Fingerpori, identiteetti ja kromosomit

Henkilöä ajatusleikillisesti palautettaessa hänen hedelmöityshetkensä sukusoluihin, hänen identiteettinsä kiinnitetään siittiöön? Jos Heimo Vesa olisi nainen, olisiko hänen identiteettinsä silloin perua munasolusta?

En muista nähneeni koskaan tällaista ihmisyksilödeterminismirepresentaatiojuttua, jossa kohtalo, satunnaisuus ja henkilöyden määräytyminen olisi kuvattu munasolun irtoamisen tai meioosin kautta. Henkilöyden determinaatio kuvataan yleensä "siittiöiden kilpauintina", joka on vieläpä kiinnostava metafora sille representaatiolle, jossa miesyksilöt kilpajuoksevat staattisten naisyksilöiden perässä. Eikun mitenkäs tämä nyt menee, kumpi on metafora kummalle?

Onhan hommassa sinänsä pointtia, että hedelmöityksessä alkunsa saava sukupuoligenotyyppi kyllä määräytyy käytännössä pelkästään siittiöstä. Mikäli intersukupuolisuustapaukset sivuutetaan, munasolussahan on aina X-kromosomi ja siittiössä joko X tai Y.

Kuitenkin ihmisen luonteessa ja henkilöydessä on muitakin ominaisuuksia kuin sukupuoligenotyyppi. Tästä näkökulmasta olisi ehkä hedelmällistä (hih) vähän problematisoida ja dekonstruoida siittiökilpauintikuvaelmia. Mahdollisia ideoita saa pudotella kommentteihin.

Uutta kurssia pukkaa

Olin tänään ensimmäisellä Sukupuoli ja kansalaisuus -kurssin luennolla. Asiasisältö vaikuttaa jännältä, mutta kylläpä jäi hämmentyneet fiilikset taas.

Opettaja Paula Kuosmasen tapaan kurssi jaettiin keskusteluryhmiin ensimmäisellä luennolla. Opiskelijoita oli noin 20, ja ryhmistä piti tulla neljän, viiden hengen suuruisia. Kurssilla on sattumalta neljä (itseni tällä kertaa mukaan lukien) miestä. Opettaja kysyi meitä kaikkia aprikoivasti silmäillen, haluaisimmeko muodostaa miesryhmän.

Miksi ihmeessä? Kukaan ei oikein ihmetteleviä ääntelyitä lukuun ottamatta vastannut mitään. Tähänastisilla naistutkimuskursseilla on kuitenkin opittu teoretisoimaan ja kyseenalaistamaan sukupuoliin liittyviä odotuksia ja niissä nähtyjä ominaisuuksia. Miksi pitäisi naistutkimuskurssilla ehdoin tahdoin sukupuolittaa jotain asiaa, jonka sukupuolittamiselle on vaikea nähdä arvoa? Onko nyt ihan oikeasti syytä olettaa, että pelkistä ns. miehistä koostuva ryhmä saisi jotenkin tiivistettyä ja tuotua julki jotain "miesnäkökulmia", jotka eivät pääsisi esiin sekaryhmissä? En uskaltanut kysyä opettajalta, miksi tämä ehdotti miesryhmää perustettavaksi. Pitää ehkä udella hänen tarkoitusperiään myöhempänä ajankohtana.

No, päädyin sitten sekaryhmään, jonka eräs aikuisopiskelijajäsen sitten luennon päätteeksi kommentoi, että onpas kiva saada miesnäkökulmaa tähän ryhmään. Tähän minä sitten tapani mukaan jotain sellaista, että "ai, olenko minä mies?" Täti naurahtaa, toteaa "no olet!" mutta vakavoituu heti, katsahtaa ruumistani ylös alas kuin varmistaakseen tulkintansa, nousee, ja alkaa keräillä papereitaan.

(Onpas nyt hankalaa miettiä upotettujen lainausten välimerkittämistä, joten en viitsi edes yrittää.)

Miksi miesidentiteetti vituttaa niin saatanasti? Kliseistä on sanoa, että ahdistaa, kun väkisin työnnetään lokeroon lupaa kysymättä.

Muutenkin olen tässä miettinyt, että naiseksi pääseminen on hyvin tarkoin kriteerein vartioitu. Uutisissa viime päivinä velloneen juoksija Caster Semenyan tapaus on hieno esimerkki tästä. Jos ei ihmisellä ole tarpeeksi feminiiniset ruumiin tuntomerkit, kukaan ei usko naiseksi. Sama juttuhan koskee transnaisia, joita kukaan ei suostu uskomaan (tai ainakaan puhuttelemaan) naisiksi ennen kuin sukupuolielimet on tarpeeksi hyvin piilotettu tai kirurgisesti poistettu, ääni harjoiteltu sopivan korkuiseksi, parta poistettu laserilla, hiukset kasvatettu ja silikonit asennettu. Sen sijaan geneerisen muodoton ihminen luetaan naps vain mieheksi, vaikka kyseisen ihmisen sukupuoli-identiteetti ei olisikaan mies. Ja sekös vituttaa, varmasti eniten niitä, joilla ylipäätään on sukupuoli-identiteetti.