myyjä taisi luulla, että olin vaikkapa tyttöystävälleni joululahjaksi hametta ostamassa, ja että olen jokin kammottava moralisti, joka ei suvaitse naisensa päällä sääret paljastavaa hametta. Voi sentään.

Seuraavaksi pitäisi löytää joku hyvä hattu. Villaista en osta uutena, ja käytettyä voi olla vaikea löytää, koska minulla on iso pää ja rastat...

29.12.2008

H(a|ä)me

Googlen mielestä hame ja Häme ovat sama asia. Tämä tekee miesten hameiden etsiskelyn hankalaksi, koska koko ajan tulee vastaan myös jotain Hämeen sanomien uutisia miesten urheilutuloksista tai muusta yhtä relevantista. Kaikesta huolimatta löysin yhden melkein kuudenkympin hintaisen vaatteen, jonka aion ehkä joskus lähitulevaisuudessa hankkia.

Lisäksi löysin tällaisen kivan blogikirjoituksen, jonka arvelin kiinnostavan arvon hypoteettista lukijaakin.

16.12.2008

Kokeillaanpas nyt tämmöistäkin

1. Onko yhdessäkään vaatteessasi hakaneulaa nyt?
Ei.

2. Mitä lajia haluaisit harrastaa, mutta et voi? Miksi et voi harrastaa sitä?
Urbaania yövalokuvausta. Ei ole rahaa varusteisiin, ja yöllä nukuttaa. Ai niin, ja pitäisi mennä sinne urbikseen asti.

3. Loukkaannutko/loukkaantuisitko pahasti, jos joku lukisi päiväkirjaasi?
En ole koskaan jaksanut kirjoittaa sellaista viikkoa pitempään. En ole varma, missä se yksi on, jos enää missään.

4. Miten viimeksi yllätit jonkun ihmisen positiivisesti?
En muista ollenkaan.

5. Oletko löytänyt itsellesi sopivan meikkivoiteen?
Olen.

6. Käytätkö kantaaottavia t-paitoja?
Haluaisin käyttää, mutten taida omistaa sellaisia.

Mitähän varten tässä ei ole numeroa 7?

8. Kauanko seuraavaan syntymäpäivääsi on aikaa?
Vähän yli kolme kuukautta.

9. Onko jonkun muun kuin kumppanin suuteleminen mielestäsi pettämistä?
On se vissiin.

10. Miten kulutat aikaasi juna-/bussi-/jne. matkoilla?
Nukkuen, heräten kaksi pysäkkiä ennen määränpäätä. Olen tässä erittäin taitava.

Ai jaa, tästä puuttuu enemmänkin numeroita.

13. Mitä vaatteita yhdistäisit minihameeseen luodaksesi sinulle sopivan asukokonaisuuden?
Tätä mietin päivin, öin.

14. Joudutko syömään kuukautisten aikana särkylääkettä?
Syön särkylääkettä aniharvoin, mutta kyllä silloin yleensä varmaan jollakulla on kuukautiset.

17. Mihin kirjaan sinun pitäisi tarttua seuraavaksi?
Salminen, T.: Tundra Nenets Inflection

18. Mihin kategoriaan muut ihmiset luultavimmin laittaisivat sinut (esim. pissis, emo, urheilija jne.)?
Ituhippisivarihomo.

19. Kuinka usein tuskailet, kun et ymmärrä sen sukupuolen käytöstä, josta olet kiinnostunut?
Ei sukupuolilla ole käytöstä, ihmisillä on, kullakin omansa. Yleensä en ole "kiinnostunut" sellaisista ihmisistä, joiden käytöstä en ymmärrä.

20. Oletko hyvä pelaamaan tennistä?
Parempi ku sä.

21. Oletko koskaan kirjoittanut rakkauskirjettä? Annoitko sen jollekin?
Olen. Ei siitä enempää.

22. Ovatko alusvaatteesi seksikkäitä vai käytännöllisiä?
Sekä että.

23. Halaatko ystäviäsi usein?
En niin usein kuin haluaisin.

24. Jos joku pyytää sinulta suudelmaa, saako hän sen?
Toi yks saa, muut ei.

25. Millainen rooli sinulla on perheessäsi?
Kärsijän.

26. Jos muut käskevät sinua juomaan alkoholia, juotko sitä?
En.

27. Missä kengissä viihdyt tällä hetkellä parhaiten?
Mustissa.

28. Onko kasvojesi muoto pyöreä, neliskulmainen, sydämenmuotoinen vai ovaali?
Pyöreä.

29. Millaisia kukkia haluaisit saada naistenpäivänä?
Lihansyöjäkasvin.

30. Ostatko musiikkia nettikaupoista vai lataatko sitä koneellesi ilmaiseksi?
Ilmaiseksi.

31. Mitä juot, jos tunnet olosi flunssaiseksi?
Teetä tai kaakaoa.

32. Milloin söit viimeksi eksoottista ruokaa?
Minä en muuta syökään. Pohjoiseurooppalainen kulttuuriyhteisö ei tunnu olevan historiansa aikana kehittänyt ruokavaliooni sopivaa ruokaa. Paitsi joku kaurapuuro.

33. Kuinka usein teet vatsalihasliikkeitä?
Varmaankin kerran viikossa.

34. Onko sinun helppo mennä juttelemaan tuntemattomille ihmisille?
Kivoille tuntemattomille on.

35. Millainen olisi unelmiesi ystävänpäivä?
Sellainen, jona minulta ei odoteta jotain hämäriä ylitekoja. Ystävänpäivä on minulle vaivaannuttava ja yhdentekevä.

36. Jos olet joskus kokeillut tupakointia ja lopettanut sen, miksi lopetit?
En ole kokeillut.

37. Mitä karkkeja yleensä tarttuu mukaasi kaupasta?
Harvoin mitään. Suklaata joskus.

38. Oletko koskaan ostanut kondomeja kaupasta?
Olen.

39. Annatko raha hyväntekeväisyyteen?
Amnestylle ja Unicefille.

42. Minkä kappaleen tahtiin tanssiminen tuntuu turhauttavalta?
En tanssi.

43. Minkä merkkiset lakanasi ovat, joissa nukut tällä hetkellä?
En tiedä.

44. Mitä tuoksua olet käyttänyt eniten viime aikoina?
En mitään.

45. Keskusteletko ystäviesi kanssa avoimesti seksistä?
Kuuntelen avoimesti, jos/kun ystäväni keskustelevat seksistä.

46. Mitä yleensä syöt aamupalaksi? Syötkö tarpeeksi aamuisin?
Yleensä en mitään.

48. Mitä asiaa odotat tällä hetkellä eniten?
Iltaa.

54. Koska olit viimeksi kännissä?
En koskaan.

55. Onko sinulle yhtä parasta ystävää?
Joskus ajattelen, että on, mutten ole varma, onko hän samaa mieltä.

56. Seurusteletko?
Olen avoliitossa.

57. Missä asut?
Jossain vitun Vantaalla.

58. Luuletko että kukaan jaksaa lukea vastauksiasi?
No ei varmaan ainakaan tähän asti.

66. Oletko tajunnut mitään lähiaikoina?
Tajusin maanantaiaamuna jotain oikein kohtalokasta.

67. Ketä sinulla on nyt online mesessä?
En käytä sitä rakkinetta.

71. Oletko usein ongelmissa sanomisistasi?
Aika harvoin enää nykyään (nykyäni?).

72. Oletko ikinä suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
En.

74. Koska viimeksi olet harrastanut seksiä?
Joskus viime viikolla vissiin.

75. Koska olet viimeksi suudellut?
Eilen illalla.

76. Onko tähän hyvä lopettaa kysely?
No mikä ettei.

8.12.2008

Ollapa jo eläkkeellä

Kaikki tuntuu niin toissijaiselta. Opiskelu on tietysti omalla tavallaan itseisarvollista ja mielekästä sinänsä, koska itsen kehittäminen on mukavaa touhua. Mutta mitä lähemmäs valmistuminen hitaasti mutta varmahkosti hivuttautuu, sitä enemmän opiskelu alkaa myös tuntua ynseän välineelliseltä. Pitää opiskella hyvin, tehokkaasti ja elegantista, jotta paperit näyttävät sitten hyviltä, että saan hyvän työn, johon en vittuunnu alta aika yksikön, ja josta saan tarpeeksi semmoisia mielikuvitusnappuloita, joita voin vaihtaa ruokaan ja nätteihin esineihin.

Tämän tästä huomaan, että ne asiat, joita oikeasti tekee mieli tehdä, ovat aika yksinkertaisia, eivätkä vaadi juuri muuta kuin aikaa ja sitä, että malttaisi asettua tekemään. Haluaisin mennä Korsoon katselemaan graffitteja, syöttämään sorsia siihen hassuun joenvarsipuistikkoon ja katselemaan loputtomia hyllyllisiä VHS-kasetteja kirpputoreilla.

Haluaisin mennä kirjastoon ja unohtua kaikessa rauhassa lukemaan lehtiä muutamaksi tunniksi. Sitten voisi mennä teelle ystävän luokse, joka olisi ihan yhtä joutilas ja mukavalla tuulella.

Haluaisin nukkua silloin, kun huvittaa. Jos haluaisin mennä jonnekin, menisin juuri silloin, kun itse haluan, enkä kun joku käskee. Tai jos ei huvittaisi mennä ollenkaan, vaikka käskettäisiin, niin jäisin kotiin viltin alle teekupin ja sarjakuvien kanssa.

Ala-asteella ajattelin, että elämä alkaa sitten, kun peruskoulu on käyty. Lukiossa ajattelin, että sitten, kun pääsen yliopistoon. Yliopistoon päästyäni ajattelin, että sitten, kun on armeija käyty (menin sinne ensimmäisen lukukauden jälkeen). No, ehkä sitten sivarin jälkeen (menin sinne toisen lukuvuoden jälkeen). Sivaria käydessäni olin kenties seesteisimmilläni, ja haihattelin jotain sellaista, että kyllähän se opiskeluaikakin on jo ihan täysipainoista elämää.

Yritän elää oikein varovasti tästä nämä neljäkymmentä vuotta äkkiä alta pois, että on sitten rutkasti aikaa olla eläkeläinen ja terve yhtä aikaa, ja pitkään. Sitten kai se elämä viimeistään alkaa.

20.11.2008

Teidänkaupat

Sopiiks hei jos mä teitittelen? Ku meil on kuitenki täs tämmönen epäsymmetrinen opettaja–oppilas-suhde, te olette proffa ja mä olen opiskelija. Mä oon kyl kuullu ku monet opiskelijat sinuttelee teitä, mut musta olis luontevampaa teititellä. Mä en tunne teitä henkilökohtaisesti, ettekä te mua. Jos pidettäis tälleen vähän kunnioittavaa etäisyyttä. Teitittelenhän mä muutenkin tuntemattomia ihmisiä, varsinkin vanhempia.

Eiku totta kai jos välttämättä haluutte niin saatte te mua sinutella, ei siinä mitään, oonhan mä 25 vuotta nuorempi.

Mut et tota käyks tällee?

15.10.2008

Uusi tietokone

Ostin tällaisen "miniläppärin": Asus Eee PC:n. Laite on oikein mainio. Akku kestää minun käytössäni viitisen tuntia, näppäimistö ei ole ihan täysin raivostuttavan pikkuinen, touchpad toimii hyvin.

Koneen mukana oletuksena asennettu Linux-käyttöjärjestelmä oli kyllä täyttä kuraa. En tainnut käyttää sitä tuntiakaan, kun jo vaihdoin sen Debianiin, joka toimii vähintäänkin yhtä hyvin, ja jonka käyttöliittymän voin muokata haluamakseni.

Kone on myös todella hiljainen SSD-kiintolevynsä ansiosta. Ainut liikkuva osa koko laitteessa taitaa olla tämä yksi tuuletin tässä kyljessä.

Enää pitäisi hankkia kotiin wlan-tukipiste. Loputtomiin ei viitsi naapurin verkkoakaan käyttää varkain.

Nyt istuskelen Franzenian saamensalissa ja odottelen luennon alkamista. Luvassa olisi pohjoissaamen keskustelukurssia. Kotuksen ja kumppanien kehittelemä Kotoistus-näppäimistöasettelu melkein mahdollistaa saamen kirjoittelun. Š, č, ž ja á onnistuvat suoraan, mutta altgr+d suoltaa ð:n ja altgr+t þ:n. Jahka jaksan, niin muutan viimemainittuihin đ:n ja ŧ:n.

25.9.2008

Haluan kameran

Etenkin nyt ruska-aikaan harmittaa, kun en omista kunnollista kameraa. Tykkään hirmuisesti valokuvata.

Lisäksi kameran avulla voisin ilahduttaa (tai šokeerata) sinua, arvon hypoteettinen lukija, ottamalla kuvia tekemistäni safkoista. Eilen tein oikein värikästä ja herkullista soijasuikalewokkijuttua, jonka kaveriksi keitin ison kasan kvinoaa. Nyt taas syön kikherneitä suoraan tölkistä perunasalaatin ja tabascon kera. Nam.