Näytetään tekstit, joissa on tunniste viisastelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viisastelu. Näytä kaikki tekstit

6.11.2014

Aistipostaus: Haju

Tämä teksti sai innoituksensa täältä.

* * *

Muistan, kun nuorempi ollessani mummo säännöllisesti uteli, joko olen oppinut kahvia juomaan. Aina piti kieltävästi vastata, mutta oli vaikea hahmottaa, millaisesta tulokulmasta. Pitikö olla huolestunut, häpeissään vai ehkä hyvillään siitä, ettei vielä 17-vuotiaanakaan juonut kahvia?

Sukujuhlissa oli vaivaannuttavaa olla liian vanha mehupöytään, mutta ilman kahvikuppia oli alaston olo aikuisten seuranakin.

Joskus lukioiässä päätin ruveta väkisin juomaan teetä. Sitä yleensä aina sai, kun erikseen pyysi. Eikä se maistunut niin saatanan pahalta ja sisuksia korventavalta kuin kahvi. Ei kyllä hyvältäkään. Muistan ihmetelleeni äidille tai tädille, että on se tee kummallista, kun tuoksuu aika hyvältä, muttei maistu kuin kuumalta vedeltä. Tai jos unohti teepussin kuppiin liian pitkäksi aikaa (tai ei heti keksinyt mihin sen olisi ajattelemattoman isäntäväen juhlissa kupistaan pois nostanut sotkematta pöytäliinoja tai pullalautastaan), teestä tuli äkkiä kitkerää. Silloinkin sokeripalanen yleensä pelasti.

Tee kuitenkin jäi elämääni apuvälineenä, jolla pärjäilin aikuisten juhlissa ihan tahdikkaasti. Omaan kotiin muutettuani kyllä ostin sitä kotiin (seikkailullisesti myös jotain vihreää pussiteetä), mutten oikeastaan juonut muuten kuin seurassa. Tai flunssassa.

Avopuolisoni (nyttemmin ex-) ei myöskään juonut kahvia. Profiloiduimme aika pian molempien sukujuhlissa teenjuojapariskunnaksi, eikä minulle ole enää aikoihin tyrkytetty kahvia missään.

Parina viime vuonna olen tutustunut uusiin ystäviin, joista eräät ovat paljastuneet vähän erilaisiksi teenjuojiksi. He harrastavat teetä, juovat sitä yksinäänkin, käyttävät nautintoaineena, vertailevat, keskustelevat, opiskelevat. Tästä olen innostunut itsekin. En ole enää moneen vuoteen ostanut itselleni pussiteetä.

Olen alkanut ymmärtää niitä ihmisiä, joiden sydämen valtaa elintarvike. Viini, olut, juusto, suklaa, kahvi, tee. On ihan OK, jos ei rakastu johonkin suuhunpantavaan tulisesti, mutta on se aika mielenkiintoista, kun niin tapahtuu! Ja miten aikuinen olo siitä on tullut! En olisi voinut koskaan kuvitella, että samaistuisin viinin- tai viskinmaistelijoihin. Enää en pyörittele silmiäni sille, joka äityy luennoimaan, että eihän herran jestas viskiä saa jäillä pilata. En ole ikinä viskiä edes maistanut, mutta helposti uskon, että voi hyvinkin olla perää tuollaisessa!

Kuppi tyhjeni. Käyn täyttämässä ja tulen heti takaisin...

* * *

En vieläkään oikein tiedä, miltä tee maistuu tai tuoksuu. Jokainen tietää, miltä vaikkapa mansikka, tuore herne, porkkana tai mustikka maistuu. Miltä sitruuna tuoksuu? Ei kovin epäselvää.

Mutta teestä on satoja ellei tuhansia eri versioita. Kaikki maistuvat erilaisilta, eikä mikään ole toista tavallisempi tai oikeampi. Saman alueen samalla tavalla vuosisadat valmistetun teen tämän vuoden sato luultavasti maistuu vähän erilaiselta kuin ensi vuoden sato.

Kun puhun mausta, tarkoitan kai samalla tuoksua. Ne kuuluvat tiukasti yhteen. Tämän tekstin otsikkokin on haju, pitkän harkinnan jälkeen. Se on niistä se tärkeämpi.

Haju on erikoinen aisti. Tuoksut ja hajut menevät johonkin tosi syvälle. Ne ovat kuin pieniä lapsia, jotka eivät malta jäädä porstuaan juttelemaan, vaan pinkaisevat jonnekin peräkamariin telmimään heti ovesta astuttuaan.

Minulle teenjuonnissa tärkeintä ja taianomaisinta on hidas tuoksujen ja makujen pyörittely. Kaikissa tuoksuissa on jotain tuttua. Kaipa ihmisen hajuaistimet rekisteröivät aika rajallisen määrän molekyylejä, ja tiettyyn ikään mennessä luulisi jo kohdanneen niistä jonkinlaisina yhdistelminä suuren osan.

Kuivilla lehdillä, märillä lehdillä sekä itse juomalla voi olla aika erilaiset tuoksut. Ne ovat saman teen eri puolia, joita on kaikkia mielenkiintoista tutkia. Joskus olen vain nappaillut teepurkkejani keittiön kaapista, raotellut kansia ja haistellut kustakin kuivia teelehtiä.

Tärkein on kuitenkin valmiin juoman tuoksu. Suljen silmät, tutkin tuoksua ja yritän ymmärtää sitä. Yritän tavoittaa jonkin toisen asian, mikä tuoksuisi samalta. Tee voi tuoksua melkein ihan miltä tahansa! Ja tarkoitan nyt siis täysin maustamattomia teitä, en mitään sellaisia sekoituksia, joihin on hämmennetty jotakin laventelia tai korianteria joukkoon. Pelkkä Camellia sinensis.

Teestä voi löytyä aamukastetta, hellälöylyistä rantasaunaa, kukkaista ketoa, suolaisia merenrantoja, täyteläisen ravitsevia vihanneskeittoja – jotain paahteisen makeaa jälkiruokajuomaa kahvin, marsun ja suklaan välimaastosta. Tee voi tuoksua hunajalta täysin ilman hunajaa. Tee voi tuoksua ja maistua vasta leikatulta ruoholta, sitrushedelmiltä, vadelmilta, kalalta...

Kaikkein mahtavinta on istua teen kanssa ja antautua täysin maku- ja hajuaistin varaan. Luopua kaikesta järjestyksestä ja ymmärryksestä, keskittyä vain aistikokemuksiin ja antaa liskoaivoista pulpahdella niitä hajumuistoja, mitä eteen tulee. Yrittää erottaa tuoksuista komponentteja, miettiä vailla ennakkoluuloja, mikä muu tuoksuu tältä. Havahtua silmät ymmyrkäisinä siihen, että tämä tee tuoksuu nyt naapurin sänkiseltä savipellolta sateen jälkeisenä lokakuun aamuna kouluun pyöräillessä.

Aina kun ostan uuden teen, ajattelen, että siinä on jonkun kiinalaisen teenviljelijän henkilökohtainen, satunnainen valikoimapakkaus kaikista maailman tuoksuista. Maltan tuskin odottaa, mitä siitä löytyy, kun keskittyy tutkimaan.

* * *

Olen vuosia vitsaillut aikuisten juomista, siis lähinnä kahvista ja alkoholista. Siitä että vaivaantunut muodollisuuksien täyttäminen pussiteellä sukujuhlissa on minulle jonkinlaista aikuisuuden näyttelemistä, sijaiskäytöstä. Ihan hiljan olen kuitenkin ajatellut, että teehen oppiminen on ihan oikeasti ollut minulle jonkinlaista aikuistumisprosessia.

Tee on oma harrastus, johon en tarvitse kenenkään muun mielipiteitä; suosikkinautintoaine; tapa kytkeytyä vuosisataisiin perinteisiin ihan eri tavalla kuin ne välineet, mitä vaikkapa nationalismi tai kristinusko ovat tarjonneet; itselleni toimiva rituaali hiljentymiseen, pään tyhjentämiseen, alkuvoimaan keskittymiseen, kiihkeästä ajatustoiminnasta irrottautumiseen; kokemuspiiri jostain henkisestä, maagisesta, arvoituksellisesta – siitä etten koskaan voi oppia täsmälleen, miltä tee maistuu, vaan se alati pakenee käsityskykyä.

20.1.2010

Tuote

Helsingin Rautatieasemalla rempseän simpsakka tuote-esittelijätyöntekijänaishenkilö lykkäsi kouraani alumiinitölkin ja sanoi sitä "Hartwallin uudeksi energiajuomaksi". Tarkistettuani ainesluettelosta litkun olevan vegaanista kelpuutin tölkin ja jatkoin matkaani. Nyt kun olen sen hörppinyt naamaani, ryhdyin tutkimaan tölkkiä tarkemmin. Tölkin paraatikyljellä on jokseenkin tämännäköistä:
WITH NATURAL
INGREDIENTS

SoBe™
Pure Rush
ENERGY DRINK




GUANABANA

GINSENG
GUARANA
YERBA MATE
SEA-BUCKTHORN
Vastakkaisella puolella on pitkä englanninkielinen höpötys siitä, mistä eksoottisista maailmankolkista mikäkin hassunniminen aine on kotoisin.

Kyljelleen kirjoitettu pienenpieni printti tarkentaa:
GUANABANANMAKUINEN KOFEIINIPITOINEN JUOMA. Korkea kofeiinipitoisuus (32mg/100ml). Ei suositella lapsille, raskaana oleville eikä kofeiiniherkille henkilöille. Käyttösuositus enintään 4 tölkillistä päivässä. AINEKSET: Vesi, sokeri, hiilidioksidi, happo (sitruunahappo), luontaiset aromit [toim. huom. näitä ei ilmeisesti tarvitse eritellä, joten niihin voi periaatteessa kätkeytyä epävegaanista kamaa], stabilointiaine (pektiini), kofeiini, yerba mate -ekstrakti (Ilex paraguariensis), guaranauute (Paullinia cupana), tyrniekstrakti, panax ginseng -ekstrakti, väri (betakaroteeni). – – MAAHANTUOJA: Oy Hartwall Ab, 15101 Lahti. LUPA: South Beach Beverage Company Inc. Valmistettu Hollannissa.


En ole vähään aikaan katsellut saati miettinyt ainesosaluetteloita. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että E-koodien käyttö alkaa vähentyä, tai ainakin alkaa tulla trendikkäämmäksi tietynprofiilisissa tuotteissa kirjoittaa aineitten nimet ennemmin auki. Esimerkiksi sitruunahappoa olisi voinut kutsua myös E330:ksi tai E331:ksi, kumpi tässä juomassa sitten onkaan kyseessä. Stabilointiaine pektiinikin on usein listattu E440:na.

Ekstraktit olivat muuten ennenvanhaan uutteita. Guaranauute on kyllä tässäkin uute, mutta muut -ekstrakteja. Vähän pöhköä.

Täytyy sanoa, että guanabana on minulle täysin uusi hedelmä. En ole koskaan kuullutkaan moisesta. En oikein nyt tiedä, onko sille edes olemassa mitään muuta, suomenkielistä nimeä. Ruotsiksi se näyttäisi olevan taggannona, vaikka tölkin ruotsinkielisessä selosteessa lukeekin "DRYCK MED KOFFEIN OCH GUANABANASMAK". Oli miten oli, guanabanaa sinänsä ei mainita ainesosaluettelossa. Se on piilotettu "luontaisiin aromeihin", mitä se sitten tarkoittaakin. Koska aromi on "luontainen", sen varmaan voisi jopa olettaa olevan oikeasti peräisin oikeasta guanabanahedelmästä. Jos se olisi laboratoriossa syntetisoitu, sitä kai sanottaisiin "luontaisenkaltaiseksi aromiksi". Mutta tiedäpä näistä...

Ja niin, tuo tölkissä isolla komeileva makuaine "SEA-BUCKTHORN" on todella suomeksi tyrni. En oikein tiedä, kumpi sana energiajuoman makuaineena on luotaantyöntävämpi. (En juuri pidä tyrnistä.)

Kokonaisuudessaan tuote on aika hämmentävä. Esittelijä sanoi sitä "Hartwallin uudeksi energiajuomaksi", mutta itse asiassa resepti ja kaiketi koko tuote on tämän South Beach Beverage Companyn (joka ilmeisesti kuuluu PepsiCo-konserniin), ja Hartwall vain tuo sitä maahan. Juoman valmistus ja oletettavasti kai tölkityskin tapahtuu Hollannissa. Suomeksi tölkissä lukee mainitut tuoteselosteet, ravintosisältötaulukko, pieni kuluttajapalvelun leima puhelinnumeroineen sekä "PANTTI PANT 0,15 €". Kaikki varsinainen pakkauksen suunnittelijan kuluttajan luettavaksi tarkoittama mainosteksti on englantia. Miksi näin pitää olla, vaikka tölkkiä on joka tapauksessa täytynyt lokalisoida pakollisten osien (kuten ainesosaluettelon) takia? Ei kai olisi ollut aivan valtavan suuri lisäkustannus vielä kääntää muutkin tekstit? (Etenkin, kun Hartwallin omalla tuote-esittelysivulla on jo näemmä päästy ihan kivaan alkuun.)

18.2.2009

Olut on juomista jaloin

Hampurilainen on syömistä käsin.

23.12.2008

Saakelin tanskalaiset

Syön tässä juuri Finduksen pakastesafkaa nimeltä Espanjalainen kasvismuhennos. Havaitsin, että pakkauksessa ei ole tuoteselostetta ruotsiksi. Suomeksi ja tanskaksi löytyy. Mutta on se hyvää silti!

12.12.2008

Huonoa typografiaa mur

Ylioppilaslehti kolahti juuri postiluukusta. Kansikuvasta silmille rävähtää niin huonoa taittojälkeä, että oksat pois. Näytänpä.

"Paha pukki" -otsikko on taitettu "kaunokirjoitusfontilla". Fontin välistys on vedetty niin tiukaksi, että gemenakirjainten yhdysosat eivät osu lähellekään päällekkäin. Kuvitelkaapa kirjoittavanne käsin tuo sana "pukki". Ei kai kukaan kirjoita ensin tuota p-kirjainta noin ja sitten p:n loppuvedon jälkeen nosta kynää ja aloita puolen sentin päästä vasemmalta u:ta uudella vedolla?


Tämä elementti olisi pitänyt joko taittaa huomattavasti väljemmin, jotta tämä fontti näyttäisi järkevältä, tai valita jokin toinen, tiiviimpi fontti. Tällaisenaan tulos herättää hilpeyttä ja näyttää suurin piirtein krapulassa deadline-aamuna tehdyltä.

Joutessani laitoin Ylkkäriin palautettakin. Kyrsii niin tuollainen hölmöily.

3.12.2008

Kuskus

Useimmat tuntenevat oivan afrikkalaisperäisen lisäkkeen nimeltä kuskus. Minua vituttaa, että monet itsepintaisesti suomenkielisessä tekstissä kirjoittavat couscous, ja mikä hirveintä, taivuttavat -i-sidevokaalin kera notta couscousia. Jos kerran sanotaan tinnitusta (< lat. 'sointi') eikä tinnitusia, niin kyllähän nyt hyvänen aika sitten kuskustakin.

Mitä tulee kirjoitusasuun couscous, niin eihän se ole edes mitenkään alkuperäinen, vaan ranskalainen, joskin varmaan englannin kautta suomen ujunut. Ranskaanhan sana on nähdäkseni tullut arabian sanasta كسكسي.

Kuskus : kuskuksen : kuskusta. Saatana.

30.8.2008

Metapostaus


Tämän blogin nimi — Multigrain knäckebröd — yrittää olla kekseliään itseironinen esimerkki sellaisesta näsäviisaasta kielen ilmiöiden pällistelystä ja kommentoinnista, johon tunnun olevan taipuvainen. Yhtenä päivänä teki mieli näkkileipää, joten menin kauppaan ja ostin paketin terveellisimmän ja herkullisimman näköistä laatua. Kouraan tarttui Vaasan Pieni Pyöreä Monivilja 4-viljan näkkileipä -paketti. Suomenkielisen (luovasti välimerkitetyn) tuotenimen alta käy ilmi, että moniviljanäkkileipä on ruotsiksi 'multigrain knäckebröd'.