* * *
Muistan, kun nuorempi ollessani mummo säännöllisesti uteli, joko olen oppinut kahvia juomaan. Aina piti kieltävästi vastata, mutta oli vaikea hahmottaa, millaisesta tulokulmasta. Pitikö olla huolestunut, häpeissään vai ehkä hyvillään siitä, ettei vielä 17-vuotiaanakaan juonut kahvia?
Sukujuhlissa oli vaivaannuttavaa olla liian vanha mehupöytään, mutta ilman kahvikuppia oli alaston olo aikuisten seuranakin.
Joskus lukioiässä päätin ruveta väkisin juomaan teetä. Sitä yleensä aina sai, kun erikseen pyysi. Eikä se maistunut niin saatanan pahalta ja sisuksia korventavalta kuin kahvi. Ei kyllä hyvältäkään. Muistan ihmetelleeni äidille tai tädille, että on se tee kummallista, kun tuoksuu aika hyvältä, muttei maistu kuin kuumalta vedeltä. Tai jos unohti teepussin kuppiin liian pitkäksi aikaa (tai ei heti keksinyt mihin sen olisi ajattelemattoman isäntäväen juhlissa kupistaan pois nostanut sotkematta pöytäliinoja tai pullalautastaan), teestä tuli äkkiä kitkerää. Silloinkin sokeripalanen yleensä pelasti.
Tee kuitenkin jäi elämääni apuvälineenä, jolla pärjäilin aikuisten juhlissa ihan tahdikkaasti. Omaan kotiin muutettuani kyllä ostin sitä kotiin (seikkailullisesti myös jotain vihreää pussiteetä), mutten oikeastaan juonut muuten kuin seurassa. Tai flunssassa.
Avopuolisoni (nyttemmin ex-) ei myöskään juonut kahvia. Profiloiduimme aika pian molempien sukujuhlissa teenjuojapariskunnaksi, eikä minulle ole enää aikoihin tyrkytetty kahvia missään.
Parina viime vuonna olen tutustunut uusiin ystäviin, joista eräät ovat paljastuneet vähän erilaisiksi teenjuojiksi. He harrastavat teetä, juovat sitä yksinäänkin, käyttävät nautintoaineena, vertailevat, keskustelevat, opiskelevat. Tästä olen innostunut itsekin. En ole enää moneen vuoteen ostanut itselleni pussiteetä.
Olen alkanut ymmärtää niitä ihmisiä, joiden sydämen valtaa elintarvike. Viini, olut, juusto, suklaa, kahvi, tee. On ihan OK, jos ei rakastu johonkin suuhunpantavaan tulisesti, mutta on se aika mielenkiintoista, kun niin tapahtuu! Ja miten aikuinen olo siitä on tullut! En olisi voinut koskaan kuvitella, että samaistuisin viinin- tai viskinmaistelijoihin. Enää en pyörittele silmiäni sille, joka äityy luennoimaan, että eihän herran jestas viskiä saa jäillä pilata. En ole ikinä viskiä edes maistanut, mutta helposti uskon, että voi hyvinkin olla perää tuollaisessa!
Kuppi tyhjeni. Käyn täyttämässä ja tulen heti takaisin...
* * *
En vieläkään oikein tiedä, miltä tee maistuu tai tuoksuu. Jokainen tietää, miltä vaikkapa mansikka, tuore herne, porkkana tai mustikka maistuu. Miltä sitruuna tuoksuu? Ei kovin epäselvää.
Mutta teestä on satoja ellei tuhansia eri versioita. Kaikki maistuvat erilaisilta, eikä mikään ole toista tavallisempi tai oikeampi. Saman alueen samalla tavalla vuosisadat valmistetun teen tämän vuoden sato luultavasti maistuu vähän erilaiselta kuin ensi vuoden sato.
Kun puhun mausta, tarkoitan kai samalla tuoksua. Ne kuuluvat tiukasti yhteen. Tämän tekstin otsikkokin on haju, pitkän harkinnan jälkeen. Se on niistä se tärkeämpi.
Haju on erikoinen aisti. Tuoksut ja hajut menevät johonkin tosi syvälle. Ne ovat kuin pieniä lapsia, jotka eivät malta jäädä porstuaan juttelemaan, vaan pinkaisevat jonnekin peräkamariin telmimään heti ovesta astuttuaan.
Minulle teenjuonnissa tärkeintä ja taianomaisinta on hidas tuoksujen ja makujen pyörittely. Kaikissa tuoksuissa on jotain tuttua. Kaipa ihmisen hajuaistimet rekisteröivät aika rajallisen määrän molekyylejä, ja tiettyyn ikään mennessä luulisi jo kohdanneen niistä jonkinlaisina yhdistelminä suuren osan.
Kuivilla lehdillä, märillä lehdillä sekä itse juomalla voi olla aika erilaiset tuoksut. Ne ovat saman teen eri puolia, joita on kaikkia mielenkiintoista tutkia. Joskus olen vain nappaillut teepurkkejani keittiön kaapista, raotellut kansia ja haistellut kustakin kuivia teelehtiä.
Tärkein on kuitenkin valmiin juoman tuoksu. Suljen silmät, tutkin tuoksua ja yritän ymmärtää sitä. Yritän tavoittaa jonkin toisen asian, mikä tuoksuisi samalta. Tee voi tuoksua melkein ihan miltä tahansa! Ja tarkoitan nyt siis täysin maustamattomia teitä, en mitään sellaisia sekoituksia, joihin on hämmennetty jotakin laventelia tai korianteria joukkoon. Pelkkä Camellia sinensis.
Teestä voi löytyä aamukastetta, hellälöylyistä rantasaunaa, kukkaista ketoa, suolaisia merenrantoja, täyteläisen ravitsevia vihanneskeittoja – jotain paahteisen makeaa jälkiruokajuomaa kahvin, marsun ja suklaan välimaastosta. Tee voi tuoksua hunajalta täysin ilman hunajaa. Tee voi tuoksua ja maistua vasta leikatulta ruoholta, sitrushedelmiltä, vadelmilta, kalalta...
Kaikkein mahtavinta on istua teen kanssa ja antautua täysin maku- ja hajuaistin varaan. Luopua kaikesta järjestyksestä ja ymmärryksestä, keskittyä vain aistikokemuksiin ja antaa liskoaivoista pulpahdella niitä hajumuistoja, mitä eteen tulee. Yrittää erottaa tuoksuista komponentteja, miettiä vailla ennakkoluuloja, mikä muu tuoksuu tältä. Havahtua silmät ymmyrkäisinä siihen, että tämä tee tuoksuu nyt naapurin sänkiseltä savipellolta sateen jälkeisenä lokakuun aamuna kouluun pyöräillessä.
Aina kun ostan uuden teen, ajattelen, että siinä on jonkun kiinalaisen teenviljelijän henkilökohtainen, satunnainen valikoimapakkaus kaikista maailman tuoksuista. Maltan tuskin odottaa, mitä siitä löytyy, kun keskittyy tutkimaan.
* * *
Olen vuosia vitsaillut aikuisten juomista, siis lähinnä kahvista ja alkoholista. Siitä että vaivaantunut muodollisuuksien täyttäminen pussiteellä sukujuhlissa on minulle jonkinlaista aikuisuuden näyttelemistä, sijaiskäytöstä. Ihan hiljan olen kuitenkin ajatellut, että teehen oppiminen on ihan oikeasti ollut minulle jonkinlaista aikuistumisprosessia.
Tee on oma harrastus, johon en tarvitse kenenkään muun mielipiteitä; suosikkinautintoaine; tapa kytkeytyä vuosisataisiin perinteisiin ihan eri tavalla kuin ne välineet, mitä vaikkapa nationalismi tai kristinusko ovat tarjonneet; itselleni toimiva rituaali hiljentymiseen, pään tyhjentämiseen, alkuvoimaan keskittymiseen, kiihkeästä ajatustoiminnasta irrottautumiseen; kokemuspiiri jostain henkisestä, maagisesta, arvoituksellisesta – siitä etten koskaan voi oppia täsmälleen, miltä tee maistuu, vaan se alati pakenee käsityskykyä.
