Troijalainen hevonen

Minulla on tässä jo keväästä asti ollut projektina opetella jonkinlaista passiivista inarinsaamentaitoa kääntämällä Amocin kappaleiden tekstejä suomeksi. Tähän mennessä olen jaksanut kääntää vasta yhden kokonaisen kappaleen, ja senkin aika hapuilevasti. Julkaisin sen alunperin heinäkuussa IRC-Galleriassa, mutta keksinpäs nyt sitten kopioida saman tekstin tännekin, kun ei ole muutakaan tekemistä. (Onpas.)

Tämä on kappale Troijalâš hiävuš albumilta Amok-kaččâm. Albumin nimi tarkoittaa "Amok-juoksu", joka on sanaleikki artistin nimestä (lyhenne sanoista Aanaar Master of Ceremony 'Inarin seremoniamestari') sekä englannin kielen ilmauksesta to run amok. Amoc ei vissiin tykkää inarinkielisten sanojen internet-levittelystä, mutta käännöksen julkaisemiseen olen saanut luvan. Inarinkieliset sanat ovat kuitenkin levyn kansikirjasessa, jonka voi halukas joko ostaa tai lainata kirjastosta.

Troijalainen hevonen

Te olette kuulleet miehestä jonka sanat ovat tulta,
sanojaan ei syö, mutta muiden emsiiden ruumiita.
No, kuka hän on? No kukapa muu kuin
Inarin Master of the Ceremony.
Ei vain puhu ja näyttele vaan tekee.
Hänen lähellään on aina kylmä ja sataa.
Ja vaikka(?) vielä viholliset häntä lähestyvät,
vaan kun heidän pitää kohdata niin karkaavat.
Jos saat häneltä lahjan, älä iloitse,
saat troijalaisen hevosen pihallesi.
Kaikki, jotka näkevät hänet heti pysähtyvät.
Kun seuraa sinistä valoa, häntä Amociksi kutsutaan.
Rauhaton, kelvoton, ansioton kuningas.
Harmiton(?) ja vaikka arvoton niin kuitenkin kuninkaan arvoinen.
Kuitenkin armoton, malttamaton ja ankara, läpipääsemätön.
Pidä mielessä tämän hullun nimi.

(Kertsi)
Mestari on irti,
Sanot minulle että olen sairaalloinen.
Rauha on päättynyt.
Oletko kuullut kuka minä olen.

Oletko kuullut saameräppäristä, joka on Saamenmaan ketterin,
jonka sana ei kyllä ole maailman kevyin.
Pieni mies, mutta jutut ovat isot.
Siksi sinä kiljut kun tämän pojan kohtaat.
Tytöt huutavat kun olen laudan päällä (lavalla, "lauteilla"?)
ja niin minulle kumartaa edes(?) maailma ja taivas.
Tytöt huutavat kun katselen heitä ja hymyilen.
Pojat huutavat kun heidän jäsenensä taitan.
Sanot että puraisen kaikkien leidien(?) sydämiä,
ja että puraisen kaikkien emsiiden otsia.
En erehdy vaik seinät kaatuvat päälleni.
Halkaisen kaikki emsiit edestäni
ja sitten pingotan heidän nahkansa seinään.
Katso, tollo, mitä olen saanut aikaan:
Rauha on päättynyt, mestari on irti.
Yhdeksän, yhdeksän, kahdeksan edes(?) Suomessa.

(Kertsi)

Oletko kuullut kun radiossa sanottiin että mestari on vapautunut.
Kaikki sen tietävät, mestari on tiedon levittämisessä huolellinen.
Onnekas on se joka mestarilta pakenee.
Sellaista ei ole, ei auta mestarilta juosta.
Mestari on irti ja todistaa nyt Suomelle,
että millaisesta puusta on vuoltu tämä varas.
Hiljaa minä tulen ihmisten vierestä
ja äkkiä minä hyökkään kaikkien korviin totisesti.
Totisesti tämä ei ole lasten musiikkia,
eikä mummojen musiikkia, eikä nahjusten musiikkia.
Tämä on paholaisen musiikkia. En pälise turhia.
Mestari kiljuu ja karjuu, ei kuiskaile.
Kuulitko, nyt on uusi aika.
Aika jolloin mestari on noussut pakanan rajan(??) (varmaan jokin idiomi),
joka on tullut pelon (?!) jo lapsesta asti.

(Kertsi)

P.S. 8.10. kirjoitin pohjoissaameksi vähemmistökulttuurin kielen opiskelusta ja sen käytöstä siitä näkökulmasta, että saattaako vaikkapa saamea netissä puhumalla tulla astuneeksi jonkun varpaille. Onko kieli alkuperäiskulttuurille samalla tavalla pyhää ja omaa kuin vaikkapa kansallispuku, että sen käyttämiseen tarvitaan erikseen lupa tai yhteisön luottamuksen voittaminen? Tulin tänään vasta pohtineeksi, että tarina oli ehkä sen verran relevanttia, että siitä voisi blogata ihan suomeksikin. En nyt vielä päättänyt, käännänkö saman tekstin suomeksi vai laajennanko jutun vähän geneerisemmäksi pohdiskeluksi. Saas nähdä. Jos leviää tarpeeksi geneeriseksi, niin ehkä se tulee vaikka englanniksi.