Rakkaudesta

Pidän kovasti rakkaudesta.

Rakkauden ei tarvitse olla aina samaa, yhdelle kerrallaan tai varsinkaan ikuisesti. Rakkaus saa vaihdella, muuntua, kasvaa, kypsyä, hiipua tai unohtua.

Rakkaus ei ole nollasummapeli. Miksi se olisi sinulta pois, jos rakastan myös häntä?

Minusta tuntuu, että rakkauskokemukseni on epäsovinnainen. En osaa aina eritellä ystävyyttä, elämänkumppanuutta, romanttisia tunteita ja seksuaalista halua toisistaan. Tunteeni eivät vain toimi niin, ja tuntuu teennäiseltä yrittää pakottautua toisenlaiseksi. Varsinkaan en ole koskaan kyennyt rakastamaan vain yhtä.

Elämässäni on paljon rakkautta, mutta suurin osa siitä on hiljaista ja näkymätöntä. Suomalainen rakkauden käsite on hyvin ahdas ja vakava, eikä se riitä kattamaan tarpeitani. Minua viehättää kovasti se, miten amerikkalaiset elokuvissa ja televisiossa jatkuvasti kertovat rakastavansa kumppaneitaan, perheenjäseniään, ystäviään ja lempiruokiaan. Usein se tietysti menee korniksi liioitteluksi, mutta pahemmalta tuntuu, jos on rakkauden julkituomisen vaje.

Haluaisin kertoa rakkailleni, että rakastan heitä, mutta pelkään. Joutuisin ehkä pohjustamaan ja määrittelemään aluksi kiusallisesti, ja sitten se ei olisi enää jotenkin yhtä totta. Turvallisinta on pitää rakkautensa vain omana tietonaan.

Juurta jaksain

Tämä on asia, joka minun on pitänyt kirjoittaa varmaan vuoden ajan.

<@Zet> tää teksti käsittelee itseäni, joka on
       tietysti maailman helpoin aihe, mitä tulee
       tekstin tuottamiseen noin määrällisesti

Läheiset ystäväni ja tämän blogin lukijat tietävät, että minulla on ongelmia sukupuolen kanssa. Vähemmän läheiset ystävät tietävät, että representoin sukupuolta vähän miten sattuu, mutta he ehkä pitävät sitä harrastuksena, erikoisuutena tai kevyenä persoonallisuuden hassuutena. Mutta minulla on oikeasti ihan suhteellisen vakavia trans-ajatuksia, joiden luonteesta minun on vaikea itsenikin päästä selville.

Tässä maailmassa on kaksi kerhoa, miehet ja naiset, joihin kaikki pakkoliitetään syntymässä lupaa kysymättä. Tietynlaisilla kromosomeilla ja niistä seuraavilla biologisilla tunnusmerkeillä on helpompi kuulua toiseen kerhoon kuin toiseen. Monista (lapsuuden ja nuoruuden katkeroittavista kokemuksista ehkä ainakin osittain kumpuavista) syistä minä en halua identifioitua miesten joukkoon. Kun yritän ajatella itseäni miehenä, tulen surulliseksi ja epätoivoiseksi.

Samastun usein esimerkiksi audiovisuaalista viihdettä kuluttaessani näkemiini naishahmoihin. Identifioidun mielelläni naisten joukkoon, mutta tuon asian ääneen ilmaistessani ja naisten joukossa ollessani olen aina hirmu varuillani. Pelkään torjutuksi tulemista. En uskalla sanoa, että haluaisin olla nainen, mutta jos pitää näistä kahdesta valita, niin mieluummin se, kuin mies. Mutta oloni on, kuin jostain pitäisi pyytää lupa liittyä seuraan, ja kenellä muka on valtuudet sellainen lupa myöntää?

Ja onko pakko valita niistä kahdesta?

Mietin välillä, olenko aina ollut näin. Varhaisin epäuskon ja -toivon muistoni on jostakin yläasteelta. Silloin minulla oli aika paljon poikia kavereina, mutta niissä kaverisuhteissa oli koko ajan jotenkin jotain pielessä. Tunsin, etteivät ne olleet kunnollisia kaveruuksia. Niihin liittyi paljon semmoista mollaamista, vittuilua ja nokittelua, jonka funktiota en koskaan ymmärtänyt. Siitä tuli helvetin paha mieli. Joskus itsekin harjoitin samaa, mutta siitä tuli ihan yhtä paha mieli kuin vastaanottavana osapuolena olemisesta. Muistan, että avauduin joskus itkuisena äidille asiasta. Äiti lohdutti sanomalla, etteivät sellaiset kaverit ole oikeita kavereita. Alkaa kyllä vähän tuntua, että äiti oli väärässä: nuo ominaisuudet ovat määritelmällisesti sisäänrakennettuja heteromiesten kaveruuteen, joten sen parempia kavereita ei heteromiesten joukossa ole olemassakaan. (Tämä on kyyninen kärjistys.)

Nyttemmin olen oppinut, että ilmiön nimi on homososiaalisuus. Se on keskeinen käsite kriittisessä miestutkimuksessa, ja sillä kuvataan (hetero)miesten välisiin suhteisiin liittyviä alistamis- ja hierarkiamekanismeja. Ks. myös ”hegemoninen maskuliinisuus”.

Haluan olla kaveri sillä tavalla kuin tytöt ovat (tai ainakin sivusta katsoen näyttävät olevan?) kavereita keskenään: avoimesti, lämpimästi, välittömästi ja aidosti. Ei mitään jäykkää koodistoa ja masentavaa teennäisyyttä.

On pari muutakin asiaa. Olin yläaste–lukioikäisenä merkittävästi ylipainoinen. Tämän lisäksi harrastin tietokoneita. Näppärästi nörtti-identiteettiin loksahtamalla väistin vuosien ajan täysin kaikki omaan ruumiiseeni ja sukupuolijuttuihin liittyvien kysymysten käsittelyn. ”Olen läski ja ruma, joten miksi miettiä pukeutumista tai sitä millainen olen.” Se ehkä selittää, miksi transvestisismini on alkanut ilmetä vasta laihduttuani yli 20 vuoden iässä. Teini-ikäisenä ahdistuin ihan helvetisti vaatekaupoissa, ja vasta painon pudottua aloin ylipäätään tykätä vaatteiden ostamisesta ja miettimisestä.

No niin, mitä tämä ongelma sitten on? Tarvitsenko jonkin sanan, jolla nimitän sitä, mitä tunnen? Hyviä ehdokkaita riittää: transsukupuolinen, transvestiitti, genderqueer, androgyyni... Pedanttisuuteni yrittää pakottaa minut vielä avaamaan tähän kaikki nämä käsitteet, mutta olen kaikesta tähän asti (taukoamatta) kirjoittamastani sen verran uuvuksissa, että en oikein jaksa. Joka ei tunne, googlatkoon.

Välillä en haluaisi edes kutsua tuntemuksiani ongelmaksi, vaan pikemminkin vilpittömästi ihmettelen, kuinka ihmiset ympärilläni niin mielellään viihtyvät yhden sukupuolen sisällä, eivätkä koskaan näytä kokevan mitään tarvetta kapinoida tai riehua.

Entä mitä haluan tehdä? Jokin osa minussa haluaisi puhua jonkun ”ammattiauttajan” kanssa, mutta en ole ollenkaan vakuuttunut, olisiko siitä mitään iloa. Lähipiirini kokemukset mielenterveyspalveluista ovat olleet kovin lannistavia. Ahdistaa jo käyttää sanaa mielenterveys tekstissä, joka käsittelee minua.

Haluaisinko ehkä trans-prosessiin? En tiedä. Siihen kai vaadittaisiin jokin positiivinen kokemus siitä, että ”haluan olla / olen nainen”. Tuo lause ei vain tunnu kuvaavan tarpeeksi tarkasti sitä, mitä tunnen. Ajoittain jopa pelkkä ”en halua olla / ole mies” tuntuu olevan parempi. Jonkun mielestä ehkä nuo lauseet ovat sisällöllisesti sama asia, mutta minusta ne totisesti eivät ole. Kaikesta huolimatta trans-prosessi tuntuu kovin suurelta asialta, enkä tiedä, onko se oikea tie minulle. Transseksuaalisuusdiagnoosin kriteerinä on kai kokonaisvaltainen ja selvärajainen kokemus siitä, että on eri sukupuolta kuin geneettinen, syntymässä määräytynyt sukupuoli. Minä olen kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen ja selvärajainen.

Muutaman asian tiedän varmasti. Haluan ostaa lisää vaatteita. Haluan yrittää tosissani läpimenoa. Haluan olla kaunis. Nyt kun minulla on kesätyö, on odotettavissa resurssejakin näihin mielitekoihin.

Jos jaksoit lukea tähän asti, onnea. Jos olet joku ystäväni, ymmärrät ehkä minua paremmin.

P.S. Olin tällä viikolla työhaastattelussa omasta mielestäni tosi homon näköisenä ja sain silti sen työn. Fuck yeah. Siitä on ollut jo monta päivää älyttömän hyvä mieli :)

Välillä jotain itsestäni

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut ihan muuten vaan. Tästä uhkaa tulla ns. asiantuntijablogi, jossa vain mietitään juttuja eikä yhtään fiilistellä tyyppejä. Korjataan vähän asiaa.

Täytin tässä äsken vuosia ja tuli älyttömän vanha olo. Olen viettänyt viime aikoina paljon aikaa peilin edessä tuijotellen harmahtavaa parranväriä, joka naamasta paistaa, vaikka kuinka tarkkaan käyttäisi höylää. Vanhemmiltani tuli kiva synttärikortti, jossa on mukana valokuva kymmenvuotiaasta itsestäni. Kyllä, minulla oli näin helvetin kummallinen hiusraja jo pentuna. Hyvä kai se sentään omalla tavallaan.

Viime aikoina olemassaoloani eniten hallinnut tunne on varmaan ollut turhautuminen siihen, kuinka kaikki on aina kesken, enkä saa mitään aikaan. Eniten hommat tietysti konkretisoituvat esseinä, jotka ovat aloittamista vaille valmiit, mutta lisäksi olen himoinnut alati halpenevia ulkoisia kovalevyjä. Mutta mitä semmoisella tekee ihminen, joka ei koskaan tee mitään tietokoneella? Tuollaiselle olisi tarvetta semmoisella ihmisellä, joka valokuvaisi jatkuvasti tai säveltäisi musaa tai koodailisi tai piirtäisi tai muuten olisi tuottelias. Mutta en minä koskaan saa mitään aikaiseksi. Musiikkia ja elokuvia tietysti internetistä saa ja ne vievät levytilaa, mutta nykyajan liittymillä melkeinpä kaikki mahdollinen on on-demand, eikä niin ole tarvetta koota kaikkea sisältöä omille tallennusmedioille himaan. Aika sama vaikka jotain imuroitua multimediaa häviäisikin hypoteettisessa kovalevyrikossa vaikkapa. Omien tuotosten menetys vituttaisi enemmän.

Niin, olen kohta humanististen tieteiden kandidaatti! Nopat on suoritettu, ja nyt enää odottelen, että yleisen kielitieteen byrokratia saa aikaiseksi kokonaisuusmerkinnän ja sitten vain ilmoittaudun publiikkiin. Pieni aikaansaamistyydytyksen pilkahdus on siis tämänkin organismin vaelluksessa näkyvissä.

Gradustakin on vaihteeksi ihan varteenotettavia ideoita. Pitäisi varmasti jo käydä jotain syventävien opintojen HOPS-keskusteluja jonkun tyypin kanssa. Haluaisin myös jo tietoa tulevan lukuvuoden graduseminaareista, mutta laitoksen kotisivut ovat tuon infon suhteen kitsaat. Voihan tietysti olla, ettei niistä kukaan tiedä vielä mitään...

Semmoisesta muuten tulee hyvät fiilikset, kun eksplikoi tärkeille ihmisille, mitä ajattelee heistä. Tulee semmoista selkeyttä elämään ja ylipäätään kiva mieli. Etenkin jos vielä tärkeät ihmiset vastavuoroisesti eksplikoivat ja ajatukset ovat samankaltaiset.

np. Chalice – Ühendatud inimesed (kõmm kõmm koos Martiniga)

Kokeillaanpas nyt tämmöistäkin

1. Onko yhdessäkään vaatteessasi hakaneulaa nyt?
Ei.

2. Mitä lajia haluaisit harrastaa, mutta et voi? Miksi et voi harrastaa sitä?
Urbaania yövalokuvausta. Ei ole rahaa varusteisiin, ja yöllä nukuttaa. Ai niin, ja pitäisi mennä sinne urbikseen asti.

3. Loukkaannutko/loukkaantuisitko pahasti, jos joku lukisi päiväkirjaasi?
En ole koskaan jaksanut kirjoittaa sellaista viikkoa pitempään. En ole varma, missä se yksi on, jos enää missään.

4. Miten viimeksi yllätit jonkun ihmisen positiivisesti?
En muista ollenkaan.

5. Oletko löytänyt itsellesi sopivan meikkivoiteen?
Olen.

6. Käytätkö kantaaottavia t-paitoja?
Haluaisin käyttää, mutten taida omistaa sellaisia.

Mitähän varten tässä ei ole numeroa 7?

8. Kauanko seuraavaan syntymäpäivääsi on aikaa?
Vähän yli kolme kuukautta.

9. Onko jonkun muun kuin kumppanin suuteleminen mielestäsi pettämistä?
On se vissiin.

10. Miten kulutat aikaasi juna-/bussi-/jne. matkoilla?
Nukkuen, heräten kaksi pysäkkiä ennen määränpäätä. Olen tässä erittäin taitava.

Ai jaa, tästä puuttuu enemmänkin numeroita.

13. Mitä vaatteita yhdistäisit minihameeseen luodaksesi sinulle sopivan asukokonaisuuden?
Tätä mietin päivin, öin.

14. Joudutko syömään kuukautisten aikana särkylääkettä?
Syön särkylääkettä aniharvoin, mutta kyllä silloin yleensä varmaan jollakulla on kuukautiset.

17. Mihin kirjaan sinun pitäisi tarttua seuraavaksi?
Salminen, T.: Tundra Nenets Inflection

18. Mihin kategoriaan muut ihmiset luultavimmin laittaisivat sinut (esim. pissis, emo, urheilija jne.)?
Ituhippisivarihomo.

19. Kuinka usein tuskailet, kun et ymmärrä sen sukupuolen käytöstä, josta olet kiinnostunut?
Ei sukupuolilla ole käytöstä, ihmisillä on, kullakin omansa. Yleensä en ole "kiinnostunut" sellaisista ihmisistä, joiden käytöstä en ymmärrä.

20. Oletko hyvä pelaamaan tennistä?
Parempi ku sä.

21. Oletko koskaan kirjoittanut rakkauskirjettä? Annoitko sen jollekin?
Olen. Ei siitä enempää.

22. Ovatko alusvaatteesi seksikkäitä vai käytännöllisiä?
Sekä että.

23. Halaatko ystäviäsi usein?
En niin usein kuin haluaisin.

24. Jos joku pyytää sinulta suudelmaa, saako hän sen?
Toi yks saa, muut ei.

25. Millainen rooli sinulla on perheessäsi?
Kärsijän.

26. Jos muut käskevät sinua juomaan alkoholia, juotko sitä?
En.

27. Missä kengissä viihdyt tällä hetkellä parhaiten?
Mustissa.

28. Onko kasvojesi muoto pyöreä, neliskulmainen, sydämenmuotoinen vai ovaali?
Pyöreä.

29. Millaisia kukkia haluaisit saada naistenpäivänä?
Lihansyöjäkasvin.

30. Ostatko musiikkia nettikaupoista vai lataatko sitä koneellesi ilmaiseksi?
Ilmaiseksi.

31. Mitä juot, jos tunnet olosi flunssaiseksi?
Teetä tai kaakaoa.

32. Milloin söit viimeksi eksoottista ruokaa?
Minä en muuta syökään. Pohjoiseurooppalainen kulttuuriyhteisö ei tunnu olevan historiansa aikana kehittänyt ruokavaliooni sopivaa ruokaa. Paitsi joku kaurapuuro.

33. Kuinka usein teet vatsalihasliikkeitä?
Varmaankin kerran viikossa.

34. Onko sinun helppo mennä juttelemaan tuntemattomille ihmisille?
Kivoille tuntemattomille on.

35. Millainen olisi unelmiesi ystävänpäivä?
Sellainen, jona minulta ei odoteta jotain hämäriä ylitekoja. Ystävänpäivä on minulle vaivaannuttava ja yhdentekevä.

36. Jos olet joskus kokeillut tupakointia ja lopettanut sen, miksi lopetit?
En ole kokeillut.

37. Mitä karkkeja yleensä tarttuu mukaasi kaupasta?
Harvoin mitään. Suklaata joskus.

38. Oletko koskaan ostanut kondomeja kaupasta?
Olen.

39. Annatko raha hyväntekeväisyyteen?
Amnestylle ja Unicefille.

42. Minkä kappaleen tahtiin tanssiminen tuntuu turhauttavalta?
En tanssi.

43. Minkä merkkiset lakanasi ovat, joissa nukut tällä hetkellä?
En tiedä.

44. Mitä tuoksua olet käyttänyt eniten viime aikoina?
En mitään.

45. Keskusteletko ystäviesi kanssa avoimesti seksistä?
Kuuntelen avoimesti, jos/kun ystäväni keskustelevat seksistä.

46. Mitä yleensä syöt aamupalaksi? Syötkö tarpeeksi aamuisin?
Yleensä en mitään.

48. Mitä asiaa odotat tällä hetkellä eniten?
Iltaa.

54. Koska olit viimeksi kännissä?
En koskaan.

55. Onko sinulle yhtä parasta ystävää?
Joskus ajattelen, että on, mutten ole varma, onko hän samaa mieltä.

56. Seurusteletko?
Olen avoliitossa.

57. Missä asut?
Jossain vitun Vantaalla.

58. Luuletko että kukaan jaksaa lukea vastauksiasi?
No ei varmaan ainakaan tähän asti.

66. Oletko tajunnut mitään lähiaikoina?
Tajusin maanantaiaamuna jotain oikein kohtalokasta.

67. Ketä sinulla on nyt online mesessä?
En käytä sitä rakkinetta.

71. Oletko usein ongelmissa sanomisistasi?
Aika harvoin enää nykyään (nykyäni?).

72. Oletko ikinä suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
En.

74. Koska viimeksi olet harrastanut seksiä?
Joskus viime viikolla vissiin.

75. Koska olet viimeksi suudellut?
Eilen illalla.

76. Onko tähän hyvä lopettaa kysely?
No mikä ettei.

Huomenta

Niska on jumissa, silmälasit paskaiset ja nälkäkin kalvaa. Tulin Siulan leffayöstä kotiin joskus yhdeksältä aamulla. Painelin oitis nukkumaan ja heräsin kahdelta iltapäivällä.

Leffayö oli kiva. Pitäisi vain opetella jotenkin ennakoimaan väsymistä. Siinä vaiheessa kun älyää, että nyt ei enää jaksa katsoa tätä leffaa loppuun, alkaa olla vähän myöhäistä turvallisesti lähteä matkalle kohti omaa sänkyä naapurikaupungissa. Simahdin viimeisen elokuvan aikana ihan täysin. Näin Spinal Tap -elokuvan alusta jotain kolme minuuttia ja lopusta saman verran.

Noh, viiden tunnin päiväunien jälkeen on nyt sitten pesty kuuliaisesti pyykkiä ja lueskeltu blogeja. Vaihtelun vuoksi tasa-arvoblogeja! Jaanpa kanssanne vähän lueskelun hedelmiä.

Teidänkaupat

Sopiiks hei jos mä teitittelen? Ku meil on kuitenki täs tämmönen epäsymmetrinen opettaja–oppilas-suhde, te olette proffa ja mä olen opiskelija. Mä oon kyl kuullu ku monet opiskelijat sinuttelee teitä, mut musta olis luontevampaa teititellä. Mä en tunne teitä henkilökohtaisesti, ettekä te mua. Jos pidettäis tälleen vähän kunnioittavaa etäisyyttä. Teitittelenhän mä muutenkin tuntemattomia ihmisiä, varsinkin vanhempia.

Eiku totta kai jos välttämättä haluutte niin saatte te mua sinutella, ei siinä mitään, oonhan mä 25 vuotta nuorempi.

Mut et tota käyks tällee?

Kurainen keskiviikko

Tänä aamuna satoi, joten enpäs viitsinyt lähteä venäjän tunnille. Siellä kyllä saattoi olla joku välitentin tapainen juttu, mutta vitut. Huomiseksi olen merkinnyt kalenteriini vielä yhden ruotsin kurssin, mutta Oodi on sitä mieltä, etten ole ilmoittautunut semmoiselle. Ei sitten.

Optikko soitti tänään kertoakseen, että uudet silmälasini ovat valmiit. Voisin käydä ne huomenna hakemassa.

Opintoputkessa törmäsin erääseen kaveriini, joka opiskelee AAKKL:lla. Läksimme syömään päärakennuksen Unicaféseen, jossa tapasin vielä lukioaikaisen kaverini N:n. N on tämän syksyn fuksi. Olemme saman ikäisiä. Hän on neljä vuotta hakenut opiskelupaikkaa, kun taas minä pääsin taannoin ensimmäisellä kerralla. Tällä välin olen itse ehtinyt heilua armeijassa ja sivarissa ja tuhlata aikaa vaikka mihin. Ajan miettiminen tällä tavalla auttaa näkemään asiat uudesta perspektiivistä. N on kuulemma vanhempi kuin kaikki tuutorinsa.

Nyt istun Opiskelijakirjastossa naputtamassa esseetä, joka olisi pitänyt olla valmis elokuun lopulla. Saapa nähdä, vieläkö opettaja sen ottaa vastaan. Jos ei ota, niin pitää sitten tenttiä kokonaan uudestaan se kurssi, jonka olen melkein suorittanut ja josta enää tämä essee uupuu. Olisipahan ainakin aikaa lukea tenttiin, kun nyt sitten näköjään torstaitkin ovat tyhjiä päiviä.

Perjantaina alkaa tundranenetsi jee.

Hernekebab

Kävin kirjamessuilla P:n ja A:n kanssa. Haahuilimme ees taas Messukeskusta, ja minä sain alati painavammaksi käyneen olkalaukkuni ansiosta selkäni pirun kipeäksi. Ostin kaksi kirjaa. Ensimmäinen on nimeltään "Kiitos ei!" ja käsittelee kieltäytymisen kulttuurihistoriaa tai jotakin sellaista. Siinä sivutaan myös veganismia. Toinen opus on vironkielinen kasviskeittokirja, jonka ostin jostakin Viron kulttuurivientijuttuun liittyvästä kojusta. Puhuin kojun tädille huonoa viroa, ja hän puhui minulle huonoa suomea. Näin se tuppaa menemään.

Luonnollisesti kävimme pyörimässä ruoka- ja viinimessuilla, joille pääsi samalla lipulla. Söimme lukuisia maistiaisia suklaasta oliiveihin, ja lopuksi istahdimme hetken mielijohteesta katsomaan näytöskeittiötä, jossa sattumalta alkoikin erittäin mielenkiintoinen kasviskokkausdemo. Demoamassa olivat Jere Nieminen (Herne rokkaa -kirjan kirjoittaja), Inna Somersalo (mm. eräs Härkäpapua sarvista -kirjan kirjoittajista) ja sitten yksi kolmas, jonka nimeä en nyt enää muista. Nieminen kokkasi hämmästyttävän omaperäistä mutta simppeliä ruokaa: hernekebabia. Kaveri kaapi kulhoon tölkistä kasvishernekeittoa, heitteli sekaan mausteita, vehnäjauhoa, seesaminsiemeniä, sipulia, valkosipulia ja tomaattipyreetä ja paisteli tahnamaisen taikinan muutamana palana pannulla. Yleisölle tarjottiin maistiaiset, ja rakastuinkin tähän ruokaan oitis.

Kotiin äänestyspaikan kautta selvittyäni rupesin oitis tekemään hernekebabia. Sovelsin reseptiä vähän, koska ei huvittanut ruveta pilkkomaan sipulia, eikä minulla ole nyt seesaminsiemeniä. Kebab onnistui oivallisesti! Se pysyi hyvin koossa ja maistui melkein yhtä hyvältä kuin hra Niemisen messuillal tekemä. Harmi, ettei minulla ole kameraa, sillä olisin mieluusti lätkäissyt tähän kuvan mukaan.

Ajantappoase

Onpas metropolinen olo. Istuskelen taas tietokoneen kanssa päärakennuksen Unicafén edessä sijaitsevassa hämmentävässä tilassa. Täällä on tuoleja, pöytiä ja kyltti, jossa lukee: "Tämä tila ei ole ravintola-aluetta. Ruokailu tapahtuu ruokasalissa." Juon vihreää teetä. Jospa se ei ole ruokailua.

Matkalla YTHS:ltä tännepäin kävin syömässä Ylioppilasaukiolla. Siellä törmäsin kaveriini, jota en liene tavannut sitten lukion. Juttelimme tovin opiskeluasioista.

Seuraavaksi pitäisi tappaa aikaa ja odotella Siulan villasukkakerhoa, joka alkaa vasta kuudelta. Siihen soveltuvia metodeja on onneksi käsillä. Tietokoneen suspend-to-disk-toiminto pitäisi saada toimimaan, jottei tarvitsisi kokonaan sammutella sitä aina, kun siirtyy muuanne leikkimään metropolieläintä. Myös tämä turhanpäiväisistä asioista blogittelu on käypää hommaa, puhumattakaan pohjoissaamen sanaston kertailusta. Tänään viimemainittu puuha on onnistunut hymyilyttämään kummallisen tehokkaasti — sorbmi 'surma', suorbma 'sormi'.

Opiskelija kaipaa toisen luo

Tänään ahdistaa se, että pitäisi tätä kämppää varmaan siivota ja astiat tiskata viimeistään huomenna. Vielä enemmän ahdistaa se, että yksi yliopiston kirjaston kirja on hukassa ja pahasti erääntynyt. En oikeasti voi käsittää, mihin olen pannut sen. Se ei edes ole mikään pieni vaan valtava liki ISK:n kokoinen norjankielinen pohjoissaamen kielioppi. Perkele.

Lisäksi ahdistaa se, että olen yksin, mutta se seikka lievittynee illalla villasukkakerhossa! Olen jopa löytänyt villasukkia, joihin aion sonnustautua.

Ai niin, sivuaineetkin ahdistavat. Olen ruvennut miettimään, että pitäisi ehkä sittenkin tehdä sivuainekokonaisuus suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen yleisestä linjasta saamentutkimuksen sijaan. Pelkkä saamentutkimus on vähän liian monitieteistä minulle, ja toisaalta unkari ja nenetsikin ovat ruvenneet kiinnostamaan. Miksipä siis ei? Ja yleinen fennougristiikka näyttäisi varmaan paperissakin vähemmän eksentriseltä kuin saamentutkimus. Välillä tuntuu, että haluan karsia eksentrisyyttä...

Turhajaiset

Olin sitten Siulan fuksiaisissa eilen, lähinnä sivustakatsojana ja salaatinsyöjänä. Olen ihan tyytyväinen fuksisyksyni ratkaisuun olla osallistumatta omiin fuksiaisiini. Tokko olisin niistä saanut muuta kuin vitutuksen.

Olin aina kuvitellut Alina-salia paljon juhlavammaksi paikaksi. Vaikutelma oli nyt lähinnä surrealistinen: yläasteen jumppasalia muistuttava laatikkomainen tila, jonka ikkunoista näkyy Helsingin ydinkeskusta yläviistosta kuvakulmasta. Sosiaalinen toimintakin salissa muistutti sitä, mitä yläasteiden jumppasaleissa toisinaan tapahtuu.

Nukahdin kotona lämpimässä sängyssä varmaankin ennen puoltayötä.

Laiskuus

Heräsin kyllä tänään jo ihan hyvissä ajoin, mutta eihän tässä nyt ole kerennyt mitään tekemään. Piti siivota ennen Siulan fuksiaisiin lähtöä, mutta hemmetti. Enkä ole syönytkään vielä mitään. Nyyh.

Vähän kyllä jännittääkin jotkut tuommoiset fuksiaiset, kun en ole ennen moisissa ollut. Enkä ole edes fuksi. Hoh.